Skip to content
Tampereen korkeakouluyhteisö
Tuuli Kankaala näyttää, miten kuljettaja makaa kisa-ajokissa selällään.
Remmi 8B:n kuljettajan pitää olla rohkea, sitkeä ja hyvin kevyt. Kuski makaa ajopelissä selällään, jalat menosuuntaan. Remmi-Teamin kisakuski Tuuli Kankaala näyttää mallia.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Bensalitralla Tampereelta Ivaloon – ja takaisin 

Viisi kiloa hiilikuiturunkoa, kahdeksan kilon moottori, 30 millilitran bensatankki. Niistä koostuu Remmi 8B, valkoisen sukkulan näköinen ajokki, jolla tamperelaisteekkarien Remmi-Team kilpailee maailmalla polttoainetaloudellisuusajoissa maailman huippujen joukossa. 
clock
4 min
Julkaistu:
21.03.2019
Kirjoittaja:

– Remmi 8B on ehdottomasti yksi maailman parhaista kisa-ajokeista. Lontoon Shell Eco Marathon -kisoissa sillä ajettiin toissa vuonna litralla bensaa 2020 kilometriä, kerhon puheenjohtaja Henri Moilanen kertoo.

Remmi-Team rakentaa kerhotiloissaan ajokkeja, joilla osallistutaan kansainvälisiin taloudellisen ajon kilpailuihin. Voittajaksi selviää se, jonka ajokilla ajetaan pisimmälle litralla bensiiniä.

– Viime kesän Lontoon-kisat olivat meille monella tapaa epäonniset, mutta silloinkin saavutetulla epävirallisella tuloksella olisimme rikkoneet Ruotsin kaikkien aikojen ennätyksen, Moilanen sanoo.

Nyt Hervannan kampuksella, Konetalon kellarissa valmistaudutaan jo kiivaasti tulevan kesän kisoihin. Remmi 8B:n uusi moottori on juuri valmistunut ja odotukset sen suhteen ovat kovat. Ajokkia vaivanneiden luotettavuus- ja käytettävyysongelmien pitäisi olla mennyttä päivää.

– Ajokin sähkötekniikka on uusittu kokonaan. Meillä on nyt käytössämme aiempaa enemmän antureita, jotka keräävät dataa ajon aikana. Kunhan kaikki toimisi kisavedon aikana, meillä on edessä huippukausi, Moilanen ennustaa.

Haussa kevyt kaasujalka

Jesper Granat on innoissaan uusista moottoriohjauksen ja datankeruun laitteista.

– Remmi 8B:ssä on käytössä samanlaista teknologiaa kuin monilla autourheilun huippuyrityksillä, hän sanoo.

Huipputeknologiaa tiimiläiset saavat sponsoreilta ja muulla yritysyhteistyöllä. Vastineeksi yrityksille tehdään esimerkiksi somepostauksia, videoita ja pientä testausta. Yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä avittaa se, että monissa alan yrityksissä on entisiä remmiläisiä johtotehtävissä.

– Koska olemme tiivis pieni porukka, pääsemme usein myös yrityksiin tutustumaan. Tosin yritysten taka-ajatuksena on usein myös rekrytointi – remmiläiset ovat haluttua tavaraa, Moilanen ja Granat nauravat.

Omaa tarinaansa Remmi-Teamin menestyksestä kertoo myös Kimi Räikkösen nimikirjoitus kisakypärässä.

– Hän oli käynyt moikkaamassa Remmi-Teamia Lontoon kisoissa pari vuotta sitten, Moilanen ja Granat kertovat.

Seuraavissa Lontoon kisoissa ensi heinäkuussa kypärän vetää jo toista kertaa päähänsä Tuuli Kankaala. Hänet remmiläiset bongasivat mukaan tiimiinsä opiskelijoiden harrastusmahdollisuuksia esittelevillä messuilla pari vuotta sitten. Kisa-ajokin kuskin pitää olla rohkea, sitkeä – ja hyvin kevyt. Tampereen yliopistossa teknis-luonnontieteellisellä linjalla opiskeleva Kankaala sopii hommaan erinomaisesti.

– Kuski makaa ajokissa selällään, jalat menosuuntaan. Kisoissa ajaminen on vähän pelottavaa, mutta tosi siistiä. Ja kuumaa! Viime kesänä ajokin sisälämpötila nousi yli kuuteenkymmeneen asteeseen. Tarkkana saa olla, kun radalla on yhtä aikaa paljon ajokkeja, Kankaala kertoo.

Tiimiläiset työssään.
Remmi-Team kokoontuu kerhohuoneellaan viikoittain. Yhdessä suunnitellaan ja rakennetaan kulkupeliä ja vietetään aikaa muuten vain.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Itse tehtiin!

Remmi-Team on yksi entisen Tampereen teknillisen yliopiston ja siten myös uuden Tampereen yliopiston vanhimpia opiskelijakerhoja. Sen maine on kiirinyt niin, että konetekniikkaa opiskeleva Henri Moilanen ja yhtä kauan sähkötekniikkaa opiskellut Jesper Granat olivat mukana Remmi-Teamissa aivan opintojensa ensimmäisestä viikosta asti.

– Opinnoissa oppii teoriaa, mutta täällä pääsee tekemään itse käsillään. Se on tämän homman juju, se joka saa ennen kisoja tulemaan kesätöiden jälkeen joka ilta kerholle viilaamaan ajokkia huippukuntoon, Moilanen sanoo.

– Kaikki suunnitellaan ja rakennetaan itse, hoidetaan raha-asiat, yhteydet yrityksiin, kisamatkat, kaksikko kertoo.

Huvin vuoksi ja ympäristönkin

Remmi 8B kulkee siis hyvin pienellä määrällä bensiiniä. Olisiko samanlaista, käsittämättömän vähän kuluttavaa teknologiaa mahdollista saada myös tavallisiin autoihin? Aivan suoraan konstit eivät ole käytettävissä, mutta Remmi-Teamissa arvostetaan hauskanpidon lisäksi myös ympäristönäkökulmia.

– Kyllä minulla on tässä arvot mukana. Voidaan pitää esillä ajatusta polttoaineen kulutuksen vähentämisestä ja herättää kiinnostusta asiaan, Tuuli Kankaala kertoo.

– Ja kyllä täällä saa sellaista osaamista, jota voi sitten työelämässä käyttää myös vaikkapa vähäpäästöisyyden edistämiseen, Jesper Granat pohtii.

Yksityiskohta Remmi 8B:n koneistosta.
Ajokin moottori on alusta lähtien itse rakennettu.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Kolmesta neljään grammaa polttoainetta

Polttoainetaloudellisuusajot eivät ole mitä tahansa tippakisoja. Suurimpiin alan tapahtumiin osallistuu parikin sataa tiimiä eri puolilta maailmaa. Suurimmassa osassa tiimejä on mukana ammattilaisia ja yliopistojoukkueissakin esimerkiksi professoreja, ja ajokkeja rakennetaan usein suurilla budjeteilla. Remmi-Team on yksi harvoista pelkästään opiskelijoista koostuvista joukkueista.

– Olemme ylpeitä siitä, että ajokkimme on rakennettu kokonaan Hervannassa, hyvin pienellä budjetilla, Henri Moilanen kertoo.
Kisoissa autoissa on 30 millilitran bensatankki, joka punnitaan ennen kisoja. Polttoaineena on tavallinen 98-oktaaninen bensiini. Ajokit ajavat erityistä rataa, ja suorituksen jälkeen bensiininkulutus mitataan uudelleen. Puolen tunnin ajossa kuluu Remmi 8B:ltä 3–4 grammaa bensiiniä.

– Aiemmat ennätykset olivat 3000 kilometrin paremmalla puolella, mutta viime aikoina sääntöihin on tullut muutoksia. Paras tuloksemme Remmi 8B:llä on 2187 kilometriä litralla, Moilanen sanoo.

Koko Remmi-Team yhteiskuvassa.
Remmi 8B valmistautuu kisakauteen. Samoin tiimiläiset.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Bensanpihistelyä jo vuodesta 1976

  • Remmi-Team on yksi Tampereen yliopiston opiskelijoiden kerhoista. Noin 20 jäsentä eri aloilta, esimerkiksi kone-, sähkö-, automaatio- ja materiaalitekniikan opiskelijoita.

  • Suunnittelee ja rakentaa autoja polttoainetaloudellisuusajon kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla.

  • Pitää hallussaan Suomen ennätystä: 3306 kilometriä litralla bensiiniä.

  • Ensimmäiseen kilpailuun vuonna 1976 viriteltiin Demm-merkkinen mopon moottori. Kun D-kirjain ääntyy tamperelaisittain ärränä, syntyi kisa-ajokki Remmi 1. Sillä ajettiin litralla 172 kilometriä.

  • Nykyinen auto on järjestyksessään Remmi 8B. Ajokin paino ajokunnossa on 27kg.