Aikamatka-esitys vie musiikin ja tanssin palvelutaloihin

Aikamatkan tarina vie katsojat 1950–60-lukujen tunnelmiin. Musiikkiteatterin ensimmäisen vuoden opiskelijat esittivät aikakauden tuttuja iskelmiä ja luovat esityksestä pienimuotoisen musikaalin. Vaatetus, musiikki ja tutut Tampereen kohtauspaikat vievät seniorikatsojat takaisin omaan nuoruuteensa.

Aikamatkan suunnittelutyöryhmässä toimivat Kalle Elkomaa, Pauliina Kiuru, Sanna Majanlahti ja Mariikka Santaharju. Mukana olleet opettajat toimivat ennen kaikkea pedagogisessa roolissa ja tukihenkilöinä niin, että kokonaisuus luotiin ryhmälähtöisesti. Myös harjoituksissa oli monesti mukana ainakin kaksi opettajaa samanaikaisesti.

– Tämä toi opiskelijoille arvokkaita kokemuksia: he näkivät, ettei esitys synny valmiin tekstin pohjalta, vaan monen tekijän yhteistyönä. Oli hienoa, että erilainen asiantuntijuus yhdistyi ja rikastutti lopputulosta, Santaharju kuvaa.

Suunnittelussa hyödynnettiin vanhoja Tampere-kirjoja, joiden valokuvat veivät opiskelijat aikakauden tunnelmaan. Esityksen punaiseksi langaksi luotiin yksinkertainen tarina: bussimatka Pyynikin lavalle tansseihin. Tämä pieni juoni antoi kappaleille kehyksen ja tarjosi yleisölle tarttumapintaa. 

– Moni katsoja kertoi itsekin käyneensä Pyynikin lavalla tai muilla tanssipaikoilla. Se synnytti heti yhteyden ja keskustelua esityksen jälkeen, Majanlahti kertoo. 

Yhteisöllisyys opintojen ytimessä

Musiikkiteatterikoulutuksessa ensimmäinen ja toinen opiskeluvuosi ovat orientoivia vuosia. Niiden aikana opiskelijat totuttelevat yhteisölliseen työskentelyyn ja keskittyvät ennen kaikkea ryhmäytymiseen. Tavoitteena on oppia toimimaan yhdessä, kuuntelemaan toisia ja harjoittelemaan ryhmätyötä – kaikki taitoja, joita tarvitaan myöhemmin myös työelämässä. Ensimmäisten vuosien produktiot toteutetaan siksi ryhmäkohtaisesti, ilman että opiskelijoiden tarvitsee kilpailla pääsystä ulkopuolisiin tuotantoihin. Tämä ratkaisu pohjautuu sekä opiskelijoiden toiveisiin että koulutuksen pedagogiseen ajatteluun.

– Olemme halunneet tukea sitä, että opiskelijat kokevat yhteisön turvallisena ja kannustavana. Esittävä ala nähdään usein kilpailullisena, ja olemme tietoisesti pyrkineet vähentämään kilpailun tunnetta, korostaa musiikkiteatterikoulutuksen lehtori ja tutkintovastaava Hanna Hurskainen.

Edellinen produktio oli Tampere-talon kanssa yhteistyössä toteutettu, Janne Viitaniemen kirjoittama ja säveltämä Rikkinäinen puhelin, joka oli suunnattu lapsille. Siinäkin pyrittiin tarjoamaan esitys sellaiselle ryhmälle, joille kulttuurin pariin hakeutuminen ei välttämättä ole itsestäänselvyys.

– Sen jälkeen heräsi ajatus, että huomioitaisiinko seuraavaksi elämänkaaren toinen pää? Myös vanhuksilla on usein haasteita päästä esittävän taiteen äärelle. Pedagogisestikin opiskelijoiden on arvokasta oppia huomioimaan eri ikäryhmiä ja ymmärtää, että taiteesta voi nauttia jokaisessa elämänvaiheessa, huomauttaa Hurskainen.

Koulutuksessa produktioita toteutetaan kolmen vuoden sykleissä, mikä tuo pedagogista jatkuvuutta. Näin opiskelijoilla on selkeä käsitys siitä, mitä odottaa, eikä heidän tarvitse heti kilpailla ulkopuolisista rooleista. Sen sijaan he voivat harjoitella turvatussa ympäristössä taitoja, jotka liittyvät paitsi taiteelliseen työhön myös ihmisenä olemiseen, toisen kohtaamiseen ja kuuntelemiseen.

Erityiseksi projektin teki myös se, että tällä kertaa lähdettiin varsinaiselle kiertueelle. Esityksiä vietiin yhteensä kymmeneen palvelutaloon ympäri Pirkanmaata, Hervannasta Luopioisiin. Produktiossa ei lähdetty valmiista tekstistä ja lauluista, vaan mietittiin ensin, millaisiin olosuhteisiin esitys viedään. Tämä lähtökohta näkyi Sannan mukaan myös onnistuneessa lopputuloksessa.

– Esitys oli suunniteltu siten, että se oli nopeasti siirrettävissä ja sovitettavissa monenlaisiin tiloihin. Esitys tehtiin jokaisen tilan omassa valaistuksessa, pienellä kalustolla, mitään lavasteita tai äänentoistotekniikkaa ei käytetty, kertoo säestäjänä toiminut Kalle Elkomaa.

Merkityksellisiä kohtaamisia

Kiertue tarjosi opiskelijoille konkreettisen kokemuksen siitä, mitä freelancerina toimiminen tänä päivänä tarkoittaa. 

– Ei riitä, että esiintyjä hoitaa vain omaa taiteellista osuuttaan. Usein joutuu itse rakentamaan myös puitteet ja olemaan aktiivinen monella eri tavalla. Tässä opiskelijat pääsivät suoraan syvään päätyyn, eli matkustamaan, sopeutumaan erilaisiin olosuhteisiin ja sietämään vaihtelevia työolosuhteita, Majanlahti summaa.

Jokainen esityspaikka oli erilainen, eikä fasiliteetteja voinut tietää etukäteen. Pienimmässä esityksessä Luopioisissa yleisöä oli vain kahdeksan, kun taas Kuuselan palvelutalossa paikalla oli kuusikymmentä katsojaa.

– On aivan erilainen kokemus olla suorassa katsekontaktissa pienen joukon kanssa kuin esiintyä isommalle yleisölle. Opiskelijat adaptoituivat tilanteisiin todella hyvin, Majanlahti sanoo.

Yksi koskettavimmista hetkistä koettiin, kun Kultainen nuoruus -kappaleen aikana eräs rouva nousi ylös ja alkoi tanssia. Kappale oli ollut hänen häävalssinsa.

Myös yleisön reaktiot erosivat totutusta teatteriyleisöstä, mistä oli keskusteltu etukäteen opiskelijoiden kanssa. Joku saattoi kävellä ympäriinsä, lähteä pyörätuolilla pois tai jopa nukahtaa. Yksi koskettavimmista hetkistä koettiin, kun Kultainen nuoruus -kappaleen aikana eräs rouva nousi ylös ja alkoi tanssia. Kappale oli ollut hänen häävalssinsa. 

Esitysten jälkeen opiskelijat jäivät juttelemaan katsojien kanssa, ja yleisö sai jakaa muistojaan ja tunteitaan.

– Oli hienoa nähdä, miten nuoret osasivat kohdata ikäihmiset ja olla aidosti läsnä. Vaikka olimme etukäteen keskustelleet erilaisista tilanteista ja mahdollisista reaktioista, ei niitä kuitenkaan voinut täysin ennakoida, Mariikka Santaharju kertoo.

Myös opiskelijoille kokemus oli merkittävä. He näkivät, että esittävän taiteen voima ei rajoitu näyttämölle, vaan syntyy kohtaamisista ja läsnäolosta. Lopputulos oli positiivinen ja vahvasti ryhmäyttävä sekä opiskelijoille että mukana olleille opettajille.

Tekisimme mielellämme yhteistyötä esimerkiksi kaupungin tai sote-puolen kanssa, ja otamme ilolla ideoita vastaan.

Yhteistyöllä kulttuuria kaikille

Koulutuksessa nähdään, että tällaisiin projekteihin kannattaisi tulevaisuudessa panostaa entistä enemmän. Suurimpana haasteena on kuitenkin rahoitus. Yhteistyöverkostoja on jo olemassa: esimerkiksi Tampereen Työväen Teatterilta saatiin vaatteita esitystä varten. 

– Tekisimme mielellämme yhteistyötä esimerkiksi kaupungin ja sote-puolen kanssa. Otamme ilolla ideoita vastaan siitä, minne esityksiä tarvitaan. Kohderyhmiä voisivat olla vaikkapa syrjäytyneet tai muut ryhmät, joille kulttuuri on vaikeasti saavutettavissa. Me olemme valmiita kaikkeen, kunhan avataan keskusteluyhteys, opettajat painottavat.

Aikamatkan matka jatkuu vielä pari vuotta uusien vuosikurssien toteuttamana. Esitys saattaa muokkautua eri ryhmien näköiseksi, mutta perusajatus pysyy: musiikin ja kulttuurin vieminen sinne, missä niitä eniten kaivataan.

– Emme halua luoda elitististä kulttuuria, vaan nimenomaan sellaista, joka tavoittaa mahdollisimman monia, Majanlahti kiteyttää.