Hyppää pääsisältöön

Lentämisen päästöjä ei ole helppo pienentää

Julkaistu 11.4.2019
Tampereen korkeakouluyhteisö
Lentokone ja polttoainevana taivaalla.
Kuva: Vesa Val, Unsplash
Sähköllä tai biopolttoaineella lentävää matkustajakonetta saadaan odottaa vielä pitkään.

Ympäristötietoinen matkustaja tuskailee lentämisen aiheuttamaa hiilijalanjälkeä. Euroopan ilmatila on jo täynnä reitti- ja lomalentoja, ja globaalisti lentoliikenne kasvaa koko ajan. Ennusteiden mukaan matkustajalentokoneiden määrä koko maailmassa tuplaantuu seuraavien 20 vuoden aikana noin 48 000 koneeseen ja yli 8 miljardiin matkustajaan. Samalla kasvavat päästöt, ellei koneiden käyttövoimaa saada nopeasti muokattua ympäristöystävällisemmäksi. 

Maaliikenteessä sähkö- ja hybridiautot kasvattavat jo suosiotaan, mutta milloin näemme akkukäyttöisen lentokoneen?  

Ikävä kyllä lentämisen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseen ei ole luvassa pikaratkaisua, sanoo ilmailun asiantuntija, Tampereen yliopiston uusi lentotekniikan työelämäprofessori Stephen Wright.  

– Turvallisuus on iso kysymys lentopolttoaineissa. Jos auton moottori alkaa yskiä, se on ikävä juttu, mutta lähinnä hidaste matkalle. Lentokoneessa moottoriviat voivat olla kohtalokkaita, Wright sanoo. 

Hänen mukaansa matkustajalennoilla ei ole tällä hetkellä mahdollista käyttää muuta kuin Jet A1 -polttoaineita. Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi biopolttoaineiden jähmettymislämpötila on korkeampi kuin fossiilisten lentopolttoaineiden. Lentokorkeuden kovassa pakkasessa biopolttoaine voi hyytyä. Hyytyminen aiheuttaa ongelmia polttoaineensyötössä, jolloin moottori on vaarassa pysähtyä.  

– Näin tapahtui keväällä 2008 Lontoon Heathrow´n kentällä Boeing 777 -koneelle, jonka molempien moottorien suodattimet tukkeutuivat täysin jääkiteistä, ja laskeutumisen aikana moottorit pettivät. Onnettomuus tapahtui, vaikka koneessa käytettiin Jet A1 -polttoainetta. 

Biopolttoaine maksaa 

Uusiutuvia lentopolttoaineita pystytään kuitenkin jo hyödyntämään ilmailussa. 

Esimerkiksi Finnair tarjoaa matkustajilleen mahdollisuutta ostaa uusiutuvaa polttoainetta osaksi lennolla käytettävää polttoainetta.  Yhtiö käyttää SkyNRG:n tuotetta, joka valmistetaan käytetystä keitinrasvasta. SkyNRG:n verkkosivujen mukaan uusiutuva lentopolttoaine täyttää samat turvallisuus- ja laatustandardit kuin fossiilinen polttoaine.  

Uusiutuva polttoaine sekoitetaan aina tavalliseen lentokerosiiniin. Finnair kertoo, että tällä hetkellä uusiutuvan polttoaineen osuus on tyypillisesti muutamia prosentteja.  

Uusiutuvien polttoaineiden korkea hinta ja saatavuusongelmat ovat esteenä niiden laajamittaiselle käytölle. Ilmailuala kuluttaa polttoainetta vuosittain huimat 300 miljoonaa tonnia. Määrää ei helposti pystytä korvaamaan vähäpäästöisillä polttoaineilla. (Helsingin Sanomat 13.3.2019). 

Myös vesi aiheuttaa ongelmia lentokäyttöön sopivien biopolttoaineiden kehittämisessä.  Nykyisetkin lentokerosiinit sisältävät pieniä määriä vettä, mikä aiheuttaa koneiden polttoainetankeissa mikrobien ja sienten kasvua. Niitä tuhotaan tankeista kemikaaleilla, koska mikrobit syövyttävät ajan saatossa tankkien pintaa. 

– Biopolttoaineet perustuvat tavallisesti materiaaleihin, jotka sisältävät vielä enemmän vettä, eli niitä käytettäessä ongelma olisi huomattavasti nykyistä suurempi, Wright sanoo. 

Lisää biopolttoaineita kentälle 

Wright näkee biopolttoaineissa kuitenkin potentiaalia myös muulla tapaa kuin lentokoneen käyttövoimana. 

– Niitä voisi hyödyntää esimerkiksi lentoyhtiöiden maa-ajoneuvoissa, jotka nekin käyttävät paljon polttoainetta.

 

Uusi teknologioita odotellessa jokainen matkustaja voi yrittää itse minimoida lentopäästönsä.

  

Ilmailualalla tehdään myös kokonaan uusia, sähköä hyödyntäviä kokeiluja. Pienet sähkölentokoneet lentävät jo, ja isompia hybridilentokoneita kehitetään parhaillaan. Esimerkiksi Airbus on käynnistänyt projektin, jossa se on korvannut vanhan RJ 100 -lentokoneen yhden neljästä moottorista sähkökäyttöisellä puhaltimella.  

– Airbusin kokeilu on kiinnostava, ja se varmasti osa lentoteknologian tulevaisuuden suuntausta, Wright uskoo. 

Hyvittämällä hyvää omatuntoa 

Uusi teknologioita odotellessa jokainen matkustaja voi yrittää itse minimoida lentopäästönsä. Lentämisen välttämisen lisäksi päästöjä voi pienentää muun muassa lentoreittivalinnoilla, lentokoneen painon keventämisellä ja uusimpien konemallien käytöllä.  

Jokainen voikin miettiä, kuinka paljon tavaraa pakkaa mukaansa, ja lentääkö suoralla lennolla vai sisältyykö lentoon välilaskuja. Lentoyhtiöt tarjoavat myös mahdollisuutta hyvittää lennon hiilidioksidipäästöjä lennon varaamisen yhteydessä eri hintaisilla päästökompensaatioilla. Laskureita kannattaa kuitenkin vertailla, ja niiden lupauksiin kannattaa suhtautua kriittisesti, sillä eri laskurit laskevat lennon päästöt hiukan eri tavoin ja kompensaatiomaksu vaihtelevat muutamista euroista kymppeihin. 

Päästöjä voi hyvittä myös ostamalla hiilinieluja. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton Hiilipörssissä päästöjään voi hyvittää ostamalla suo-osuuksia. Luonnonperintösäätiötä tukemalla voi puolestaan ostaa metsäalueita suojeltavaksi. Maan ystävät -järjestö taas tarjoaa mahdollisuutta Lentomaksuun, joka käytetään yhdistyksen ilmastokampanjointiin. 

 

Näin vähennät päästöjä lentomatkalla 

  • Vältä välilaskuja, lennä suoraan. 
  • Ota mukaan vain käsimatkatavarat. 
  • Hyvitä päästöjä antamalla rahaa esimerkiksi ikimetsien kasvattamiseen.

Kirjoittaja: Tiina Lankinen