Hyppää pääsisältöön

Ehdota yliopiston Vuoden Alumnia 2023

Julkaistu 17.4.2023
Tampereen yliopisto
Tänä vuonna kaikki Tampereen yliopiston ystävät, alumnit, opiskelijat sekä henkilökunta voivat ehdottaa omaa ehdokastaan. Vuoden Alumni -nimitys myönnetään yliopiston näkyvälle kansalliselle tai kansainväliselle vaikuttajalle, joka on tehnyt merkityksellistä ja uraauurtavaa työtä. Vuoden Alumnin kunniatehtävään valitaan edustaja vuosittain. Toivomme nimityksen tuovan esille yliopistomme monialaista osaamista ja monipuolista alumniemme verkostoa. Vuoden Alumni julkistetaan lukuvuoden avajaisissa syyskuussa.

Tällä hetkellä Tampereen yliopiston Vuoden Alumnin tehtävää hoitaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja, politiikantutkija Mika Aaltola. Tampereen teknillisen yliopiston ja aiemman Tampereen yliopiston yhdistyessä syntyneen uuden Tampereen yliopiston ensimmäiseksi Vuoden Alumniksi valittiin vuonna 2019 toimitusjohtaja Suvi Haimi. Vuonna 2020 Vuoden Alumni oli pääministeri Sanna Marin ja vuonna 2021 silloinen Cargotecin Kalmar-liiketoiminta-alueesta vastaava johtaja Antti Kaunonen. Kenen vuoro olisi seuraavaksi? Minkä alan osaaja olisi nyt oikeutettu edustamaan yliopistoamme Vuoden Alumnina? 

 

Ehdota Vuoden Alumnia yliopistolle 

Vuoden Alumniksi voi ehdottaa henkilöä, joka on

  • opiskellut tai työskennellyt Tampereen teknillisessä yliopistossa, Tampereen yliopistossa tai näiden edeltäjissä 
  • vahvistanut yliopiston mainetta 
  • toiminut alallaan uraauurtavana toimijana​ 
  • toiminut yhteiskunnallisena vaikuttajana kotimaassa tai ulkomailla​ 
  • edistänyt yliopiston, yhteiskunnan ja alumnien vuorovaikutusta​ 

Kuka olisi mielestäsi oikea henkilö Tampereen yliopiston Vuoden Alumniksi 2023?
  

>> Ehdota Vuoden Alumnia 12.5.2023 mennessä tällä lomakkeella!

 

Tutustu aikaisempien Vuoden Alumnien tarinoihin