Presidentti-instituutioon liittyy useita piirteitä, jotka hyödyttävät istuvan presidentin julkista asemaa. Ensinnäkin presidentit erottuvat muista poliittisista toimijoista suorilla vaaleilla kansalta saadulla henkilökohtaisella valtakirjalla. Toiseksi heidän asemansa on turvatumpi verrattuna esimerkiksi pääministereihin, jotka voidaan helpommin erottaa tehtävistään. Kolmanneksi presidenttien korkea julkinen profiili mahdollistaa merkittävänkin vaikutusvallan rajatuista valtaoikeuksista huolimatta.
Lisäksi presidentit toimivat ainakin jossain määrin päivänpolitiikan ulkopuolella, ja nauttivatkin usein korkeampaa luottamusta kuin muut poliittiset instituutiot – näin myös Euroopan puolipresidentiaalisissa maissa, joihin Kujasen väitöskirja keskittyy.
Määritelmällisesti puolipresidentiaalisessa järjestelmässä suorilla vaaleilla määräaikaiselle toimikaudelle valittu presidentti jakaa toimeenpanovallan pääministerin ja hallituksen kanssa, jotka puolestaan ovat vastuussa maan parlamentille. Tämä kaksoisjohtajuuteen nojaava poliittinen järjestelmä on Euroopan yleisin hallitusmuoto. Se kattaa luonteeltaan hyvin erilaisia vallanjaollisia järjestelyjä – niin perustuslain kuin käytännönkin tasolla – aina valtaoikeuksiltaan heikohkosta Suomen presidentti-instituutiosta poliittisesti vahvaan ja vaikutusvaltaiseen Ranskan malliin sekä useampiin Itä- ja Keski-Euroopan maihin, joissa presidentin ja pääministerin yhteiselo on verrattain konfliktiherkkää. Kujasen vertaileva tutkimus presidentin suosiosta on ensimmäinen laatuaan puolipresidentiaalisen regiimityypin kontekstissa.
Presidentti-instituution merkitys?
Presidentin perustuslaillinen valta-asema nousee Kujasen tutkimuksessa avainasemaan presidentin suosion taustalla vaikuttavana tekijänä, joka muokkaa sekä suosion yleistä tasoa että sen vaihtelua vaalisyklin eri vaiheissa. Mitä vahvemmat valtaoikeudet presidentillä on, sitä enemmän hänellä poliittista vastuuta ja sitä todennäköisemmin hänen suosionsa laskee kauden edetessä sekä reagoi ulkoisiin tekijöihin, kuten heikentyvään taloustilanteeseen tai puoluepoliittisiin valtasiirtymiin. Havainnollistavana esimerkkinä Kujanen nostaa erot Suomen ja Ranskan välillä.
– Suomessa havaitaan lähes päinvastainen trendi kuin Ranskassa, jossa poliittisesti vaikutusvaltaisen presidentin suosio on usein hallitusta matalammalla tasolla, reagoi herkemmin poliittisessa ympäristössä tapahtuviin muutoksiin sekä noudattelee presidenttijohtoisista järjestelmistä tuttua kaavaa kauden alun ’kuherruskuukaudesta’ ajan myötä jyrkästi laskevaan kannatukseen. Tarkemmin, valtaoikeuksiltaan verrattain heikon Suomen presidentin suosio pysyy selvästi korkeammalla ja vakaammalla tasolla verrattuna hallituksen suosioon, ja ’hallitsemisen hinnan’ sijaan presidentin suosio pikemminkin vain kasvaa kauden edetessä, Kujanen toteaa.
Toisaalta kansalaiset eivät Kujasen tutkimuksen perusteella aseta heikompiakaan presidenttejä selkeästi puoluepolitiikan yläpuolelle, vaan presidentin puoluetausta ohjaa kansalaisten suhtautumista presidenttiin samalla tavalla kuin pääministerinkin kohdalla. Suosiollinen rooli päivänpolitiikan ulkopuolella ei siis suojele presidenttiä loputtomasti, eikä presidenttiä voi täysin irrottaa puolueista instituutioon helposti liitettävistä ’symbolisista’ piirteistä huolimatta.
Samalla on selvää, että yleisen mielipiteen taustalla vaikuttavat presidentin valta-aseman ja poliittisen ulottuvuuden lisäksi muutkin tekijät. Kujanen hahmottaa asian seuraavasti:
– Instituution merkitys on aivan olennainen, kun huomioidaan yhtäältä presidentin valtaoikeuksien suora vaikutus presidentin toimivaltaan ja toisaalta presidentti-instituutioon yleisesti liitetyt mielikuvat. Instituution lisäksi presidentin suosioon heijastuvat kuitenkin myös kansalaisten arviot presidentin suoriutumisesta tehtävässään (miten presidentti käyttää valtaansa konkreettisemmin) sekä heidän näkemyksensä presidentistä henkilönä (presidentin henkilökohtaiset ominaisuudet ja poliittinen tausta). Myös nämä ulottuvuudet nousevat tutkimuksessa esiin.
Yleisesti Kujasen väitöskirjan aihe kytkeytyy edustuksellisen demokratian kannalta olennaisiin kysymyksiin poliittisesta vastuusta ja tilivelvollisuudesta, eli millä perusteella äänestäjät niin sanotusti palkitsevat ja sanktioivat poliittisia toimijoita. Kun ajatellaan presidentin suotuisaa asemaa suhteessa muihin poliittisiin instituutioihin, on mahdollista, että presidentin kohdalla edellä mainittu poliittisen vastuun logiikka jollain tapaa hämärtyy. Väitöskirjan tutkimustulosten valossa näin ei kuitenkaan ole, sillä presidenttejä arvioidaan ja pidetään tilivelvollisina melko oikeansuuntaisesti heidän valta-asemaansa nähden.
– Yleiseen mielipiteeseen on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota myös heikompien presidenttien kohdalla, sillä korkea suosio saattaa ylikorostaa presidentin julkista profiilia ja siten jopa lisätä hänen poliittista vaikutusvaltaansa, Kujanen summaa.
Maarika Kujanen on työskennellyt vuosina 2020–2024 väitöskirjatutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa ’Taming the presidents? Exploring the links between presidential activism, policy-making capacity, and regime legitimacy’ ja sen jälkeen apurahatutkijana.
Väitöstilaisuus lauantaina 26. huhtikuuta
Yhteiskuntatieteiden maisteri Maarika Kujasen valtio-opin alaan kuuluva väitöskirja Performance, Person, or Institution? Explaining Presidential Popularity in Semi-Presidential Regimes tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa lauantaina 26.4.2025 klo 12 yliopiston Päätalolla, salissa D10a (Kalevantie 4, Tampere). Vastaväittäjänä toimii tohtori Philipp Köker Hannoverin Leibniz-yliopistosta Saksasta. Kustoksena toimii professori Tapio Raunio Tampereen yliopistosta.