Skip to content
Tampereen korkeakouluyhteisö
pauli hakala
Surffilautojen komposiittirakenne voitaisiin korvata kasvipohjaisilla materiaaleilla, joita saadaan Suomessa esimerkiksi puunjalostuksen sivutuotteena, kertoo väitöskirjatutkija Pauli Hakala.Kuva: Jonne Renvall

Kohti kestävää hajoamista - urheiluvälineistä syntyy jätettä, jota on vaikea kierrättää

Pauli Hakala haluaa kehittää biopohjaisista raaka-aineista lainelautoja, jotka kestävät käyttöä mutta hajoavat lopulta luonnossa. Nykyisten lainelautojen komposiittirakenteet kuormittavat ympäristöä, ja sama ongelma on lähes joka lajin harrastusvälineillä.
clock
5 min
Julkaistu:
09.07.2020
Kirjoittaja:

Viime vuosia Pauli Hakalan elämässä ovat ohjanneet kaksi tärkeää huomiota. Ensimmäinen niistä tapahtui Tampereen Lielahdessa Näsijärven rannalla.

– Huomasin, että Suomessa surffilautatehtailijan leipä on lyhyttä, ja sitä ei ole, Hakala sanoo.

Elettiin vuotta 2016. Hieman aikaisemmin Hakala oli valmistunut Tampereen teknillisestä yliopistosta ja lopettanut jo opintojen aikana alkaneet työnsä teollisuusyritys Metsolla.

Työ oli vienyt hänet asumaan ympäri maailmaa. Asetuttuaan Tampereelle Hakala oli perustanut parin kaverinsa kanssa lainelautoja valmistavan Pinguino Surfboardsin.

– Olimme kaverini kanssa nähneet maailmalla rikkinäisiä lautoja ja totesimme, että kyllähän me tuollaisia osaamme itsekin tehdä.

Hetken harjoiteltuaan he osasivatkin. Tampereelta yritys laajeni Kanarian saarille – pitkälti siksi että niin surffikelit kuin lautamarkkinatkin olivat Las Palmasin rannoilla huomattavasti suomalaista sisämaakaupunkia paremmat.

Surffauksen ja lautakehityksen ohessa Hakala teki tärkeistä huomioista sen toisen. Laudat ovat täynnä uusiutumattomia ja luonnossa huonosti hajoavia valmistusaineita, mutta laudat sen sijaan kyllä hajoavat herkästi.

– Suolainen merivesi on materiaaleille myrkkyä, kun se pääsee laudan rakenteisiin. Kun tämä yhdistetään auringon valoon, suuriin lämpötilavaihteluihin ja aaltojen voimaan, lautoja hajoaa paljon.

Yliopiston teoria testataan Porin aalloilla

Hakala alkoi miettiä, voisiko keveitä ja näppäriä lautoja valmistaa biopohjaisista ja biohajoavista raaka-aineista. Tampereen yliopiston materiaalitieteen ja ympäristötekniikan professori Mikko Kanerva oli sitä mieltä, että asiaa kannattaisi tutkia. Hakala palasi Suomeen ja aloitti väitöskirjatutkijana syksyllä 2019.

– Piti alkuun vähän opetella tavoille. Opinnoista alkoi olla aikaa, enkä ollut koskaan työskennellyt tutkijana.

Nyt Hakala tekee väitöskirjaa muovi- ja elastomeeritekniikan tutkimusryhmän jäsenenä. Hänen työnsä on uraauurtavaa, sillä akateemista tutkimusta lainelautoihin sopivista biomateriaaleista ei ole juurikaan tehty.

– Ylipäätään tilanne on se, että surffimaailmassa ekologisuus on alkanut kiinnostaa, mutta sen eteen on tehty aika vähän.

Hakala käy läpi paljon muiden tutkimuksia ja miettii, miten erilaiset, muilla aloilla testatut biomateriaalit olisivat sovellettavissa lautavalmistukseen. Kun sopivia materiaaleja löytyy, hän kokeilee teoriaa käytäntöön Lielahden lautapajalla ja koesurffaa lopuksi lautaa Porin rannikolla.

– Myrskysäällä aalloilla on korkeutta Suomessakin aivan riittävästi, eli siitä testaus ei jää kiinni. Materiaalien kestävyys suolaa ja auringonvaloa vastaan on tosin tehtävä vasta myöhemmin muualla.

pauli hakala
– Tavoite olisi, että biopohjainen lauta eläisi kuin puuvene. Se kestäisi käyttöä, kun sitä huolletaan oikein, mutta lopulta alkaisi hajota tietynlaisissa olosuhteissa, hieman samalla tavalla kuin mikrobit alkavat hajottaa puuvenettä, kun tervaaminen lopetetaan, Hakala kertoo.Kuva: Jonne Renvall

Ongelmarakenne syntyi sotien jälkeen

Jotkut surffaavat vieläkin puulaudoilla, mutta pääosin moderni lainelauta on valmistettu polystyreenistä eli styroksista, jonka päällä on lasikuidusta tai epoksista ja hartsista muodostuva kerrosrakenne.

– Asetelma on sama kuin museoautossa. Puulaudassa on oma fiiliksensä, mutta myös paljon kömpelyyttä ja puutteita, jos on tottunut käyttämään moderneista materiaaleista tehtyjä keveitä lautoja.

Komposiittirakenne on kevyt ja kestävä, ja siksi sitä käytetään paljon. Suuret lautavalmistajat suosivat sitä myös siksi, että tehtaat ja tuotanto on viritetty valmistustavan mukaan, Hakala sanoo.

Hän itse haluaa ajatella toisin. Tutkimus biomateriaalien parissa on osoittanut, että koko kerrosrakenne voidaan korvata kasvipohjaisilla materiaaleilla.

Styroksin voisi vaihtaa esimerkiksi vaahdotettuun selluloosaan, lasikuidun pellavakuituun ja hartsin biopohjaisiin vaihtoehtoihin. Tällä hetkellä potentiaalisin vaihtoehto materiaaleihin ovat puunjalostuksen johdannaiset, joita valmistetaan Suomessa.

– Ei kuitenkaan riitä, että lauta on tehty biohajoavista materiaaleista. Ekologisen laudan on oltava yhtä hyvä kuin muut, ja mielellään jopa hieman parempi, jotta muutos lähtisi käyntiin.

Hakala on jo saanut myyntiin laudan, joka on tehty suurelta osin biopohjaisista raaka-aineista. Sen hiilijalanjälki on perinteistä lautaa pienempi, mutta vielä lauta ei täysin hajoa luonnossa.

– Tavoite olisi, että biopohjainen lauta eläisi kuin puuvene. Se kestäisi käyttöä, kun sitä huolletaan oikein, mutta lopulta alkaisi hajota tietynlaisissa olosuhteissa, hieman samalla tavalla kuin mikrobit alkavat hajottaa puuvenettä, kun tervaaminen lopetetaan.

Biohajoava lauta ei nimittäin olisi kovin hyvä, jos se alkaisi hajota väärään aikaan.

Kierrätyksen kannalta ongelmallista on kaikki, mikä on valmistettu synteettisistä komposiiteista, jota on nykyisin lähes joka lajin harrastusvälineissä.

Sama ongelma lähes jokaisen lajin varusteissa

Biopohjaisille materiaaleille olisi urheilumaailmassa tarvetta laajemminkin. Hiihto- ja laskettelusukset, lumilaudat, sauvat, tennismailat, pyöränrungot, jääkiekkomailat… Hakala luettelee nopeasti ja voisi luetella pidempäänkin.

– Kierrätyksen kannalta ongelmallista on kaikki, mikä on valmistettu synteettisistä komposiiteista, jota on nykyisin lähes joka lajin harrastusvälineissä. Se on kevyttä, mutta toisaalta pieni isku voi viedä siltä ominaisuudet nopeasti. Jääkiekkomaila voi kestää kymmenen sekuntia, ja sen jälkeen siitä ei ole enää mihinkään.

Komposiitti on rakennettu keskenään erilaisista keinotekoisista kuiduista ja sidosaineista, mikä johtaa huonoon hajoavuuteen luonnossa ja heikkoon kierrätettävyyteen.

Käytännössä nykyään ainoa uusiokäyttötapa on sidosaineen polttaminen ja kuitujen kierrättäminen. Tuntuu lähes erikoiselta, että ympäristötietoisena aikana urheiluvälineet ovat säästyneet biostigmalta – siitä huolimatta, että niistä syntyy suuri määrä jätettä, jota on vaikea kierrättää tai jalostaa uusiomateriaaleiksi.

– Ehkä kuitenkin on niin, että esimerkiksi syömisellä ja liikenteellä on isossa kuvassa sen verran isompi merkitys, että on järkevää puhua enemmän niistä. Ja ainahan voi miettiä, tarvitseeko esimerkiksi surffata lainkaan.

Niin voi, mutta elämässä pitää olla nautintoa, jotta jaksaa ratkoa ongelmia. Jos hyvin käy, Suomessakin lautatehtailijan leipä voi vielä olla pitkää ja leveää.

Pauli Hakala

  • Ikä 34
  • Hakala valmistui tuotekehityksen diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta vuonna 2015. Hän aloitti väitöskirjatutkijana vuonna 2019 muovi- ja elastomeeritekniikan tutkimusryhmässä.
  • Hakala siirtyi työelämään jo opiskelujensa aikana ja työskenteli teollisuuskonserni Metsolla erilaisissa suunnittelun ja järjestelmäkehityksen tehtävissä muun muassa Suomessa, Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa ja Ranskassa.
  • Metson jälkeen Hakala perusti vuonna 2015 lainelautoja valmistavan Pinguino Surfboardsin Tampereen Lielahteen. Yhtiö laajensi toimintaansa myöhemmin Kanarian saarille.
  • Hakala asuu Tampereen Pispalassa, mutta on kotoisin Jämsästä, jonka laskettelumaastot tutustuttivat hänet nuorena lautailulajien maailmaan. ”Oikeastaan en ole kotoisin mistään. Asuimme Kuorevedellä, kun se ensimmäisten kuntaliitosten aikaan 2001 liitettiin Jämsään, eikä kotikuntaani nyt ole olemassakaan.”