Hyppää pääsisältöön

Mia Tammelin lapsiperheköyhyystutkimuksen professoriksi Itlan lahjoitusprofessuuriin

Julkaistu 17.3.2022
Tampereen yliopisto
Mia Tammelin.
YTT, dosentti Mia Tammelin (Kuva: Sari Muhonen).
YTT, sosiaalipolitiikan dosentti Mia Tammelin on valittu lapsiperheköyhyystutkimuksen professuuriin, jonka Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla lahjoittaa Tampereen yliopistoon. Tammelin aloittaa työnsä 18.4.2022 tenure track -professorina Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa.

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö päätti 2021 lahjoittaa lapsiperheköyhyyden tutkimukseen liittyvän professuurin Tampereen yliopistoon. Lahjoitusprofessuuri on osa Itlan kolmivuotista lapsiperheköyhyyteen pureutuvaa tutkimus- ja kehittämisohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on löytää ratkaisuja lapsiperheköyhyyden poistamiseksi Suomesta.

– Tiedekunta näkee tässä professuurissa mahdollisuuden vahvistaa pysyvästi sekä lapsuus- että köyhyystutkimustaan. Molemmat ovat Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta keskeisiä teemoja, sanoo yhteiskuntatieden tiedekunnan dekaani Juho Saari.

Professuuri sijoittuu Tampereen yliopistossa yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus Perlaan.

– Odotamme innolla Itlassa yhteistyötä professori Tammelinin kanssa. Lapsiperheköyhyyden poistamiseen tähtäävä tutkimusohjelma vaatii vahvaa monitieteistä lähestymistapaa, ja olemme erittäin vakuuttuneita siitä, että tämä professuuri tulee entisestään vahvistamaan tutkimusohjelman laaja-alaisuutta, sekä tukemaan sidosryhmien kanssa tehtävää tutkimusperustaista viestintää ilmiön ratkaisemisen avaimista, toteaa säätiön kehitysjohtaja Tiina Ristikari

Tammelinin tenure track -sopimus on viisivuotinen, minkä jälkeen hän etenee professoriksi Tampereen yliopiston urapolkumallin mukaan. Itlan professuuri on lahjoitettu Tampereen yliopistolle vuoden 2022 alusta kolmeksi ja puoleksi vuodeksi. Lahjoitukseen sisältyy optio puolestatoista lisävuodesta.

Tammelin toimii tällä hetkellä Jyväskylän ammattikorkeakoulun yliopettajana ja Jyväskylän yliopiston CoEAgeCare-huippututkimusyksikön (Centre of Excellence in Research on Ageing and Care) erikoistutkijana. Aikaisemmin hän on työskennellyt muun muassa yliopiston lehtorina ja tutkijana Tampereen yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Lapsiperheköyhyyden tutkimuksen professuuri on Itlan kolmas lahjoitusprofessuuri. Lisäksi Itla on lahjoittanut interventio- ja implementointitutkimuksen professuurit Turun ja Oulun yliopistoihin.

Lisätietoja:
Kehitysjohtaja Tiina Ristikari, tiina.ristikari [at] itla.fi, 050 917 7396
Toimitusjohtaja, professori Petri Virtanen, petri.virtanen [at] itla.fi, 050 318 7068
Dekaani, professori Juho Saari, Juho.saari [at] tuni.fi 040 828 1027


Kuva: Sari Muhonen