Hyppää pääsisältöön

Kosketus ja tunteet terveydenhuollossa – akatemiahanke tutkii vuorovaikutusta hoitotilanteessa

Julkaistu 1.9.2022
Tampereen yliopisto
Tuuli Turja, Juhana Mustakallio, Aija Logren, Johanna Ruusuvuori ja Julia Katila
Tutkimusryhmän kuuluvat Tuuli Turja (vas.), Juhana Mustakallio, Aija Logren, Johanna Ruusuvuori ja Julia Katila.
Tunteilla ja kosketuksella on iso rooli esimerkiksi hammaslääkäripelon käsittelyssä, lastenneuvolassa sekä lääkärivastaanotoilla fyysisen tutkimuksen yhteydessä. Tampereen yliopistossa on käynnistynyt kansainvälisessä yhteistyössä tutkimushanke, joka tarkastelee empaattista kosketusta hoitotilanteen osapuolten välillä.

Empaattinen kosketus vaikuttaa positiivisesti ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Toisaalta monet kosketusta vaativat hoitotoimenpiteet voivat aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia sekä ammattilaisissa että potilaissa. Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa analysoidaan tunteita ja kosketusta hoitotilanteen osapuolten yhdessä tuottamina prosesseina ja tarkastellaan niiden merkitystä keskeisenä osana hoitotilanteen tavoitteiden saavuttamista. Aineisto käsittää autenttisia videoituja hoitotilanteita Suomesta, Kiinasta, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista.

Tutkimus antaa aineksia kosketuksen ja tunteiden yhteyttä avaavan teorian luomiseen ja auttaa kehittämään terveydenhuollon toimintaa, kuten teknologiavälitteistä hoitoa, kosketuksen ja tunteiden merkityksen huomioon ottavaksi.

Hankkeen toteuttaa sosiaalipsykologeista koostuva tutkimusryhmä yhteistyössä kansainvälisten kollegoiden kanssa. Tutkimusryhmä on osa Tampereen yliopiston Encounters-tutkimusyhteisöä.

Hanketta johtaa professori Johanna Ruusuvuori Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.

Kosketus ja tunteet terveydenhuollon vuorovaikutuksessa

Lisätietoa

Professori Johanna Ruusuvuori
johanna.ruusuvuori [at] tuni.fi
050 318 6151