Hyppää pääsisältöön
Yleisötilaisuus

Journalistikoulutus 100 vuotta -juhla

Tampereen yliopisto
SijaintiKalevantie 4 / Ratapihankatu 43,
Yliopiston päärakennuksen juhlasali sekä Hotelli Tornin Paja-kongressikeskus
Ajankohta3.10.2025 12.00–23.00
Kielisuomi
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Logo journalistikoulutuksen juhlavuodesta
Suomalainen toimittajakoulutus valmistautuu satavuotisjuhlaan.

Tampereen yliopiston journalistikoulutus ja samalla suomalainen journalistikoulutus täyttää sata vuotta vuonna 2025. Pääjuhlaa vietetään perjantaina 3. lokakuuta 2025.

Suomessa toimittajien koulutus alkoi vastaperustetussa Kansalaiskorkeakoulussa Helsingissä vuonna 1925, kun sanomalehtiopin koulutus oli ensimmäisten tutkintojen joukossa. Tämä uudentyyppinen korkeakoulu avasi mahdollisuuden opiskeluun ohi ylioppilastutkinnon ja palveli yhteiskunnan käytännöllisiä ammattialoja. Vuonna 1930 oppilaitoksen nimeksi tuli Yhteiskunnallinen Korkeakoulu (YKK). Se muutti vuonna 1960 Tampereelle ja nimettiin uusien tiedekuntien myötä Tampereen yliopistoksi vuonna 1966.

Tampereen yliopisto on Pohjoismaiden vanhin ja Suomen suurin journalistien koulutusinstituutio. Siellä on alan tutkinnon suorittanut noin neljä tuhatta journalistia.

Suomen ja Tampereen journalistikoulutuksen juhlavuoden kantavana teemana on paitsi vaiheikas menneisyys, myös journalismin tulevaisuus, jota toimittajakoulutus on alusta lähtien ollut rakentamassa.

Juhla koostuu ilmaisesta päiväjuhlasta, joka järjestetään Tampereen yliopiston juhlasalissa 3.10. klo 12-15 sekä maksullisesta iltajuhlasta Torni-hotellin Paja-kongressitilassa klo 18-23. Ilmoittautuminen aukeaa ja liput iltajuhlaan tulevat myyntiin keväällä 2025.

Tapahtumat ovat osa koko yliopiston juhlavuotta.

Lisää tietoa kertyy journalistikoulutuksen juhlasivustolle

Järjestäjä

Journalistiikan opintosuunta ja opiskelijoiden ainejärjestö Vostok ry

Lisätiedot

Apulaisporfessori Laura Ahva: laura.ahva (at) tuni.fi