Skip to content
Tampereen korkeakouluyhteisö
Kuva: M.T. Elgassier, Unsplash

Seksuaalirikosten typistäminen maahanmuuttokysymykseksi johtaa harhaan

Oulun seksuaalirikokset nostivat keskusteluun maahanmuuttopolitiikan. Raiskaustilastoissa maahanmuuttajat ovat yliedustettuina, mutta samaan aikaan jopa yhdeksän kymmenestä raiskauksesta jää kokonaan ilmoittamatta poliisille. Seksuaalinen häirintä on nuorille arkipäivää ympäri Suomen.
clock
7 min
Julkaistu:
12.04.2019
Kirjoittaja:

– Voi ei, taas se keskustelu alkaa.

Oulun poliisi uutisoi viime joulukuussa useista nuoriin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä, joista epäiltiin maahanmuuttajia. Tampereen yliopiston nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukia sai tiedon uutisesta työmatkallaan Tanskassa, kun kollega kysyi, pitäisikö asiaan ottaa kantaa.

Pian poliisin julkistamien tietojen jälkeen korkean profiilin poliitikot yksi toisensa jälkeen tuomitsivat teot jyrkin sanakääntein. Osa heistä vaati samalla kiristyksiä ulkomaalaisia koskeviin lakeihin.

– Tästä asiasta pitää puhua ja jokainen teko on väärin tekijän taustasta riippumatta, mutta seksuaalirikollisuus ei ole maahanmuutto- eikä ulkomaalaiskysymys, vaan meidän yhteiskunnassamme oleva aika yleinen ongelma, Honkatukia sanoo.

Seksuaalinen häirintä on nuorille arkipäivää

Kouluterveyskyselyiden mukaan joka kolmas peruskoulussa ja toisella asteella opiskeleva tyttö on kokenut seksuaalista häirintää. Pojista häirintää oli kokenut yksi kymmenestä.

Kolmannes nuorista on saanut seksuaalissävytteisiä viestejä netin tai sosiaalisen median välityksellä. Kaikki siitä ei ole häirintää, vaan viestittely voi olla molemminpuolista esimerkiksi oman seurustelukumppanin kanssa.

Kaikista ikäryhmistä noin 15 prosenttia ja nuorista naisista yli 20 prosenttia on kokenut seksuaalista häirintää verkossa. Verkkovälitteinen seksuaalinen häirintä voi olla esimerkiksi ahdistavalta tuntuvaa viestittelyä tai sukuelinten kuvien lähettelyä.

– Nuorille tytöille seksuaalinen häirintä somessa on hyvin arkista eikä sitä edes mielletä väkivallaksi, Honkatukia sanoo.

Oulussa seksuaalirikosten uhreiksi joutuneet tytöt ja nuoret naiset olivat olleet ennen tekoja yhteydessä epäiltyjen tekijöiden kanssa somen ja muiden nettipalveluiden välityksellä. Tapauksien yhteydessä on puhuttu grooming-ilmiöstä, eli nettivälitteisestä lasten houkuttelusta seksuaalisiin tekoihin.

Yliopistonlehtori Matti Näsi Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista (Krimo) sanoo, että groomingin tunnistaminen ei ole helppoa, sillä, monessa tapauksessa osapuolten välinen viestintä vaikuttaa ulospäin varsin tavanomaiselta nuorten väliseltä viestittelyltä.

– Tyypillisesti tämänkaltaisissa tapauksessa yhteydenpito on lähtenyt liikkeelle esimerkiksi Instagramissa kuvan kehumisella. Siitä voi alkaa viestittely, joka joissain tapauksissa johtaa tapaamisiin, Näsi sanoo

Ihmisiä käyttämässä älypuhelimia.
Some-viestittely on teineille arkipäivää. Vanhempien kannattaa pysyä kärryillä nuoren nettielämästä.Kuva: Robin Worrall, Unsplash

Some-häirintään on vaikea puuttua

Nuorten välisestä viestittelystä alkavaan seksuaaliseen häirintään tai väkivaltaan on vaikea puuttua. Teineille some-viestittely ja uudet tuttavuudet ovat kiinteä osa arkea – paljon kiinteämpi kuin vanhemmat ehkä ymmärtävätkään.

Nuorten viestien lukeminen on laitonta, eikä some-viestittelystä ole helppoa keskustella teinien kanssa

– Se on myös osa nuoruutta – kaverit ja some tulevat tärkeäksi ja vanhempiin otetaan etäisyyttä, Päivi Honkatukia sanoo.

Vaikka nettiviestittelystä keskusteleminen nuorten kanssa tuntuu vaikealta ja kiusalliselta, Matti Näsi kehottaa vanhempia pysymään kärryillä lastensa nettielämästä sekä ylipäänsä pitämään yllä hyvää keskusteluyhteyttä.

– On tärkeää, että nuorella on ihmisiä, joihin tukeutua huolten ja murheiden kanssa, jotta hänen ei tarvitse etsiä tukiverkostoja ryhmistä, joiden taustalla toimivia ihmisiä ei tunne, Näsi sanoo.

Hänen mielestään myös somepalveluita ylläpitävien yritysten pitäisi ottaa aktiivisempi rooli palveluissa tapahtuvan häirinnän kitkemisessä. Esimerkiksi viestien ja yhteyspyyntöjen lähettämistä tuntemattomille pitäisi voida kieltää tai rajoittaa.

– Siihen nähden, millainen vastuu yhtiöillä on häirinnästä, ne tekevät aika vähän. Yhtiöillä pitäisi olla myös todella tiukka seula siinä, millaista sisältöä palveluiden kautta voi jakaa, Näsi sanoo.

Oulun tapauksen jälkeen poliitikot ovat peräänkuuluttaneet poliisien, erityisesti netissä työskentelevien poliisien määrän lisäämistä. Helmikuussa 2019 hallitus lupasikin lisätä nettipoliisien määrää.

– Olisi varmasti hyvä toimintamalli, että nuoret saisivat nettipoliiseilta tietoa siitä, millainen viestittely on ok ja mikä ei. Silloin myös häiritsevästä viestittelystä ilmoittamisen kynnys voisi madaltua, Näsi sanoo.

Valtaosa rikoksista jää piiloon

Suomalaisia seksuaalirikostilastoja kuvataan tutkimuksen piirissä sanalla jäävuori-ilmiö. Raiskauksia ilmoitetaan poliisille vuosittain noin 1200–1300. Samaan aikaan raiskauksen uhreiksi kertoo Naisuhritutkimuksen mukaan tulleensa vuosittain noin 15 000 henkilöä. Kaikista seksuaalirikoksista arviolta siis vain 10–20 prosenttia ilmoitetaan poliisille.

Kun tarkkaa tietoa on vain rikosten murto-osasta, on vaikea piirtää kokonaiskuvaa siitä, millainen on seksuaalirikollisuuden koko kuva. Samalla siitä on vaikea keskustella.

Yksi selitys sille, miksi vain yksi raiskaus kymmenestä ilmoitetaan poliisille, on uhrin tuntema häpeä. Seksuaalisen väkivallan uhri voi pitää rikosta omana syynään. Mitäs olin niin humalassa tai jatkoin keskustelua ventovieraan kanssa somessa.

Myös naisille ja tytöille hyväksyttävän käyttäytymisen ja pukeutumisen normit istuvat syvällä ja voivat osaltaan langettaa syyllisyyttä uhrin niskoille. Tammikuussa 2019 Ylen MOT-ohjelmassa Sysmän yhtenäiskoulun rehtori kommentoi joidenkin alakoulussa olevien oppilaidensa pukeutumista hutsahtavaksi ja piti provosoivaa pukeutumista yhtenä syynä koulussa tapahtuvaan kiusaamiseen.

– On sosiaalista kontrollia ajatella, että ellei noudata tytöille sopivaa pukeutumista, saa itse kärsiä seurauksista. Tällaiset esimerkit osoittavat, että perinne elää vahvana, Honkatukia sanoo.

Lehteä painetaan.
Rikosuutisoinnissa on yhä enemmän painetta kertoa rikoksen tekijän etnisestä taustasta, vaikka tieto ei olisi aina tarpeen.Kuva: Bank Phrom, Unsplash

Yhteiskunnallista keskustelua tarvitaan

Honkatukia sanoo, että me too -kampanja on parin viime vuoden aikana tehnyt seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta puhumisesta aikaisempaa helpompaa. Myös poliisille tulleiden raiskausilmoitusten määrä on selvästi kasvanut 2000-luvun alusta. Honkatukia pitää tätä hyvänä asiana.

– Uskon, että julkinen keskustelu seksuaalirikoksista on vaikuttanut siihen, että ilmoitusalttius on lisääntynyt. Se on mielestäni hyvä asia, eikä ole syytä paniikkiin.

Parin viime vuosikymmenen aikana seksuaalirikosten uhreille on myös kehittynyt aiempaa parempaa tukipalveluiden tarjontaa. Silti raskas ja pitkä rikosprosessi voi olla liikaa ihmiselle, joka häpeää kokemaansa rikosta. Se voi pitää ilmoituskynnyksen korkeana.

Jotta nykyistä suurempi osa seksuaalirikosten jäävuoresta tulisi esiin, tarvittaisiin lisää yhteiskunnallista keskustelua seksuaalisen häirinnän rajoista, vieläkin parempia tukipalveluita rikosten uhreille sekä tasa-arvon lisäämistä.

– Tekijät tietävät, että uhrin on häpeällistä puhua asiasta. Jos tähän vielä liittyy naisia väheksyviä asenteita, se lisää ilmiön pysymistä piilossa, Honkatukia sanoo.

Tuttuja tekijöitä ei ilmianneta

Seksuaalirikoksissa tekijä on yleensä uhrille tuttu – usein nykyinen tai entinen kumppani. Toisaalta seksuaalirikoksista ilmoitetaan herkemmin silloin, kun tekijä on uhrille vieras.

Tämä saattaa Honkatukian mielestä osittain selittää sitä, miksi poliisin seksuaalirikostilastoissa ulkomaalaistaustaiset tekijät ovat selvästi yliedustettuja, eli miksi he tekevät suhteellisesti useammin seksuaalirikoksia kuin kantasuomalaiset.

Erityisesti irakilaisten ja afganistanilaisten nuorten miesten tekemille seksuaalirikoksille on mediassa etsitty selitystä muun muassa naisten epätasa-arvoisesta asemasta rikollisten lähtömaissa.

Krimon Näsi ei niele rikosten selittämistä pelkästään kulttuurilla. Yhdysvalloissa ja Australiassa Lähi-idästä tai Pohjois-Afrikasta tulleet maahanmuuttajat eivät hänen mukaansa pomppaa esiin rikostilastoista.

– Pohjoismaissa ja Saksassa ongelmat korostuvat näissä tietyissä ryhmissä. Yhdysvalloissa ja Australiassa maahanmuuttajat pääsevät nopeasti työhön kiinni, ja yhteiskunta on tottunut uusiin tulijoihin. Nuori ikä ja toimettomuus vaikuttavat paljon rikollisuuteen.

Media pelkää epäkriittisyyden leimaa

Maahanmuuttajien tekemät seksuaalirikokset ja niiden uhka ovat olleet maahanmuuttovastaisen median ja maahanmuuttovastaisten keskusteluiden pääteemoja koko 2010-luvun. Tampereen yliopiston median ja viestinnän tutkimuksen professorin Kaarina Nikusen mukaan tämä on selvästi vaikuttanut siihen, kuinka journalistisin periaattein toimivat viestimet nykyisin uutisoivat ulkomaalaisten tekemistä rikoksista. Paineita luodaan myös viranomaisille, kuten poliisille.

– Valtamedia pelkää epäkriittisyyden leimaa, Nikunen sanoo.

Jos tuijotamme tässä vain yhtä asiaa, myös ratkaisut, joita lähdemme hakemaan, voivat mennä väärään suuntaan.

Valtamediassa ei yleensä julkaista rikosepäiltyjen nimiä. Sosiaalisessa mediassa tieto epäiltyjen nimistä ja ulkonäöstä sen sijaan leviää nopeasti, jos oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia. Maahanmuuttovastaiset viestimet ja foorumit ovat Nikusen mukaan aiheuttaneet journalistisille julkaisuille painetta kertoa rikosepäillyistä tietoja, jotka todennäköisesti muutoin olisivat jääneet kertomatta.

– Tekijän ihonväri tai etninen tausta on tärkeä kertoa, jos epäilty on vaarallinen ja vapaalla jalalla. Jos tilanne ei ole näin, voidaan kysyä, miksi lisätieto on tarpeen.

Nikusen mielestä pitää miettiä, millaista intressiä lisätieto palvelee: auttaako se uhreja, helpottaako se rikosten ratkaisemisessa vai lisääkö se vihamielisyyttä tiettyä etnistä ryhmää kohtaan.

Miksi on ongelmallista, että seksuaalirikosuutisoinnissa keskitytään tekijöiden etniseen taustaan?

– Jos tuijotamme tässä vain yhtä asiaa, myös ratkaisut, joita lähdemme hakemaan, voivat mennä väärään suuntaan. Jos keskustelu on monipuolisempaa, ratkaisua pystytään etsimään paremmin, Nikunen sanoo.

Poliitikkojen Oulu-kannanotoissa Nikunen kuuli vaalikevään kaikuja. Tapahtumiin piti ottaa kantaa tiukasti, jotta ne eivät sataisi vain maahanmuuttovastaisten puolueiden laariin.

– Poliittisten irtopisteiden keräilyn lisäksi kommenteissa näkyi monimutkaisen asian ymmärtämättömyys. Hyvin nopeasti on tulkittu, että tässä on kyse maahanmuutosta ja turvapaikanhakuprosesseista eikä seksuaalisesta häirinnästä, Nikunen sanoo.

Keskustelussa on rasistinen pohjavire

Mitä nuori irakilainen mies ajattelee siitä, että hänen edustamansa ryhmän alttiutta seksuaalirikoksiin puidaan lehtien palstoilla? Tämä näkökulmaa on Nikusen mielestä loistanut mediassa poissaolollaan.

– Voin ymmärtää, että moni ei ehkä haluakaan asettua maahanmuuttajan asemaan, mutta se olisi kuitenkin tarpeellista, jotta keskustelu olisi monipuolisempaa. Keskustelussa pitäisi näkyä myös maahanmuuttajien moninaisuus.

Se, mitä mediassa kirjoitetaan, vaikuttaa voimakkaasti maahanmuuttajien arkeen.

Nikunen on tutkinut pitkään rasismia ja maahanmuuttajien median käyttöä. Hän sanoo, että moni tutkimushankkeissa mukana oleva maahanmuuttaja kertoo pelkäävänsä ja kohtaavansa vihaa julkisilla paikoilla.

– Toisten mielestä keskustelu erilaisista kulttuuritaustoista ja olosuhteista on ollut paikallaan. Joistakin se on tuntunut koko yhteisön leimaamisena. Se, mitä mediassa kirjoitetaan, vaikuttaa voimakkaasti maahanmuuttajien arkeen.

Nikusen mielestä Oulun tapauksesta alkanut keskustelua seksuaalirikoksista ovat vauhdittaneet rasistiset lähtökohdat, sillä vaikka rikokset ja häirintä ovat olleet ongelma jo pitkään, vasta ulkopuolisten tekijöiden rikoksina ne nousevat valtakunnan uutisiksi.

– Jos mediassa keskustellaan aiheista kovin yksioikoisesti ja rasistisen pohjavireen ohjaamana, se on omiaan lisäämään ja legitimoimaan rasismia, Nikunen sanoo.

Samalla varsinainen ongelma – seksuaalisen häirinnän ja rikosten yleisyys – jää ratkaisematta.