Terveys

Lääketiede

Rokotukset

Virukset

Minna Hankaniemi tunnetaan uraauurtavien tutkimusmeriittiensä ohella hänen hersyvästä naurustaan.

Kun koronavuodelle tyypillinen, ties kuinka mones Teams-kokous käynnistyy, Minna Hankaniemeä naurattaa. Syy on se, että videoyhteyden toisessa päässä toimittaja yrittää epätoivoisesti korjata taustalta pois baarikaapin siivousurakan rippeitä.

Tällaiset ja monet muut ovat arjen yllätyksiä, jotka pienen pieni virus on tuonut tullessaan.

Mennään kuitenkin tärkeimpään eli Hankaniemeen.

Viime vuonna Virustautien tutkimussäätiö valitsi Tampereen yliopistossa työskentelevän Hankaniemen vuoden nuoreksi virologiksi. Kovan työn huomioiminen on suuri kunnia, mutta Hankaniemeä titteli myös hieman huvittaa. Ikää ajokortin mukaan on jo 42 vuotta, mutta tiedettä Hankaniemi tekee vielä hetken Suomen Akatemian tutkijatohtorin statuksella.

– Taidan kyllä olla Suomen vanhin nuori virologi. Ehdin juuri ja juuri saada tittelin, ennen kuin siirryn senioritutkijaksi, Hankaniemi nauraa.

Sitä hän tekee usein. Kun Hankaniemi jätti edellisen työnsä Helsingissä, työkaverit sanoivat haluavansa äänittää hersyvää naurua talteen pahan päivän varalle. Tampereella Hankaniemen johtaman tutkimusryhmän opiskelijat kertovat Hankaniemen löytyvän sieltä, mistä nauru raikuu.

– Olen sellainen ihminen, jolla lasi on mieluummin puoliksi täynnä kuin puoliksi tyhjä.

Sellainen asenne on hänen työssään välttämätön. Pessimismillä viruksia ei voiteta.

<h2>Vahingossa virusten pariin</h2>

Tarina pienestä tiedetytöstä, joka jo lapsena halusi selvittää virusten salat, olisi vetävä. Usein elämä on kuitenkin tarua pelkistetympää.

– Päädyin virusten pariin lähes vahingossa, Hankaniemi sanoo.

<blockquote>
Virus on loinen. Se ei pärjää tai kykene lisääntymään solujen ulkopuolella. Silti näin alkukantainen eliö voi pistää koko maailman sekaisin. Se on kiinnostavaa.
</blockquote>

Se tapahtui 2000-luvun alkupuolella. Hankaniemi oli muuttanut Jyväskylästä Helsinkiin ja työskenteli väitöskirjansa parissa professori Olli Ritvoksen tutkimusryhmässä, joka tutki munasolujen kasvutekijöitä. Toisin sanoen sitä, miten yksi geenivirhe voi aiheuttaa sekä totaaliseen hedelmättömyyden ja toisaalta normaalia paremman hedelmällisyyden eli kaksoisraskauksia.

– Itselläni on kaksoisveli, minkä vuoksi aihe kiinnosti minua henkilökohtaisesti. Samalla moni pariskunta jää tahattomasti lapsettomaksi, joten koin aiheen tärkeäksi.

Ritvoksen ryhmässä Hankaniemi alkoi tutustua viruksiin. Tutkimusryhmässä kehiteltiin niin sanottuja adenovirusvektoreita. Vapaana esiintyessään adenovirus aiheuttaa flunssaa, mutta biolääketieteen menetelmin adenoviruksia voidaan valjastaa myös vektoreiksi eli kuljettimiksi, joiden avulla siirtogeeni voidaan kuljettaa kehossa haluttuun paikkaan. Tätä voidaan hyödyntää esimerkiksi syövän tai hedelmättömyyden hoidossa sekä rokotteina.

Hankaniemi on kehittänyt viimeisen vuoden aikana muun muassa proteiinipohjaista koronarokotetta.

Tutkimus avasi Hankaniemelle pienen tirkistysreiän virusten loppumattomaan maailmaan.

– Virus on loinen. Se ei pärjää tai kykene lisääntymään solujen ulkopuolella. Silti näin alkukantainen eliö voi pistää koko maailman sekaisin. Se on kiinnostavaa.

<h2>Viruksen toiminta on mysteeri, joka kiehtoo</h2>

Vuodesta 2014 alkaen Hankaniemi on työskennellyt Tampereen yliopistossa. Hänen meriitteihinsä kuuluvat muun muassa läpimurrot useita eri alatyyppejä vastaan tehoavan enterovirusrokotteen tekemisessä. Koronan tavoin myös enterovirus aiheuttaa useimmiten lievän taudin.

– Kiinnostavaa on se, että emme tiedä, miksi virukset aiheuttavat toisille vakavan tautimuodon. Pahimmillaan enterovirukset voivat aiheuttaa muun muassa vakavia keskushermostoinfektioita tai sydänlihastulehduksen, joka puolestaan voi vaatia sydämensiirron.

Viimeisin vuosi Hankaniemeltä on kulunut entero- ja influenssarokotteiden kehittämisen lisäksi proteiinipohjaisen koronarokotteen parissa. Jo keväällä Tampereella alettiin kehittää omaa rokotetta. Se on vauhdissa, mutta vauhti on hidasta verrattuna kansainvälisiin lääkejätteihin. Ne ovat valjastaneet resurssinsa ennenäkemättömän nopeaan rokotekehitykseen valtiotasoisen rahoituksen tukemana.

<blockquote>
Mielestäni on vain hyvä, että rahaa jaettaessa kiinnitetään huomiota perusteluihin, tutkimuksen yhteiskunnalliseen merkitykseen ja siihen, miten hyvin hakija saa asioita aikaiseksi.
</blockquote>

Massiivisen rahoituksen turvin ensimmäiset uutta RNA-teknologiaa hyödyntävät koronarokotteet saatiin käyttöön vuoden sisään siitä, kun virus havaittiin. Tosin tämänkin rokoteteknologian taustalla on kymmenien vuosien tutkimustyö.

– RNA-rokotteessa ihmisen solut tuottavat rokoteproteiinin, joka aiheuttaa immuunivasteen. Tällöin rokote saadaan valmistettua nopeasti. Me taas tuotamme rokoteproteiinin itse, Hankaniemi kuvaa.

Vaikka menetelmä on RNA-tekniikkaa hitaampi, proteiinirokotteiden tiedetään olevan turvallisia ja tehokkaita. Tällä teknologialla tuotettuja rokotteita on ollut jo pitkään markkinoilla.

– Tavoitteenamme on kehittää rokote, joka antaisi mahdollisimman pitkäaikaisen suojan virusta vastaan ja estäisi sekä taudin syntymisen että viruksen tarttumisen eteenpäin. Erilaisia rokoteteknikoita tarvitaan senkin vuoksi, että eri väestöryhmät voivat hyötyä erilaisilla teknologioilla valmistetuista rokotteista.

<h2>Kisa rahasta pitää kehittymistä yllä</h2>

Rokotekeskustelun suuri kysymys on se, missä rokotteita tehdään. Hankaniemen mielestä kyse on huoltovarmuudesta, joka rokotteiden kohdalla voisi olla paljon parempi. Käytännössä rokotteiden kohdalla maailma on muutaman lääkejätin varassa, joiden tuotteista kisailevat kaikki.

– Tämä ei ole viimeinen pandemia, jonka kohtaamme. Jos meillä olisi pitkäjänteisesti omaa rokotetutkimusta ja -tuotantoa omissa käsissämme, meitä ei päästäisi yllättämään samalla tavalla kuin viime keväänä.

Siksi Hankaniemi painaa nyt pitkää päivää apunaan yksi pro gradun ja kolme väitöskirjan tekijää. Tutkijana Hankaniemen työpäivät sisältävät opiskelijoiden ohjausta, tulosten tarkastelua ja uusien kokeiden suunnittelua, tuoreimman tutkimuskirjallisuuden lukemista ja julkaisujen sekä apurahahakemusten kirjoittamista.

– Päivät ovat pitkiä. Riittävä syventyminen tällaiseen työhön ei onnistu kahdeksan tunnin työpäivän aikana.

Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin laboratoriossa. Hankaniemi suunnittelee, että Tampereen rokote voisi saavuttaa prekliinisen tutkimusvaiheen vuoden loppuun mennessä. Samalla Hankaniemen johdolla rakennetaan tilaa, jossa rokotetta kyettäisiin kehittämään ja valmistamaan koeluonteisesti teollisuuden prosessien mukaan.

Hankaniemen mielestä huoltovarmuuden pitäisi olla rokotteiden kohdalla nykyistä parempi.

– Usein pullonkaulaksi muodostuu nimenomaan laboratoriossa toimivan menetelmän muokkaaminen sarjatuotannoksi. Kehitämme nyt menetelmää, jonka avulla rokotteita voidaan valmistaa alusta asti teollisesti ja myös muokata nopeasti, Hankaniemi sanoo.

Tämä on välttämätöntä, jotta seuraavan pandemian iskiessä Suomessa olisi kyky kehittää rokotteita nopeasti itse.

– Toivoisin, että Suomeen saataisiin kehitettyä malli, jossa valtio osallistuisi rokotteiden kehittämiseen. Tässä heitän palloa päättäjien suuntaan. Samalla pitäisi kyetä varmistamaan rokotetutkimukselle riittävä rahoitus, sillä me tappelemme samoista rahoista kuin muutkin tutkijat.

Raha ja sen hankinta nousevat Hankaniemen puheessa esiin pyytämättä ja usein. Hän näkee itsensä yrittäjänä tai freelancerina, jonka on osattava perustella osaamisensa rahoittajille.

Rahoituksen hakeminen on osa tutkijan arkea, mutta se kalskahtaa surulliselta. Hankaniemi on uraauurtava ja palkittu tieteentekijä. Silti suuri osa hänen ajastaan kuluu virusten sijaan sen miettimiseen, miten tutkimus olisi yhteiskunnallisesti niin merkittävää, että se kiinnostaisi rahoittajia.

– Ei se ole surullista, niin sen pitää ollakin Hankaniemi sanoo.

– Se pitää liikkeessä, mikä taas on ainoa tapa kehittyä. Mielestäni on vain hyvä, että rahaa jaettaessa kiinnitetään huomiota perusteluihin, tutkimuksen yhteiskunnalliseen merkitykseen ja siihen, miten hyvin hakija saa asioita aikaiseksi.

<ul>
</ul>

<h3>Kuka</h3>

<ul>
	<li>Minna Hankaniemi, 42</li>
	<li>Hankaniemi kävi koulunsa Tampereella ja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lukiosta. Hän suoritti solu- ja molekyylibiologian maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa, jonka jälkeen hän väitteli tohtoriksi biolääketieteen alalta Helsingin yliopistossa vuonna 2013.</li>
	<li>Hankaniemen väitöskirja käsitteli ihmisen munasoluperäisten kasvu- ja erilaistumistekijöiden (GDF9 ja -9B) signalointia ja aktivaatiota eri solumalleissa. Hän on asiantuntija virusvektoreiden tuotannossa sekä virus- ja VLP-rokotteiden tuotannossa, puhdistuksessa ja laadunvalvonnassa.</li>
	<li>Yliopistouran ohessa Hankaniemi on työskennellyt kolmessa suomalaisessa rokotteita kehittävässä biotekniikkayrityksessä. Hän on toiminut muun muassa menetelmien kehittäjänä, laadunvalvojana ja laadunvarmistajana.</li>
	<li>Vuodesta 2014 Hankaniemi on toiminut tutkijatohtorina Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hankaniemen nykyinen Suomen Akatemian myöntämä tutkijatohtorin rahoitus keskittyy proteiinipohjaisten VLP-rokotteiden kehittämiseen.</li>
	<li>Hankaniemi on Suomen virustautien tutkimussäätiön palkitsema vuoden 2020 nuori virologi.</li>
	<li>Hankaniemi harrastaa hiihtoa, pyöräilyä ja samoilua Lapissa. Lisäksi hän on mukana toimitsijana poikiensa juniorijalkapallossa.</li>
</ul>

Virneellä viruksia vastaan

Tekniikka

Kansainvälisyys

Koulutus

Työelämä

Keksintö

Innovaatio

Tero Joronen, Ilmari Tamminen ja Pasi Keinänen keksivät uutta sekä työssä että vapaa-ajalla. Tieteellinen tieto ja osaaminen on aina keksintöjen perustana.

Riekale muovipussia on suurimmalle osalle meistä ruma ja arvoton. Samalla se paljastaa, miksi toiset meistä tekevät keksintöjä ja toiset eivät. Ilmari Tammiselle puuliiterin oviaukossa liehuva muovinriekale on tärkeä indikaattori.

– Siitä näen, että ilma liikkuu, Tamminen sanoo.

Tampereen yliopistossa Tamminen työskentelee leimaus- ja kuvantamistekniikoiden parissa lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa. Kansankielellä työ liittyy solujen ja kudosten värjäämiseen niin, että tutkittavat rakenteet saadaan kuvantamislaitteilla näkyviin.

– Tavallaan tässä koetetaan keksiä, miten yleisistä karvalakkiröntgenlaitteista saadaan kaikki mehut irti, Tamminen selittää.

Tammisen tieteellinen kunnianhimo keksijänä on laboratoriossa, mutta silti hän puhuu innoissaan puuliiteristään. Perheessä lämmitetään polttopuilla, ja hyvän palamisen saavuttamiseksi puut on kuivattava kunnolla. Tätä varten Tamminen keksi, miten puuliiteriäkin voi optimoida.

– Vaihdoin oven saranoiden puolta ja kiilasin sen auki sopivaan kulmaan. Nyt ovi kaappaa aukealta puhaltavaa tuulta ja tehostaa polttopuiden kuivumista.

Tammisen keksintö on yksinkertainen ja siksi tärkeä. Tapa ajatella on juuri se, mikä erottaa keksijän meistä muista. On nähtävä ongelmia ja ratkaisuja.

– Ideoita pitää olla paljon, mutta niihin ei saa rakastua. On kylmästi kyettävä katsomaan, mikä toimii ja mikä ei. Pitää pistää ajatuksia ylös ja kokeilla rohkeasti, sillä aika virtuoosi saa olla, että osuu kertalaakista oikeaan ainakaan isojen projektien kanssa, Tamminen sanoo.

– On mahtava fiilis, kun laboratoriossa huomaa, että se oma teoreettinen ajatus toimiikin ihan oikeasti koeputkessa, väitöskirjatutkija Ilmari Tamminen sanoo.

Keksintö voi helpottaa astiankuivauskaapin tavoin arkea tai se voi penisilliinin tavoin muuttaa maailmaa. Aina se on kuitenkin jotakin suurelle yleisölle uutta.

&nbsp;

<h2>Ongelma vaatii aina tasoisensa ratkaisun</h2>

Viime vuonna Tampereen yliopiston innovaatiopalvelut valitsi tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnan Industry Professor Tero Jorosen vuoden keksijäksi. Joronen on aina halunnut katsoa maailmaa avoimin silmin. Se on johtanut lukuisiin patentteihin – pelkästään viime vuonna Joronen oli mukana kymmenessä eri keksinnössä. Uran aikana suurin osa keksinnöistä on syntynyt yrityspuolen töissä Valmetilla, loput yliopistossa.

– Ensin täytyy tunnistaa ongelma ja muotoilla se selkeään ja yksinkertaisimpaan muotoon. Ongelman monimutkaisuus vastaa ratkaisun monimutkaisuutta eli ongelma vaatii tasoisensa ratkaisun, Joronen tiivistää.

Joronen on aina ollut utelias. Jos nyt eivät aivan herkeämättä, löytävät silmät ja aivot silti usein ympäriltä asioita, joita voisi tehdä pikkuisen paremmin. Jorosen keksinnöt liittyvät raskaaseen teollisuuteen, mutta keksiminen on hänelle myös harrastus. Omakotitalo on täynnä pieniä arjen innovaatioita.

– Intohimo keksimiseen nousee oivaltamisesta saatavasta nautinnosta. Saan kicksejä sitä, kun keksin uutta. Ja minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus, Joronen miettii.

&nbsp;

<h2>Joka toinen hakemus johtaa patenttiin</h2>

Viime vuonna Suomessa kirjattiin 1685 patenttihakemusta. Se on suurin määrä viimeisen viiden vuoden aikana. Ylivoimaisesti suurin osa patenttihakemuksista tehdään Jorosen työnantaja Valmetin tapaisissa teollisuuden suuryrityksissä.

Syitä on kaksi: yrityksissä tehdään eniten päämäärätietoista tuotekehitystä ja niillä on rahaa. Keksinnön matka toimivasta ajatuksesta Suomessa patentoiduksi keksinnöksi maksaa halvimmillaan kymmenisen tuhatta euroa, mutta kansainvälistäminen moninkertaistaa kustannukset. Suurin kuluerä ovat patentti- ja lakiasiantuntijoiden selvitystyöt.

– Patenttihakemusten määrä on pitkään ollut laskeva. Nyt lasku on pysähtynyt, mutta syy kehitykselle ei ole tiedossa. Kaikista hakemuksista noin puolet päätyy patenttiin, Patentti- ja rekisterihallituksen johtava neuvontainsinööri Olli Sievänen sanoo.

<blockquote>
Tieteellisen tiedon ja osaamisen merkitys keksimisessä on suuri, ja se myös ohjaa keksintöjen tekemistä.
</blockquote>

Patentteja Suomessa myönnettiin viime vuonna 602 kappaletta. Saadakseen patentin keksinnön on oltava uusi ja keksinnöllinen, eli erottava riittävän selkeästi aiemmista sovellutuksista. Keksinnön pitää myös olla teollisesti käyttökelpoinen.

&nbsp;

<h2>Luovuus on tärkeä ominaisuus myös insinöörille</h2>

Myös tekniikan ja luonnontieteen tiedekunnassa projektipäällikkönä työskentelevä Pasi Keinänen on hanakka näkemään kehityskohteita ympärillään. Kun Keinäsen imuri imaisi ties kuinka monennen kerran lasten Lego-palikat sisäänsä, pedagogisesti suuntautunut isä olisi ehkä painottanut siivoustapoja. Nanoteknologian keksijänä meritoitunut ja Tampereen yliopiston keksintöasiamiehenä työskennellyt Keinänen näki asian toisin.

Keinänen mietti ja muutti imuriaan. Ilmavirtauksia manipuloimalla Keinänen kykeni erottelemaan Lego-palikat pölystä ja imurointi muuttui huolettomaksi. Fyysikot tietävät miten. Me muut luultavasti emme, vaikka asian meille selittäisikin (Keinänen yritti, ei onnistunut).

– Tieteellisen tiedon ja osaamisen merkitys keksimisessä on suuri, ja se myös ohjaa keksintöjen tekemistä. Esimerkiksi imurikeksintö olisi jäänyt syntymättä, ellen tuntisi fysiikan perusteita hyvin, Keinänen miettii.

– Patentit osuvat sinne, missä niitä voidaan hyödyntää ja monistaa teollisesti, sanoo nanoteknologian keksijänä meritoitunut Pasi Keinänen.

Tero Joronen on samaa mieltä. Hän purkaa keksimisen osiin niin, että suunnilleen 10 prosenttia on ideointia, loput 90 prosenttia tiedon soveltamista, kokeilemista ja ahkeraa työtä.

– Luovuus liitetään usein taiteellisiin aloihin, mutta mielestäni myös insinööritieteissä luovuutta vaaditaan paljon. Luovuudessa on kyse siitä, miten insinööritieteen perusteet muutetaan uudella ajattelulla uudeksi keksinnöksi, Joronen sanoo.

&nbsp;

<h2>Ideasi on jo keksitty – jatka siis kehittelyä!</h2>

Kaikki kolme tietävät keksijän tuskan. Kun keksii mahtavan idean, voi jo olla myöhäistä. Moni hieno asia on jo yksinkertaisesti keksitty.

– Kyse on ihmismielen rajallisuudesta. Oivalluksen hetkellä ei voi esimerkiksi olla tietoinen kaikesta verkossa saatavilla olevasta tiedosta. Toisinaan sitä pohtii, miksi kaikkia hienoja ideoita ei ole hyödynnetty tehokkaasti. Mutta työ on kesken ja pitää keksiä pidemmälle, Tamminen sanoo.

<blockquote>
Patenttien määrä kertoo siitä, mikä on yliopiston kaupallisen ajattelun taso.
</blockquote>

Pasi Keinänen huomauttaa, että lahjakkaita – ja kaiken lisäksi myös innovatiivisia – tutkijoita on maailmassa paljon. Jokaisella alalla perustiedot ovat samat. Kun alojensa huiput ympäri maailmaa lukevat samoja tutkimuksia ja ideoivat niitä eteenpäin, päällekkäisyyksiä syntyy väistämättä.

Sen tunnustaminen ei kuitenkaan ole syy lopettaa keksimistä. Päinvastoin.

– Jos keksit jotakin mielestäsi uutta, ala selvittää heti, mitä muut ovat aiheesta keksineet. Älä luovuta, sillä olet jo vauhdissa ja keskellä keksimisen prosessia. Jos juuri se asia ei natsaa, löytyy samasta aiheesta varmasti muuta kehitettävää, Keinänen rohkaisee.

&nbsp;

<h2>Transsi vie kohti keksintöä</h2>

Matka ideasta keksinnöksi riippuu keksijästä. Ilmari Tamminen kuvaa työtapansa biolääketieteellisten leimojen ja kuvantamisen opiskelun, ajattelun ja testaamisen vuorotteluksi. Perusteena ovat teoreettiset taustatiedot ja tietotaito, jotka yhdistyvät havainnointiin sekä asioiden tarkasteluun kuuluisan boksin ulkopuolelta.

– Vertaan ideoitani jo olemassa olevaan tietoon ja kehittelen siitä eteenpäin, Tamminen sanoo.

Teoriat toimivat tai sitten eivät. Tuomarina on luonnontiede, ei mielipide.

– On mahtava fiilis, kun laboratoriossa huomaa, että se oma teoreettinen ajatus toimiikin ihan oikeasti koeputkessa, Tamminen jatkaa.

– Luovuus liitetään usein taiteellisiin aloihin, mutta mielestäni myös insinööritieteissä luovuutta vaaditaan paljon. Luovuudessa on kyse siitä, miten insinööritieteen perusteet muutetaan uudella ajattelulla uudeksi keksinnöksi, Tampereen yliopiston vuoden keksijänä 2020 palkittu Tero Joronen sanoo.

Kaikki kolme keksijää ovat saaneet mallin keksimiseen vanhemmilta sukulaisiltaan. Mutta tapaa havainnoida maailmaa ja keksiä uutta voi myös opetella. Tero Jorosen metodina on virittää ajatuksensa tietylle taajuudelle.

– Tiedän, että tämä naurattaa monia, mutta se on kuin transsi. Yritän sulkea ulkomaailman pois ja luon mielikuvia, joissa unenomaisesti yritän nähdä asioita uudella tavalla. Keksiminen on enemmän intuitiota kuin analyyttistä työtä, mutta hyödyllinen lopputulos vaatii analyysin ja luovuuden vuorottelua, Joronen sanoo.

&nbsp;

<h2>Naiset eivät keksi, vai keksivätkö sittenkin?</h2>

Miehet ja naiset keksivät sen mukaan, mitä he opiskelevat ja millä aloilla he työskentelevät.

– Kokonaisuutena miehet näkyvät keksinnöissä enemmän, Olli Sievänen sanoo.

Kansainvälisen patenttijärjestö WIPO:n mukaan vuonna 2020 kaikista patenteista naisille myönnettiin 16,5 prosenttia. Vastaavasti sellaisten patenttihakemusten määrä, joita on ollut tekemässä vähintään yksi nainen, on noussut viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana noin 20 prosentista noin 35 prosenttiin.

Eniten naiset näkyvät bioteknologian, kemian ja lääkekehityksen keksinnöissä. Näiden alojen patenttihakemuksista yli 59 prosenttia oli sellaisia, joissa tutkijaryhmissä oli vähintään yksi nainen mukana.

Vähiten naisia oli mukana mekaanisien elementtien ja erilaisten moottorien suunnittelussa, joissa naisten osuus patenteissa oli noin 18 prosenttia. Kaikista patenteista naisille on myönnetty joka neljäs.

– Miesten osuus insinööritieteissä on suuri, ja vastaavasti suurin osa patenteista tulee teknisiltä aloilta. Suomessa esimerkiksi miesten hallitsemilla rakennustekniikan ja IT-aloilla patentteja haetaan paljon, Sievänen sanoo.

<blockquote>
Keksiminen ei ole automaattisesti yhtä kuin tutkimuksen tärkeys.
</blockquote>

Patenttiherkkyyteen vaikuttaakin pitkälti tutkittava ala. Kyse ei ole paremmuudesta, luovuudesta tai kunnianhimosta.

– Patentit osuvat sinne, missä niitä voidaan hyödyntää ja monistaa teollisesti, Pasi Keinänen huomauttaa.

– Yhteiskuntatieteessä keksitään jatkuvasti uusia tapoja tehdä tiedettä ja viedä tutkimusta eteenpäin. Tehokkaan uuden hoitokeinon löytämistä psykologiassa on todella vaikeaa suojata patentilla. Mutta se voi auttaa monia ihmisiä suuresti, ja sen avulla voi myös luoda uutta liiketoimintaa, Keinänen jatkaa.

&nbsp;

<h2>Patentit ovat akateeminen ilmapuntari</h2>

Patentti on virallinen tunnustus keksinnön uutuudesta ja keksinnöllisyydestä. Yritykset tarvitsevat patentteja muun muassa suojatakseen liiketoimintaansa, kehittääkseen tuotteitaan yhteistyössä ja käydäkseen patenttien hyödyntämisellä kauppaa.

Yritysmaailmassa keksintöjä ohjaa raha, mutta Pasi Keinäsen mielestä keksimiseen tähtäävää ajattelua tarvittaisiin myös akateemisessa maailmassa nykyistä enemmän. Jos tutkijalla ei ole kaupallista asennoitumista, keksinnöt jäävät omaan tietoon ja helpottavat ehkä omaa työtä, mutta eivät hyödytä muita.

– Patentit ovat kuin ilmapuntari. Patenttien määrä kertoo siitä, mikä on yliopiston kaupallisen ajattelun taso. Suomi ja Pohjoismaat tulevat tässä Keski-Euroopasta perässä, Keinänen sanoo.

Laajemmin kyse on myös siitä, miten korkeakoulutuksessa syntyvä arvomaailma, yritysten tarpeet ja sitä kautta suomalaisen korkeimman osaamisen vienti maailmalle paiskaavat kättä. Innovatiiviset yritykset vaativat innovatiivisesti ajattelevia osaajia. Siksi ajatuksen olisi hyvä olla myös uuden luomisessa.

Tamminen huomauttaa, että keksiminen ei ole automaattisesti yhtä kuin tutkimuksen tärkeys. Keksiminen voi kuitenkin yhdistää tieteellisen ajatustyön ja taloudellisen jatkuvuuden.

– Keksintöihin tähtääminen voi myös orientoida työtä. Ja jos joku on valmis maksamaan ajatustyön tuotoksista, se voi toimia ikään kuin tarpeen ja laadun lisävarmistuksena. Tällainen ura olisi minun keksintöjen keksintö, Tamminen sanoo.

&nbsp;

&nbsp;

<h3>Tamperelaiset keksinnöt</h3>

<ul>
	<li>2017 Optinen koura&nbsp;</li>
	<li>2016 Älyneula, joka tunnistaa reaaliaikaisesti neulan kärkeä ympäröivän kudoksen</li>
	<li>2015 Nokia OZO -virtuaalitodellisuuskamera</li>
	<li>2014 Älypuhelin Supersensitive Touch -näytöllä (toimii hansikkaat kädessä) Älypuhelin Dolby Digital Plus -tekniikalla&nbsp;</li>
	<li>2013 Nokia Lumia 1020 PureView (puhelin 41 megapikselin kameralla)</li>
	<li>2009 Antibiootteja vapauttava biohajoava implantti</li>
	<li>2008 Prostaglandiinia sisältävät lisäaineettomat silmätipat glaukooman hoitoon 
	Kantasoluteknologialla potilaan rasvasoluista kasvatettu leukaluu</li>
	<li>2004 Automatisoitu konttiterminaali</li>
	<li>2003 Läpikäveltävä sumunäyttö</li>
	<li>2001 Automaattinen kaivoslastaus 
	Matkapuhelimen kamera (Nokia 7650)</li>
	<li>1998 Digitaalinen röntgenkuva</li>
	<li>1996 Ensimmäinen kommunikaattori (Nokia 9000)</li>
	<li>1995 Kävelevä metsäkone</li>
	<li>1994 GSM-datakortti</li>
	<li>1993 Analoginen matkapuhelimen datakortti</li>
	<li>1991 Ensimmäinen kaupallinen GSM-puhelu</li>
	<li>1988 Mikrokiteinen kitosaani</li>
	<li>1985 Elektromekaaninen kalvo</li>
	<li>1984 Bioabsorboituva implantti</li>
	<li>1974 NMT-puhelu</li>
	<li>1936 Ensimmäiset talvirenkaat</li>
</ul>

Lähde: Business Tampere

Tosielämän Pelle Pelottomilta vaaditaan unelmia, uutteruutta ja tieteellistä tietoa

Yhteiskunta

Hyvinvointi

Suhteet

Koronavirus

<h2>Perhe on sekä paras että pahin kriisin aikana</h2>

Kodista on tullut koronaviruspandemian turvasatama: työskentelemme kotona, pysymme kotona vapaa-aikana, tilaamme ruokaa kotiin, sisustamme tai remontoimme kotia yhtäkkisen kotiajan innoittamana. Mutta miten voivat perheet kodin seinien sisällä?

Koronapandemian vaikutuksia lapsiperheiden arkeen selvitetään Porin yliopistokeskuksessa tehtävässä Perheet ja korona-arki -tutkimuksessa. Tutkimuksessa porilaisille peruskoululaisten vanhemmille lähetettiin kysely Wilma-järjestelmän kautta toukokuussa 2020 ja uudelleen vuoden 2021 alussa. Perheiltä kysyttiin avoimilla kysymyksellä, miten korona on vaikuttanut heidän arkeensa.

Kokemukset ovat hyvin jakautuneita. Kriisi on tuonut esiin suomalaisperheiden taloudellisen eriarvoisuuden, sanoo tutkimusjohtaja Katja Repo Tampereen yliopiston lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAsta.

– Osalle perheistä kevään 2020 lockdown oli jopa hyvä kokemus, jossa nautittiin perheen kiireettömästä yhdessäolosta, Repo kertoo.

– Toisessa ääripäässä olivat perheet, joilla oli talousvaikeuksia ja huolta toimeentulosta, ja samaan aikaan koulut menivät kiinni ja täytyi pitää huolta lasten kotikoulusta. Tässä tilanteessa lockdown oli todella rankka kokemus.

<blockquote>
&nbsp;&nbsp;&nbsp; Kriisit tuovat esille ihmisyyden ja arvot, joihin uskotaan.
</blockquote>

Kaikilla ei ollut myöskään mahdollisuutta etätyöhön. Jos lapsen koulu oli kiinni ja vanhemmat joutuvat olemaan fyysisesti työpaikalla, koululaisille saattoi tulla pitkiä yksinolojaksoja. Vanhemmat ovat olleet huolissaan myös lasten sosiaalisten suhteiden rajoittumisesta. Tutkimusvastauksissa ei tullut esille niinkään sairastumisen pelko, vaan yhteiskunnallisten rajoitusten vaikutus elämään.

– Etenkin monet nuoret ovat olleet masentuneita ja allapäin. Kriisin aikana moni vanhempi on ymmärtänyt, kuinka tärkeä vertaissuhdeympäristö koulu on lapselle tai nuorelle.

<h3>Lähisuhteet ja perheen merkitys korostuvat</h3>

Hyvää on ollut se, että saman kotitalouden sisällä perheet ovat tiivistyneet. Lapset ovat päässeet seuraamaan vanhempien töitä ja vanhemmat ovat huomanneet paremmin, mitä koulussa tehdään.

Perheen taapero saattaa tehdä kovaäänisen yllätysvierailun etäpalaveriin, tai huomionhakuinen kissa kävelee ruudun ohi juuri, kun olet esittämässä jotain tärkeää asiaa videopalaverissa.

Katja Revon mukaan kriisit tuovat esille ihmisyyden ja arvot, joihin uskotaan. Vaikeina aikoina lähisuhteet ja perheen merkitys korostuvat.

– Perheaika on kulttuurisesti arvostettua. Perheet ja korona-arki -tutkimuksesta nousi esiin myös hyvin vahva yhdessä olemisen ja yhdessä tekemisen eetos.

<h3>Perheen sisäiset ristiriidat voimistuivat</h3>

Perheistä on kantautunut vakavampiakin viestejä useiden eri tutkimusten välityksellä. Katja Repo kertoo, että koronavuoden aikana tunnelma on kiristynyt erityisesti pikkulapsiperheissä. Ristiriidat vanhempien välillä ovat voimistuneet monissa perheissä, samoin kuin lasten väliset ristiriidat.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan väkivaltakokemukset etenkin vauvaperheissä lisääntyivät. Lähisuhdeväkivaltatilanteissa auttavan Nollalinjan puhelumäärät nousivat ennätyskorkealle valmiuslain voimassaolon päättymisen jälkeen kesällä 2020. Huomattavaa on, että Nollalinjalle soitti aiempaa enemmän ihmisiä, jotka olivat nyt kohdanneet lähisuhdeväkivaltaa ensimmäisen kerran elämässään.

– Korona on voinut edesauttaa perheensisäisten konfliktien syntymistä ja voimistumista, Repo toteaa.

<h3>Iloa pienistä asioista</h3>

Kun arki on ainut, mitä meillä on, niin arkiset asiat nousevat uuteen arvoon.

Ajankäyttötutkimuksista tiedetään, että jo ennen koronaa kotonaoloaika on lisääntynyt erityisesti lapsilla. Samaan aikaan vapaa ulkona oleilu ja ulkona leikkiminen on vähentynyt.

– Kodista fyysisenä paikkana on tullut lapsille yhä tärkeämpi, Repo sanoo.

Koronapandemian aikana ihmiset ovat oppineet löytämään iloa pienistä asioista, kuten ulkona retkeilystä. Kriisi on auttanut huomaamaan, että monia asioita voi tehdä pienimuotoisemmin kuin aiemmin.

– Jouduimme järjestämään lapseni ylioppilasjuhlat hyvin pienenä tilaisuutena, mutta loppujen lopuksi se ei vaikuttanut yhteisöllisyyden tunteeseen tai juhlien onnistumiseen, Repo kertoo.

– Ajattelen, että pitkittynyt kriisi vaikuttaa eniten ihmisten arvoihin.

<h2>Työhyvinvointi kärsi, mutta apatiasta ei kannata puhua</h2>

Laajempi etätyöskentely on tullut jäädäkseen. Ne organisaatiot, jotka pystyivät siirtymään etätöihin pandemian kiihtyessä, eivät tule palaamaan lähityöhön samassa mittakaavassa kuin ennen.

Näin uskoo työpsykologian dosentti, Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Anne Mäkikangas Tampereen yliopistosta. Samaa mieltä ovat hänen kollegansa kansainvälisesti.

– Korona pakotti monet eroon vanhoista työtavoista, eikä paluuta entiseen enää ole. Nyt täytyy vain oppia hyvät käytänteet uudenlaiseen hybridityöntekoon, Mäkikangas sanoo.

Mutta eivätkö kaikki koteihin pakotetut työntekijät pala halusta päästä takaisin työpaikalle? Koronavuoden aikana mediassa käytiin puhumaan kotityöskentelyyn kyllästymisestä ja lanseerattiin termi etätyöapatia. Ihmiset tarttuivat siihen hanakasti ja käsite siirtyi nopeasti arkikieleen. Sittemmin termiä on kritisoitu ja sen käyttöä on vähennetty. Nyt puhutaan pikemminkin etätyöväsymyksestä.

– Varmasti monella on kova kaipuu yhteisöllisyyteen. Mutta se, että kotona vain tuijottaisi seinää eikä saisi mitään aikaan, ei ole totuus ainakaan asiantuntijatyössä, Mäkikangas sanoo.

Tämän osoitti Mäkikankaan johtama pitkittäistutkimus, jossa seurattiin Tampereen korkeakouluyhteisön eli Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun työntekijöiden ja opiskelijoiden hyvinvointia koronapandemian aikana. Tutkimus on ainutlaatuinen, koska tietoa on kerätty neljällä kyselyllä samoilta vastaajilta. Kyselyt aloitettiin keväällä 2020 ja viimeisin kysely tehtiin alkuvuodesta 2021.

Tutkimus on osa Turvallisesti etänä – työhyvinvointi ja sen johtaminen etätyössä -hanketta.

<h3>Etätyöväsymystä koetaan, mutta odotettua vähemmän</h3>

Viime syksynä korkeakouluyhteisön kyselyssä selvitettiin etätyöväsymyksen esiintymistä. Kyselyyn lisättiin mm. seuraavanlaisia väittämiä: ”Etätyössä kaikki päivät ovat olleet samanlaisia” ja ”En ole työskennellyt etänä yhtä tehokkaasti kuin lähityössä”.

Sekä etätyöväsymys että yleinen työhön tylsistyminen oli lisääntynyt vastaajilla viime lokakuun ja helmikuun 2021 välisenä aikana. On kuitenkin huomattava, että vain viisi prosenttia vastaajista vastasi kokevansa korkeaa etätyöväsymystä.

– Oletin, että etätyöväsymystä koettaisiin enemmän, mutta tutkimusvastausten perusteella se ei ole tyypillinen kokemus etätyöstä korkeakouluyhteisössä, Mäkikangas sanoo.

Tulosta voi selittää se, että korkeakouluille tyypillisissä asiantuntijatehtävissä työntekijät ovat usein hyvin sitoutuneita tehtäväänsä ja työ on moniroolista ja vaihtelevaa. Työtä myös tehdään tuntimääräisesti paljon, ja työnteko on jopa kiihtynyt koronavuoden aikana – mikä on poikkeavaa, koska monissa muissa organisaatioissa työtahtia on sopeutettu pandemian muuttamiin olosuhteisiin.

<blockquote>
Teams ei korvaa kasvokkaista vuorovaikutusta, vaan voi jopa rasittaa entisestään.
</blockquote>

Sen sijaan kyselytuloksissa näkyy yleinen hyvinvoinnin lasku monella eri mittarilla mitattuna. Elämäntyytyväisyys, kokemus omasta hyvinvoinnista ja omasta terveydestä laskivat etätyövuoden aikana. Erityisen jyrkkää lasku oli syksyllä 2020. Tämä voi olla osaltaan työhön liittyvää, mutta vastauksissa heijastuu myös pitkittynyt pandemia ja ihmisten elämäntilanteiden kokonaisvaltainen muutos.

– Keväällä 2020 ajateltiin, että kun hetki sinnitellään, niin elämä muuttuu taas normaaliksi. Kukaan ei silloin aavistanut, että pandemia kestää näin kauan.

<h3>Työn imu väheni</h3>

Työn imulla tarkoitetaan motivaatiota antavaa työhyvinvoinnin tilaa, työhön uppoutumista. Tämä kokemus väheni kaikilla vastaajaryhmillä loppusyksyn 2020 ja alkuvuoden 2021 välillä. Mäkikangas pitää tätä kehitystä huolestuttavana, koska työn imua tarvitaan esimerkiksi uuden innovointiin.

Syitä työn imun vähenemiseen voi olla monta: huono ergonomia kotikonttorilla, yksinäisyys, työtovereiden tuen puute.

– Teams ei korvaa kasvokkaista vuorovaikutusta, vaan voi jopa rasittaa entisestään, Mäkikangas sanoo.

– Olen itsekin huomannut, että verkkokokouksissa syntyy harvoin epämuodollista vuorovaikutusta. Teams-kokouksissa keskitytään usein tiukasti asiaan.&nbsp;

<h3>Ammattien välillä on erilaisia kuormitustekijöitä</h3>

Yliopiston kaltaiset asiantuntijaorganisaatiot ovat olleet kiistämättä hyväosaisia pandemian kourissa. Työtä eivät ole uhanneet lomautukset ja irtisanomiset ja etätyö on ollut mahdollista, toisin kuin monessa muussa ammattiryhmässä.

Anne Mäkikangas sanookin, että koronan aiheuttamia muutoksia työelämässä on selvitettävä hyvin laajasti. Muun muassa Työterveyslaitos ja ammattiliitot ovat tehneet lukuisia kyselyjä aiheesta, samoin yksittäiset organisaatiot.

– Esimerkiksi hoitoalalla on työskennelty oman terveyden uhalla, joten on selvää, että ammattien välillä puhutaan hyvin erityyppisistä kuormitustekijöistä. Tietoa tarvitaan monilta eri aloilta.

Koronakokemukseen on vaikuttanut myös oma elämäntilanne, perhe ja asuinolosuhteet. Mäkikangas toivookin, että nämä yksilölliset kokemukset eivät jää keskiarvojen alle, koska loppujen lopuksi kyse on juuri yksilöllisistä kokemuksista ja selviytymisestä poikkeusoloissa.

<h3>Enemmän hybridimallia opintoihin ja työhön</h3>

Entä miltä näyttää opiskelijan tai tutkimus- tai opetustehtävissä työskentelevän työviikko pandemian jälkeen?

Tutkimuksen perusteella sekä opiskeluun että työntekoon toivottaisiin korkeakouluyhteisössä jatkossa hybridimallia: osin etänä, osin läsnä.

Opiskelijoilla on kova kaipuu opiskeluyhteisöön, mutta toisaalta etäopiskelumahdollisuus ja luentojen tallentaminen on helpottanut ja jouduttanut monien opiskelua.

Koronarajoitusten purkamisen jälkeen noin puolet (47 %) yliopiston työntekijöistä haluaisi työskennellä etänä yksi tai kaksi päivää viikosta, kolmannes (31 %) 3–4 päivää ja loput 12 % yli neljänä päivänä viikossa. Kymmenen prosenttia halusi, että etätöitä olisi vähemmän kuin yksi päivä viikosta. Tampereen ammattikorkeakoulun vastaukset olivat samankaltaiset.

– Aiemmin monet ehkä kuvittelivat, että etätyö ei ole mahdollista omassa tehtävässä. Helpoiten etätyöhön siirtyminen sujuikin niiltä, joilla oli siitä jo valmiiksi kokemusta.

<h2>Pandemia jättää pitkän varjon mielenterveyteen</h2>

Keväällä 2020 uusi, nopeasti leviävä virus pelotti ja uutiskuvat Italian täpötäysistä sairaaloista kauhistuttivat. Silti tunnelma oli toiveikas: pianhan tämä on jo ohi, ihanaa, kun kerrankin on aikaa ulkoilla ja leipoa!

Kriisin pitkittyessä tunnelma on muuttunut.

– Moni on oikeasti todella väsynyt ja uupunut tilanteeseen. Kun uusia tautiaaltoja ja rajoituksia tulee, se vaatii kerta kerralta enemmän voimien kokoamista, sanoo mielenterveys- ja päihdetyön yliopettaja, psykoterapeutti Nina Kilkku Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Kilkku toivoo nyt armollisuutta sekä itselle että muille. Itselleen voi antaa luvan siihen, että tänään ei tarvitse tehdä täydellistä suoritusta.

Omaa hyvinvointiaan voi suojella myös siten, että katsoo pandemiaan liittyvät uutiset vaikkapa vain kerran päivässä. On sallittua ja tarpeellista unohtaa pandemia edes hetkeksi.

<h3>Kriisin pitkittyminen kuormittaa</h3>

Tampereen yliopistossa alkoi keväällä 2019 reilun tuhannen henkilön seurantatutkimus, jossa selvitetään työntekijöiden hyvinvointia ja sosiaalisen median käyttöä työelämässä. Samoilta henkilöiltä kerätään tietoa puolen vuoden välein.

Kolmas kyselykierros alkoi maaliskuussa 2020, kun koronakriisi oli juuri alkanut ja hallitus tiedottanut tiukoista rajoituksista.

– Meillä oli pitkittäisaineistoa, jota kovin monella ei ollut. Saatoimme verrata tuloksia siihen, miten samat ihmiset olivat voineet ennen koronakriisiä, kertoo sosiaalipsykologian professori Atte Oksanen Tampereen yliopistosta.

Keväällä 2020 työntekijöiden hyvinvointi ei vielä tutkimuksen mukaan laskenut merkittävästi. Vaikka tilanne oli monelle pelottava ja ahdistavakin, sen uskottiin olevan nopeasti ohitse. Osa koki jopa myönteiseksi, että nyt oli enemmän aikaa viettää oman perheen kanssa.

– Kriisin pitkittyminen on ihan eri asia. Ihmiset ovat tottuneempia tilanteeseen, mutta sen pitkittyminen kuormittaa ja uuvuttaa, Oksanen kuvailee.

<blockquote>
Ihmiset voivat nyt keskimäärin henkisesti huonommin kuin ennen pandemiaa. Silti on niitäkin, jotka voivat ihan hyvin.
</blockquote>

Alkoholin käyttöön pandemia on vaikuttanut tutkimuksen mukaan kahdella tavalla. Kun sosiaalinen hauskanpito on vähentynyt, kohtuukäyttäjät ovat vähentäneet juomistaan. Ongelmakäyttäjät ovat puolestaan lisänneet juomista entisestään.

– Alkoholinkäyttö on yhteydessä psyykkisiin kuormitustekijöihin ja mielialaongelmiin. Ne vahvistavat toisiaan, Oksanen summaa.

<h3>Yksilölliset erot ovat suuria</h3>

Koronakriisi ei kohtele meitä tasa-arvoisesti. Toiset ovat menettäneet työnsä ja toimeentulonsa, toiset puolestaan kuormittuvat työssään tavallistakin enemmän. Yksi on sairastunut itse, toinen menettänyt läheisensä koronalle. Myös eri puolilla Suomea tilanne on hyvin erilainen.

Koronakriisin pitkittyminen vie voimia niiltäkin, joilla oli kaikki hyvin kriisin alkaessa. Vaikein tilanne on kuitenkin niillä, joilla oli haasteita jo ennen koronaa ja joille on pandemian vuoksi kerääntynyt monia erilaisia ongelmia.

– Meillä on esimerkiksi perheitä, joissa jaksaminen on ollut jo aiemmin vähissä. Pandemia tuo heille vielä lisäkuormaa, Nina Kilkku toteaa.

Myös ihmisen persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten hän kokee koronatilanteen ja -rajoitukset. Toisilla meistä on vahvempi tarve sosiaalisuuteen, kun taas toiset viihtyvät paremmin omissa oloissaan.

– Toisaalta osa ihmisistä on taipuvaisia murehtimaan ja huolehtimaan asioista muita enemmän. Heille koko tämä epävarmuus voi tuntua hyvin raskaalta, Atte Oksanen huomauttaa.

Kyselyiden mukaan ihmiset voivat nyt keskimäärin henkisesti huonommin kuin ennen pandemiaa. Silti on niitäkin, jotka voivat ihan hyvin.

– Ei voi sanoa, että tilanne olisi kaikille samanlainen tai että kaikki kokisivat sen samalla tavalla. Niin ei todellakaan ole, vaan yksilölliset erot ovat suuria, Kilkku painottaa.

<h3>Opiskelijat uupuvat etäopetuksessa</h3>

Yksi ryhmä, jonka jaksamisesta on noussut erityinen huoli, ovat nuoret korkeakouluopiskelijat. Onko siihen syytä?

– Kyllä siihen on syytä. Huolta oli jo ennen pandemiaa ja se huoli on vain kasvanut, Nina Kilkku toteaa.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa jopa 60 prosenttia opiskelijoista oli loppuvuonna 2020 joko täysin uupuneita tai uupumisriskissä. Julkisuuteen on tullut myös opiskelijoita, jotka omilla kasvoillaan kertovat, että eivät enää jaksa.

– Suomalainen ei yleensä kovin herkästi kerro julkisesti, että voimat loppuvat. Tämä on viesti siitä, että tilanne on oikeasti huolestuttava, Kilkku sanoo.

<blockquote>
Julkisuudessa uutisoidaan näyttävästi, että virus leviää nuorten piirissä. On kuitenkin vaikea ajatella, että nuorten tulisi lopettaa eläminen vuodeksi kokonaan.
</blockquote>

Korkeakouluopiskelijat ovat olleet koko pandemian ajan pääsääntöisesti etäopetuksessa. Samaan aikaan moni on muuttanut ensimmäiseen omaan kotiinsa uudelle paikkakunnalle, jossa sosiaaliset verkostot ovat ohuet.

Opiskelijajärjestöt ovat vaatineet opiskelijoille lisää mielenterveyspalveluita sekä joustoa opintojen etenemisessä. Kilkku jakaa nämä toiveet.

– Opettajat voisivat myös kysyä opiskelijoilta, mitä heille kuuluu, jos heitä ei näy etäluennoilla. Jo se kertoo nuorelle, että joku välittää ja on kiinnostunut hänestä.

Myös Atte Oksanen toivoo ymmärrystä nuorten tilanteelle.

– Julkisuudessa uutisoidaan näyttävästi, että virus leviää nuorten piirissä. On kuitenkin vaikea ajatella, että nuorten tulisi lopettaa eläminen vuodeksi kokonaan. Nuoria koronatilanne myös ahdistaa muita enemmän ja heidän työ- ja taloustilanteensa on epävarmempi, hän pohtii.

<h3>Apua ja tukea tarvitaan vielä pitkään</h3>

Kilkun mukaan on tärkeää ymmärtää, että mielenterveyden ongelmat eivät katoa hetkessä, kun pandemia joskus hellittää. Apua ja tukea tullaan tarvitsemaan kauan.

Milloin omaan jaksamiseen kannattaa hakea apua?

– Jos huomaat miettiväsi, pitäisikö hakea apua, silloin kannattaa jo ottaa yhteyttä johonkin tai johonkuhun. Yhteyttä kannattaa ottaa mieluummin matalalla kynnyksellä, kuin että miettii ja odottaa liian pitkään, Kilkku kannustaa.

Jos huoli on pieni, keskustelu ystävän kanssa voi riittää. Keskusteluapua saa myös esimerkiksi Mieli ry:n kriisipuhelimesta tai nuorten Sekasin-chatista.

Jos tämä ei riitä, kannattaa ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, työterveyshuoltoon tai opiskelijaterveydenhuoltoon. Sieltä avunhakija ohjataan tarvittaessa eteenpäin mielenterveyspalveluihin.

<h2>Fakta: Korona-aika kuormittaa nuoria</h2>

<ul>
	<li>Useampi kuin joka kolmas aikuinen kokee Mieli ry:n teettämän kyselyn mukaan hyvinvointia heikentävää kuormitusta elämässään. Eniten suomalaisia kuormittavat koronavirus tai sen aiheuttamat poikkeusolot sekä tulevaisuuden epävarmuus. Kyselyyn vastasi helmikuussa yhteensä tuhat suomalaista.</li>
	<li>Koronakriisiin liittyvä sosiaalinen eristäytyminen heikentää erityisesti nuorten aikuisten hyvinvointia. 18–24-vuotiaista vastaajista 41 prosenttia ja 25–34-vuotiaista 37 prosenttia kertoi sen kuormittaneen heitä paljon tai melko paljon. Kaikista vastaajista näin koki 24 prosenttia.</li>
	<li>Naiset kokevat hyvinvointia heikentävää kuormitusta miehiä enemmän: naisista 43 prosenttia ja miehistä 32 prosenttia vastasi näin. Naiset ovat miehiä kuormittuneempia sekä poikkeusoloista että mahdollisuudesta sairastua koronavirukseen.</li>
</ul>

Lähde: MIELI Suomen Mielenterveys ry

Valittuja artikkeleita

Virneellä viruksia vastaan

Tosielämän Pelle Pelottomilta vaaditaan unelmia, uutteruutta ja tieteellistä tietoa

Koti, työ ja hyvinvointi – näin koronavuosi muutti elämäämme

Luetuimmat