Terveys

Lääketiede

Rokotukset

Virukset

Minna Hankaniemi tunnetaan uraauurtavien tutkimusmeriittiensä ohella hänen hersyvästä naurustaan.

Kun koronavuodelle tyypillinen, ties kuinka mones Teams-kokous käynnistyy, Minna Hankaniemeä naurattaa. Syy on se, että videoyhteyden toisessa päässä toimittaja yrittää epätoivoisesti korjata taustalta pois baarikaapin siivousurakan rippeitä.

Tällaiset ja monet muut ovat arjen yllätyksiä, jotka pienen pieni virus on tuonut tullessaan.

Mennään kuitenkin tärkeimpään eli Hankaniemeen.

Viime vuonna Virustautien tutkimussäätiö valitsi Tampereen yliopistossa työskentelevän Hankaniemen vuoden nuoreksi virologiksi. Kovan työn huomioiminen on suuri kunnia, mutta Hankaniemeä titteli myös hieman huvittaa. Ikää ajokortin mukaan on jo 42 vuotta, mutta tiedettä Hankaniemi tekee vielä hetken Suomen Akatemian tutkijatohtorin statuksella.

– Taidan kyllä olla Suomen vanhin nuori virologi. Ehdin juuri ja juuri saada tittelin, ennen kuin siirryn senioritutkijaksi, Hankaniemi nauraa.

Sitä hän tekee usein. Kun Hankaniemi jätti edellisen työnsä Helsingissä, työkaverit sanoivat haluavansa äänittää hersyvää naurua talteen pahan päivän varalle. Tampereella Hankaniemen johtaman tutkimusryhmän opiskelijat kertovat Hankaniemen löytyvän sieltä, mistä nauru raikuu.

– Olen sellainen ihminen, jolla lasi on mieluummin puoliksi täynnä kuin puoliksi tyhjä.

Sellainen asenne on hänen työssään välttämätön. Pessimismillä viruksia ei voiteta.

<h2>Vahingossa virusten pariin</h2>

Tarina pienestä tiedetytöstä, joka jo lapsena halusi selvittää virusten salat, olisi vetävä. Usein elämä on kuitenkin tarua pelkistetympää.

– Päädyin virusten pariin lähes vahingossa, Hankaniemi sanoo.

<blockquote>
Virus on loinen. Se ei pärjää tai kykene lisääntymään solujen ulkopuolella. Silti näin alkukantainen eliö voi pistää koko maailman sekaisin. Se on kiinnostavaa.
</blockquote>

Se tapahtui 2000-luvun alkupuolella. Hankaniemi oli muuttanut Jyväskylästä Helsinkiin ja työskenteli väitöskirjansa parissa professori Olli Ritvoksen tutkimusryhmässä, joka tutki munasolujen kasvutekijöitä. Toisin sanoen sitä, miten yksi geenivirhe voi aiheuttaa sekä totaaliseen hedelmättömyyden ja toisaalta normaalia paremman hedelmällisyyden eli kaksoisraskauksia.

– Itselläni on kaksoisveli, minkä vuoksi aihe kiinnosti minua henkilökohtaisesti. Samalla moni pariskunta jää tahattomasti lapsettomaksi, joten koin aiheen tärkeäksi.

Ritvoksen ryhmässä Hankaniemi alkoi tutustua viruksiin. Tutkimusryhmässä kehiteltiin niin sanottuja adenovirusvektoreita. Vapaana esiintyessään adenovirus aiheuttaa flunssaa, mutta biolääketieteen menetelmin adenoviruksia voidaan valjastaa myös vektoreiksi eli kuljettimiksi, joiden avulla siirtogeeni voidaan kuljettaa kehossa haluttuun paikkaan. Tätä voidaan hyödyntää esimerkiksi syövän tai hedelmättömyyden hoidossa sekä rokotteina.

Hankaniemi on kehittänyt viimeisen vuoden aikana muun muassa proteiinipohjaista koronarokotetta.

Tutkimus avasi Hankaniemelle pienen tirkistysreiän virusten loppumattomaan maailmaan.

– Virus on loinen. Se ei pärjää tai kykene lisääntymään solujen ulkopuolella. Silti näin alkukantainen eliö voi pistää koko maailman sekaisin. Se on kiinnostavaa.

<h2>Viruksen toiminta on mysteeri, joka kiehtoo</h2>

Vuodesta 2014 alkaen Hankaniemi on työskennellyt Tampereen yliopistossa. Hänen meriitteihinsä kuuluvat muun muassa läpimurrot useita eri alatyyppejä vastaan tehoavan enterovirusrokotteen tekemisessä. Koronan tavoin myös enterovirus aiheuttaa useimmiten lievän taudin.

– Kiinnostavaa on se, että emme tiedä, miksi virukset aiheuttavat toisille vakavan tautimuodon. Pahimmillaan enterovirukset voivat aiheuttaa muun muassa vakavia keskushermostoinfektioita tai sydänlihastulehduksen, joka puolestaan voi vaatia sydämensiirron.

Viimeisin vuosi Hankaniemeltä on kulunut entero- ja influenssarokotteiden kehittämisen lisäksi proteiinipohjaisen koronarokotteen parissa. Jo keväällä Tampereella alettiin kehittää omaa rokotetta. Se on vauhdissa, mutta vauhti on hidasta verrattuna kansainvälisiin lääkejätteihin. Ne ovat valjastaneet resurssinsa ennenäkemättömän nopeaan rokotekehitykseen valtiotasoisen rahoituksen tukemana.

<blockquote>
Mielestäni on vain hyvä, että rahaa jaettaessa kiinnitetään huomiota perusteluihin, tutkimuksen yhteiskunnalliseen merkitykseen ja siihen, miten hyvin hakija saa asioita aikaiseksi.
</blockquote>

Massiivisen rahoituksen turvin ensimmäiset uutta RNA-teknologiaa hyödyntävät koronarokotteet saatiin käyttöön vuoden sisään siitä, kun virus havaittiin. Tosin tämänkin rokoteteknologian taustalla on kymmenien vuosien tutkimustyö.

– RNA-rokotteessa ihmisen solut tuottavat rokoteproteiinin, joka aiheuttaa immuunivasteen. Tällöin rokote saadaan valmistettua nopeasti. Me taas tuotamme rokoteproteiinin itse, Hankaniemi kuvaa.

Vaikka menetelmä on RNA-tekniikkaa hitaampi, proteiinirokotteiden tiedetään olevan turvallisia ja tehokkaita. Tällä teknologialla tuotettuja rokotteita on ollut jo pitkään markkinoilla.

– Tavoitteenamme on kehittää rokote, joka antaisi mahdollisimman pitkäaikaisen suojan virusta vastaan ja estäisi sekä taudin syntymisen että viruksen tarttumisen eteenpäin. Erilaisia rokoteteknikoita tarvitaan senkin vuoksi, että eri väestöryhmät voivat hyötyä erilaisilla teknologioilla valmistetuista rokotteista.

<h2>Kisa rahasta pitää kehittymistä yllä</h2>

Rokotekeskustelun suuri kysymys on se, missä rokotteita tehdään. Hankaniemen mielestä kyse on huoltovarmuudesta, joka rokotteiden kohdalla voisi olla paljon parempi. Käytännössä rokotteiden kohdalla maailma on muutaman lääkejätin varassa, joiden tuotteista kisailevat kaikki.

– Tämä ei ole viimeinen pandemia, jonka kohtaamme. Jos meillä olisi pitkäjänteisesti omaa rokotetutkimusta ja -tuotantoa omissa käsissämme, meitä ei päästäisi yllättämään samalla tavalla kuin viime keväänä.

Siksi Hankaniemi painaa nyt pitkää päivää apunaan yksi pro gradun ja kolme väitöskirjan tekijää. Tutkijana Hankaniemen työpäivät sisältävät opiskelijoiden ohjausta, tulosten tarkastelua ja uusien kokeiden suunnittelua, tuoreimman tutkimuskirjallisuuden lukemista ja julkaisujen sekä apurahahakemusten kirjoittamista.

– Päivät ovat pitkiä. Riittävä syventyminen tällaiseen työhön ei onnistu kahdeksan tunnin työpäivän aikana.

Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin laboratoriossa. Hankaniemi suunnittelee, että Tampereen rokote voisi saavuttaa prekliinisen tutkimusvaiheen vuoden loppuun mennessä. Samalla Hankaniemen johdolla rakennetaan tilaa, jossa rokotetta kyettäisiin kehittämään ja valmistamaan koeluonteisesti teollisuuden prosessien mukaan.

Hankaniemen mielestä huoltovarmuuden pitäisi olla rokotteiden kohdalla nykyistä parempi.

– Usein pullonkaulaksi muodostuu nimenomaan laboratoriossa toimivan menetelmän muokkaaminen sarjatuotannoksi. Kehitämme nyt menetelmää, jonka avulla rokotteita voidaan valmistaa alusta asti teollisesti ja myös muokata nopeasti, Hankaniemi sanoo.

Tämä on välttämätöntä, jotta seuraavan pandemian iskiessä Suomessa olisi kyky kehittää rokotteita nopeasti itse.

– Toivoisin, että Suomeen saataisiin kehitettyä malli, jossa valtio osallistuisi rokotteiden kehittämiseen. Tässä heitän palloa päättäjien suuntaan. Samalla pitäisi kyetä varmistamaan rokotetutkimukselle riittävä rahoitus, sillä me tappelemme samoista rahoista kuin muutkin tutkijat.

Raha ja sen hankinta nousevat Hankaniemen puheessa esiin pyytämättä ja usein. Hän näkee itsensä yrittäjänä tai freelancerina, jonka on osattava perustella osaamisensa rahoittajille.

Rahoituksen hakeminen on osa tutkijan arkea, mutta se kalskahtaa surulliselta. Hankaniemi on uraauurtava ja palkittu tieteentekijä. Silti suuri osa hänen ajastaan kuluu virusten sijaan sen miettimiseen, miten tutkimus olisi yhteiskunnallisesti niin merkittävää, että se kiinnostaisi rahoittajia.

– Ei se ole surullista, niin sen pitää ollakin Hankaniemi sanoo.

– Se pitää liikkeessä, mikä taas on ainoa tapa kehittyä. Mielestäni on vain hyvä, että rahaa jaettaessa kiinnitetään huomiota perusteluihin, tutkimuksen yhteiskunnalliseen merkitykseen ja siihen, miten hyvin hakija saa asioita aikaiseksi.

<ul>
</ul>

<h3>Kuka</h3>

<ul>
	<li>Minna Hankaniemi, 42</li>
	<li>Hankaniemi kävi koulunsa Tampereella ja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lukiosta. Hän suoritti solu- ja molekyylibiologian maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa, jonka jälkeen hän väitteli tohtoriksi biolääketieteen alalta Helsingin yliopistossa vuonna 2013.</li>
	<li>Hankaniemen väitöskirja käsitteli ihmisen munasoluperäisten kasvu- ja erilaistumistekijöiden (GDF9 ja -9B) signalointia ja aktivaatiota eri solumalleissa. Hän on asiantuntija virusvektoreiden tuotannossa sekä virus- ja VLP-rokotteiden tuotannossa, puhdistuksessa ja laadunvalvonnassa.</li>
	<li>Yliopistouran ohessa Hankaniemi on työskennellyt kolmessa suomalaisessa rokotteita kehittävässä biotekniikkayrityksessä. Hän on toiminut muun muassa menetelmien kehittäjänä, laadunvalvojana ja laadunvarmistajana.</li>
	<li>Vuodesta 2014 Hankaniemi on toiminut tutkijatohtorina Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hankaniemen nykyinen Suomen Akatemian myöntämä tutkijatohtorin rahoitus keskittyy proteiinipohjaisten VLP-rokotteiden kehittämiseen.</li>
	<li>Hankaniemi on Suomen virustautien tutkimussäätiön palkitsema vuoden 2020 nuori virologi.</li>
	<li>Hankaniemi harrastaa hiihtoa, pyöräilyä ja samoilua Lapissa. Lisäksi hän on mukana toimitsijana poikiensa juniorijalkapallossa.</li>
</ul>

Virneellä viruksia vastaan

Tekniikka

Rakentaminen

Asuminen

Kestävä kehitys

Ympäristö

Vapaa-ajan rakentamisessa suomalainen luottaa puuhun. Suomessa on puolisen miljoonaa kesämökkiä ja joka vuosi rakennetaan noin 7000 vapaa-ajan rakennusta lisää. Jopa 99 prosenttia näistä on puurakenteisia.

Tämä ei liene yllätys – kukapa sitä lomakeitaaseensa betonimökkiä haluaisi.

Sen sijaan moni hämmästyy kuullessaan, että Suomi on Espanjan jälkeen Länsi-Euroopan toiseksi kerrostalovaltaisin maa. Kaikista Suomen asunnoista 46 prosenttia on kerrostaloasuntoja. Kerrostalojen kohdalla puu ei kuitenkaan rakennusmateriaalina juhli. Suosimme puuta pienimittakaavaisessa rakentamisessa, mutta isoissa projekteissa turvaudumme betoniin uudestaan ja uudestaan.

– 25 vuoden aikana Suomeen on tehty vain vähän reilut 3000 puukerrostaloasuntoa samalla, kun yhdessä vuodessa rakennetaan parhaimmillaan 30&nbsp;000 kerrostaloasuntoa. Puukerrostaloja on rakennettu maahamme vain 103 kappaletta, rakennusopin professori <a href="https://www.tuni.fi/fi/markku-karjalainen">Markku Karjalainen</a> kertoo.

Miksi meillä ei ole päässyt syntymään puurakentamisen perinnettä myös suuremman mittakaavan rakentamisessa, vaikka Suomi nimenomaan tunnetaan metsäisenä maana? Eikö juuri täällä luulisi olevan hyvät edellytykset puurakentamiselle ja sen kehittämiselle?

Yksi syy löytyy lakipykälistä.

– Kerrostalojen, joilla siis tarkoitetaan yli kaksikerroksisia asuinrakennuksia, ja muiden suurempien rakennusten kohdalla jarruna ovat olleet palomääräykset. Ne kielsivät pitkään yli kaksikerroksisten puurakennusten tekemisen, Karjalainen toteaa.

<blockquote>
Suurimittakaavaista puurakentamista vaivaa Suomessa noidankehä.
</blockquote>

Toinen syy on hinta. Suomessa on tasokasta osaamista, mutta osaajien kärki on kapea. Vaativien puurakenteiden rakennesuunnittelijoista on suorastaan pulaa. Kun nämä faktat yhdistetään suurimittakaavaisten puurakennusprojektien vähyyteen, saadaan tulokseksi kilpailukykyongelma.

– Suomessa on pulaa rakennuttajista, jotka suhtautuvat myönteisesti puuhun. Se johtuu siitä, että meiltä puuttuu kokemusta ja osaajia puurakentamisen prosessien hallinnassa. Tämä nostaa puurakentamisen hintaa niin, ettei sitä pidetä kilpailukykyisenä vaihtoehtona, Karjalainen summaa.

<h2>Suomella riittää kirittävää</h2>

Tähyilläänpä vertailun vuoksi muualle maailmaan. Yhdysvalloissa on pitkä historia puurakentamisessa. Jopa puukerrostaloja on rakennettu siellä lähes 150 vuotta.

– Yhdysvalloissa puurakentaminen on valtavirtaa, koska työvoima ja puutavara ovat halpoja. USA:ssa yli 80 prosenttia kaikista asunnoista rakennetaan puusta. Euroopan maista Sveitsissä, Itävallassa, Saksassa ja Liechtensteinissa on pitkät puurakentamisperinteet, mutta nekään eivät yllä Pohjois-Amerikan lukemiin, Karjalainen kertoo.

Tampereen Vuoreksen kaupunginosaan valmistui kaksi nelikerroksista puukerrostaloa vuonna 2017. Nämä tilaelementtimoduuleista rakennetut puukerrostalot olivat ensimmäiset, joissa käytettiin suomalaista CLT:tä eli ristiinlaminoitua massiivipuuta.

Pohjoismaat lähtivät teollisen puukerrostalorakentamisen kelkkaan 1990-luvun puolivälissä. Sen jälkeen länsinaapurimme Ruotsi on kirinyt Suomea paremmin. Ruotsissa puukerrostalojen markkinaosuus on 15–20 prosenttia. Suomessa osuus on kahden prosentin luokkaa. Ruotsissa puukerrostalot ovat suuremman markkinaosuuden vuoksi myös 15–20 prosenttia halvempia kuin vastaavat betonikerrostalot. Suomessa tilanne on usein toisinpäin.

– Suomessa puukerrostalojen markkinaosuuden pitäisi olla laskelmien mukaan noin 15 prosenttia, jotta markkinat alkaisivat vetää itsestään. Ainakin toistaiseksi Suomessa edistäminen on ollut valtion puurakentamisohjelmien ja kehittämishankkeiden varassa. Valtio tai kunnat eivät kuitenkaan pysty pakottamaan yksityisiä toimijoita puurakentamiseen, Karjalainen sanoo.

Suurimittakaavaista puurakentamista vaivaa Suomessa siis noidankehä: Jotta puurakentaminen osaajineen ja prosesseineen saataisiin viilattua kuntoon ja sen myötä hinta kohdilleen, tarvittaisiin lisää kysyntää. Ja kysyntä ei nouse, koska meillä on pulaa osaajista ja prosessienhallinnasta, minkä vuoksi puurakentaminen on kallista.

Tällainen noidankehä on päässyt syntymään, koska rakentamiskisassa betonilla on 40 vuoden etumatka puuhun nähden.

– Erään rakennusliikkeen toimitusjohtajaa lainatakseni, Suomessa tai missään muuallakaan ei rakenneta puusta, betonista tai teräksestä, vaan rahasta. Rahayhtälö on pakko saada toimimaan, olivatpa työkalut tai osaajien määrät mitä hyvänsä, rakennetekniikan lehtori <a href="https://www.tuni.fi/fi/henri-salonen">Henri Salonen</a> painottaa.

<h2>Puu lisää viihtyisyyttä ja parantaa sisäilmaa</h2>

Miksi puurakentamiseen sitten kannattaisi satsata? Yksi ilmeinen syy on sen ekologisuus. Puu on kotimainen, uusiutuva rakennusaine. Sillä on myös tärkeä rooli ilman hiilidioksidimäärän sääntelijänä. Metsät ovat kasvaessaan hiilinieluja, puutuotteet puolestaan hiilivarastoja.

– Metsässä yksi kuutiometri puuta sitoo kasvunsa aikana tuhat kiloa hiilidioksidia ilmakehästä ja vapauttaa yhteyttämisen myötä 750 kiloa happea takaisin ilmakehään. 500 kiloa painavasta puukuutiosta puolet on siihen ilmasta sitoutunutta hiiltä, Karjalainen sanoo.

Siksi onkin järkevää, että puuta käytetään pitkäaikaiskestävästi. Kun puu on verhoiluissa ja rakenteissa, sen sitoma hiilidioksidi on poissa ilman kiertokulusta. Jos puusta tehdään sellua, paperia tai energiaa, on hiili vapautunut takaisin ilmakehään viimeistään neljän vuoden päästä.

<blockquote>
Rakennusmateriaalina puu alentaa verenpainetta ja vähentää stressiä, eli toimii samoin kuin luonnossa oleskelu.
</blockquote>

Rakentamisprosessin kannalta puun etuna on sen keveys, mistä on hyötyä huonolla maaperällä, kuljetuksissa ja nostoissa. Betonikuutioon verrattuna puukuutio painaa 2000 kiloa vähemmän.

– Raskaan betonin vaihtaminen mahdollisuuksien mukaan puuhun olisi ekoteko, koska betonin valmistus aiheuttaa seitsemän prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä, Karjalainen huomauttaa.

Tampereen Tuohi valmistui Härmälään vuonna 2019.

Asukkaatkin ovat sitä mieltä, että puu on tervetullut materiaali kerrostaloihin. Puuta halutaan varsinkin sisätiloihin, kuten lattioihin ja kalusteisin, mutta myös julkisivuihin ja parvekkeisiin.

– Asukaspalautteissa puun hyvinä puolina korostuvat ekologisuuden ohella hyvä arkkitehtuuri, viihtyisyys ja hyvä sisäilma. Puu sitoo itseensä kosteutta ja talvisin, kun huoneilma on kuivaa, se vapauttaa kosteutta sisäilmaan. Näin se tasaa kosteuspiikkejä sisäilmassa, Karjalainen sanoo.

Sisäilman ohella muitakin puun terveysvaikutuksia on tutkittu. Alustavien tulosten mukaan rakennusmateriaalina puu alentaa verenpainetta ja vähentää stressiä, eli toimii samoin kuin luonnossa oleskelu.

<h2>Puu ei ole pelkkää plussaa</h2>

Vaikka puu on erinomainen rakennusmateriaali, ei sekään ole täydellinen. Puun ominaispiirteiden vuoksi tiettyihin asioihin pitää kiinnittää huomiota.

Ensimmäinen miinus tulee luonnollisesti siitä, että puu on palava materiaali. Siksi puurakentamisessa pitää huomioida palosuojaukset ja osata tehdä ne oikeaoppisesti. Kaikki yli kaksikerroksiset puurunkoiset ja puuverhoillut rakennukset pitää varustaa automaattisella sammutuslaitteistolla.

– Toisaalta näin ne ovat paloturvallisempia kuin vastaavan kokoiset betoniset rakennukset, joissa ei ole sprinklereitä, Karjalainen huomauttaa.

Puun toinen heikkous on se, että se on herkkä kosteudelle. Jos kosteus keikkuu pitkään yli 20 prosentin lukemissa, puu alkaa lahota. Koivuvaneri on erityisen herkkähipiäinen, se alkaa kehittää kosteissa olosuhteissa nopeasti homepilkkuja.

<blockquote>
Erityisen tärkeää on pitää rakenteet kuivana silloin, kun tavoitellaan nykyajan rakennuksille ominaista energiatehokkuutta.
</blockquote>

Kosteusherkkyys kuulostaa mahdolliselta riskitekijältä ilmastonmuutoksen edetessä. Tulevaisuudessa Suomessa tullaan näkemään leudompia ja kosteampia talvia sekä lisääntyneitä viistosateita. Kestääkö puu tällaisissa olosuhteissa?

– Jos puu pidetään rakennus- ja asennusvaiheessa kuivana, niin se myös säilyy kuivana, jos rakenteet tehdään oikein. Mutta puinen julkisivu toki vaatii enemmän huoltoa kuin vaikkapa tiili. Ja vedenpoistojärjestelmiin ja julkisivujen yksityiskohtiin tulee kiinnittää huomiota niin, ettei vesi pääse imeytymään esimerkiksi jatkoliitosten kohdalta, Karjalainen toteaa.

Erityisen tärkeää on pitää rakenteet kuivana silloin, kun tavoitellaan nykyajan rakennuksille ominaista energiatehokkuutta. Jos rakenteen sisään on päässyt kosteutta ja rakennuksen ulkoseinissä ja katossa on paksut eristeet, ei kosteus välttämättä pääse enää poistumaan.

– Mikään säädös ei suoranaisesti määrää, kuinka paksut lämpöeristeet rakennuksessa pitää olla. Kokonaisuus ratkaisee energiatehokkuuden. Kosteuden haihtumiseen liittyviä riskejä voi vähentää eristämällä ohuemmin ja kompensoimalla sitä esimerkiksi laadukkailla ovilla, ikkunoilla ja maalämmöllä, Salonen sanoo.

Puun kolmas haaste on äänieristävyys. Koska puu on kevyttä, askeleet kumisevat herkästi ympäri taloa, jos välipohjia ei tehdä huolella. Konstina tähän on suuremman massan – kuten betonin – käyttö välipohjien liittorakenteena, mutta tekniikka vaatii erityisosaamista.

<h2>Puu on myös imagokysymys</h2>

Vaikka suuren mittakaavan puurakentaminen on Suomessa vielä enemmän kuriositeetti kuin valtavirtaa, on askeleita otettu eteenpäin.

– Rima ja vaatimukset tuntuvat nousevan sitä mukaa kun menemme puurakentamisessa eteenpäin. Siitä syntyy vaikutelma, että meillä olisi käsissämme vain ongelmia ja sehän ei pidä paikkaansa. Paljon kehitystä ja onnistumisia on myös tapahtunut, Salonen sanoo.

Puurakenteinen Hippoksen päiväkoti avattiin Tampereella elokuussa 2020.

Siinä missä palomääräykset ennen hillitsivät pilviä hipovia puurakentamisvisioita, eivät ne tee sitä enää. Nykyään puusta voi rakentaa korkeiden asuinrakennusten lisäksi myös monikerroksisia toimistorakennuksia, hoivakoteja, palvelutaloja, hotelleja ja motelleja. Samoin puisten koulujen, kokoontumis- ja urheilutilojen ja liiketilojen sallittua kerrosmäärää on nostettu kahdesta neljään.

Vuodesta 1996 lähtien kaikkiin hallitusohjelmiin on kirjattu puurakentamisen edistäminen. Myös kunnat ja kaupungit toimivat puurakentamisen suunnannäyttäjinä. Ne kaavoittavat aktiivisesti alueita puurakentamiselle, ja erityisesti koulu- ja päiväkotisektori on puurakentamisen kannalta hyvällä mallilla.

Osaajapulaa puolestaan pyritään ratkomaan uuden teollisen puurakentamisen tutkijakoulun avulla, joka aloittaa toimintansa Tampereella vuonna 2021. Sen tavoitteena on ratkaista puurakentamiseen liittyviä kehityskohteita ja tuoda uusia osaajia kentälle.

Nykyään puuhun uskalletaankin jo sijoittaa paremmin. Varsinkin suuret rakennuttajat tai tilaajat, joilla on enemmän pääomaa ja sen tuomia vaihtoehtoja, päätyvät herkemmin valitsemaan puun. Rahan lisäksi valintaa voi ohjata se, millaista mielikuvaa haluaa itsestään viestiä.

– Puu on vahvasti myös imagokysymys. On selvää, että esimerkiksi metsäyhtiö haluaa rakennuttaa pääkonttorinsa puusta eikä betonista. Mutta monet muutkin suuret tilaajat ymmärtävät rakennusprojekteissaan puun imagovaikutukset, Salonen kertoo.

<h2>Enemmän bulkkia ja yhteistyötä</h2>

Entä vielä se ydinkysymys: kuinka paljon puuta rakennuksessa pitää olla, että se lasketaan puiseksi?

– Suomen rakentamismääräykset ja -tilastot luokittelevat kantavan rungon mukaan, onko kyseessä puu- vai betonitalo. Eli kun puhutaan puurakentamisesta, niin puhutaan nimenomaan rakennuksen kantavasta rungosta, Karjalainen selventää.

Karjalainen ei itse haluaisi olla liian ortodoksi tässä asiassa. Hän puhuisi mieluummin puun käytöstä rakentamisessa ja arkkitehtuurissa kuin puurakentamisesta.

– Puhe puurakentamisesta synnyttää helposti mielikuvan, että yritetään tunkea puuta kaikkeen mahdolliseen rakentamiseen, mihin se ei välttämättä sovi parhaalla mahdollisella tavalla. Puuta voidaan myös käyttää muiden materiaalien rinnalla rakennuksen rungossa ja sisä- tai julkisivuverhoiluissa. Kaikkea ei tarvitse tehdä puusta, Karjalainen sanoo.

<blockquote>
Hyppäämme ehkäpä liian usein heti syvään päähän.
</blockquote>

Puu taipuukin materiaalina moneen. Sitä voidaan käyttää eri muodoissa, kuten levyinä, paneeleina, paanuina, rimalautoina ja lankkuina, ja ulkonäköä voi muunnella erilaisilla pintakäsittelyillä. Karjalainen peräänkuuluttaisikin puun rikkaampaa hyödyntämistä arkkitehtuurissa.

– Puukerrostalot tuppaavat olemaan valkoisia, mustia tai harmaita räystäättömiä laatikoita. En tarkoita, että niiden pitäisi olla piparkakkutaloja, mutta ehkä enemmänkin mielikuvitusta voisi käyttää, Karjalainen toivoo.

Suomessa vuosittaisista uudisasunnoista yli puolet rakennetaan kerrostaloihin. Betoni on hallinnut kerrostalojen markkinoita viimeiset kuutisenkymmentä vuotta. Tämä betonikerrostalo nousee Tampereen Härmälään.

Toisaalta teollinen puurakentaminen on tehokkaimmillaan, kun käytetään tehtaalla valmistettuja moduuleja, jolloin rakennuksia kootaan samaan tyyliin kuin Lego-palikoilla rakennettaessa.

– Tämä asettaa omat rajoitteensa arkkitehtuurille, mutta toisaalta sitä kautta tuotanto saadaan vauhtiin ja tehokkuutta kustannuspuolelle, Salonen toteaa.

Salonen peräänkuuluttaisikin puurakentamisessa vastaavaa bulkkivaihetta kuin mistä betonirakentaminen sotien jälkeen lähti liikkeelle.

– Meidän pitäisi tehdä selkeää, yksinkertaista ja tehokasta puurakentamista, jonka perustalta voimme myöhemmin lähteä paremmin soveltamaan. Nyt hyppäämme ehkäpä liian usein heti syvään päähän, ja haluamme lähteä tekemään kaikenlaisia erikoisia himmeleitä ja rakentaa korkeammalle ja korkeammalle.

Jotta puurakentaminen voi edistyä ja kasvaa, se vaatii Salosen mukaan ennen muuta puualan yhteistyön tehostamista.

– Avain on siinä, että koko rintama menee toisiaan tukien ja yhtenäisenä eteenpäin. Eikä kukaan tee toisistaan tietämättä yllättäviä piikkihyökkäyksiä yhteistä maalia kohti.

Rakennetaanko puusta vai rahasta – puu taipuisi moneen, mutta rahayhtälö sakkaa

Yhteiskunta

Hyvinvointi

Suhteet

Työelämä

Koronavirus

<h2>Perhe on sekä paras että pahin kriisin aikana</h2>

Kodista on tullut koronaviruspandemian turvasatama: työskentelemme kotona, pysymme kotona vapaa-aikana, tilaamme ruokaa kotiin, sisustamme tai remontoimme kotia yhtäkkisen kotiajan innoittamana. Mutta miten voivat perheet kodin seinien sisällä?

Koronapandemian vaikutuksia lapsiperheiden arkeen selvitetään Porin yliopistokeskuksessa tehtävässä Perheet ja korona-arki -tutkimuksessa. Tutkimuksessa porilaisille peruskoululaisten vanhemmille lähetettiin kysely Wilma-järjestelmän kautta toukokuussa 2020 ja uudelleen vuoden 2021 alussa. Perheiltä kysyttiin avoimilla kysymyksellä, miten korona on vaikuttanut heidän arkeensa.

Kokemukset ovat hyvin jakautuneita. Kriisi on tuonut esiin suomalaisperheiden taloudellisen eriarvoisuuden, sanoo tutkimusjohtaja Katja Repo Tampereen yliopiston lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAsta.

– Osalle perheistä kevään 2020 lockdown oli jopa hyvä kokemus, jossa nautittiin perheen kiireettömästä yhdessäolosta, Repo kertoo.

– Toisessa ääripäässä olivat perheet, joilla oli talousvaikeuksia ja huolta toimeentulosta, ja samaan aikaan koulut menivät kiinni ja täytyi pitää huolta lasten kotikoulusta. Tässä tilanteessa lockdown oli todella rankka kokemus.

<blockquote>
&nbsp;&nbsp;&nbsp; Kriisit tuovat esille ihmisyyden ja arvot, joihin uskotaan.
</blockquote>

Kaikilla ei ollut myöskään mahdollisuutta etätyöhön. Jos lapsen koulu oli kiinni ja vanhemmat joutuvat olemaan fyysisesti työpaikalla, koululaisille saattoi tulla pitkiä yksinolojaksoja. Vanhemmat ovat olleet huolissaan myös lasten sosiaalisten suhteiden rajoittumisesta. Tutkimusvastauksissa ei tullut esille niinkään sairastumisen pelko, vaan yhteiskunnallisten rajoitusten vaikutus elämään.

– Etenkin monet nuoret ovat olleet masentuneita ja allapäin. Kriisin aikana moni vanhempi on ymmärtänyt, kuinka tärkeä vertaissuhdeympäristö koulu on lapselle tai nuorelle.

<h3>Lähisuhteet ja perheen merkitys korostuvat</h3>

Hyvää on ollut se, että saman kotitalouden sisällä perheet ovat tiivistyneet. Lapset ovat päässeet seuraamaan vanhempien töitä ja vanhemmat ovat huomanneet paremmin, mitä koulussa tehdään.

Perheen taapero saattaa tehdä kovaäänisen yllätysvierailun etäpalaveriin, tai huomionhakuinen kissa kävelee ruudun ohi juuri, kun olet esittämässä jotain tärkeää asiaa videopalaverissa.

Katja Revon mukaan kriisit tuovat esille ihmisyyden ja arvot, joihin uskotaan. Vaikeina aikoina lähisuhteet ja perheen merkitys korostuvat.

– Perheaika on kulttuurisesti arvostettua. Perheet ja korona-arki -tutkimuksesta nousi esiin myös hyvin vahva yhdessä olemisen ja yhdessä tekemisen eetos.

<h3>Perheen sisäiset ristiriidat voimistuivat</h3>

Perheistä on kantautunut vakavampiakin viestejä useiden eri tutkimusten välityksellä. Katja Repo kertoo, että koronavuoden aikana tunnelma on kiristynyt erityisesti pikkulapsiperheissä. Ristiriidat vanhempien välillä ovat voimistuneet monissa perheissä, samoin kuin lasten väliset ristiriidat.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan väkivaltakokemukset etenkin vauvaperheissä lisääntyivät. Lähisuhdeväkivaltatilanteissa auttavan Nollalinjan puhelumäärät nousivat ennätyskorkealle valmiuslain voimassaolon päättymisen jälkeen kesällä 2020. Huomattavaa on, että Nollalinjalle soitti aiempaa enemmän ihmisiä, jotka olivat nyt kohdanneet lähisuhdeväkivaltaa ensimmäisen kerran elämässään.

– Korona on voinut edesauttaa perheensisäisten konfliktien syntymistä ja voimistumista, Repo toteaa.

<h3>Iloa pienistä asioista</h3>

Kun arki on ainut, mitä meillä on, niin arkiset asiat nousevat uuteen arvoon.

Ajankäyttötutkimuksista tiedetään, että jo ennen koronaa kotonaoloaika on lisääntynyt erityisesti lapsilla. Samaan aikaan vapaa ulkona oleilu ja ulkona leikkiminen on vähentynyt.

– Kodista fyysisenä paikkana on tullut lapsille yhä tärkeämpi, Repo sanoo.

Koronapandemian aikana ihmiset ovat oppineet löytämään iloa pienistä asioista, kuten ulkona retkeilystä. Kriisi on auttanut huomaamaan, että monia asioita voi tehdä pienimuotoisemmin kuin aiemmin.

– Jouduimme järjestämään lapseni ylioppilasjuhlat hyvin pienenä tilaisuutena, mutta loppujen lopuksi se ei vaikuttanut yhteisöllisyyden tunteeseen tai juhlien onnistumiseen, Repo kertoo.

– Ajattelen, että pitkittynyt kriisi vaikuttaa eniten ihmisten arvoihin.

<h2>Työhyvinvointi kärsi, mutta apatiasta ei kannata puhua</h2>

Laajempi etätyöskentely on tullut jäädäkseen. Ne organisaatiot, jotka pystyivät siirtymään etätöihin pandemian kiihtyessä, eivät tule palaamaan lähityöhön samassa mittakaavassa kuin ennen.

Näin uskoo työpsykologian dosentti, Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Anne Mäkikangas Tampereen yliopistosta. Samaa mieltä ovat hänen kollegansa kansainvälisesti.

– Korona pakotti monet eroon vanhoista työtavoista, eikä paluuta entiseen enää ole. Nyt täytyy vain oppia hyvät käytänteet uudenlaiseen hybridityöntekoon, Mäkikangas sanoo.

Mutta eivätkö kaikki koteihin pakotetut työntekijät pala halusta päästä takaisin työpaikalle? Koronavuoden aikana mediassa käytiin puhumaan kotityöskentelyyn kyllästymisestä ja lanseerattiin termi etätyöapatia. Ihmiset tarttuivat siihen hanakasti ja käsite siirtyi nopeasti arkikieleen. Sittemmin termiä on kritisoitu ja sen käyttöä on vähennetty. Nyt puhutaan pikemminkin etätyöväsymyksestä.

– Varmasti monella on kova kaipuu yhteisöllisyyteen. Mutta se, että kotona vain tuijottaisi seinää eikä saisi mitään aikaan, ei ole totuus ainakaan asiantuntijatyössä, Mäkikangas sanoo.

Tämän osoitti Mäkikankaan johtama pitkittäistutkimus, jossa seurattiin Tampereen korkeakouluyhteisön eli Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun työntekijöiden ja opiskelijoiden hyvinvointia koronapandemian aikana. Tutkimus on ainutlaatuinen, koska tietoa on kerätty neljällä kyselyllä samoilta vastaajilta. Kyselyt aloitettiin keväällä 2020 ja viimeisin kysely tehtiin alkuvuodesta 2021.

Tutkimus on osa Turvallisesti etänä – työhyvinvointi ja sen johtaminen etätyössä -hanketta.

<h3>Etätyöväsymystä koetaan, mutta odotettua vähemmän</h3>

Viime syksynä korkeakouluyhteisön kyselyssä selvitettiin etätyöväsymyksen esiintymistä. Kyselyyn lisättiin mm. seuraavanlaisia väittämiä: ”Etätyössä kaikki päivät ovat olleet samanlaisia” ja ”En ole työskennellyt etänä yhtä tehokkaasti kuin lähityössä”.

Sekä etätyöväsymys että yleinen työhön tylsistyminen oli lisääntynyt vastaajilla viime lokakuun ja helmikuun 2021 välisenä aikana. On kuitenkin huomattava, että vain viisi prosenttia vastaajista vastasi kokevansa korkeaa etätyöväsymystä.

– Oletin, että etätyöväsymystä koettaisiin enemmän, mutta tutkimusvastausten perusteella se ei ole tyypillinen kokemus etätyöstä korkeakouluyhteisössä, Mäkikangas sanoo.

Tulosta voi selittää se, että korkeakouluille tyypillisissä asiantuntijatehtävissä työntekijät ovat usein hyvin sitoutuneita tehtäväänsä ja työ on moniroolista ja vaihtelevaa. Työtä myös tehdään tuntimääräisesti paljon, ja työnteko on jopa kiihtynyt koronavuoden aikana – mikä on poikkeavaa, koska monissa muissa organisaatioissa työtahtia on sopeutettu pandemian muuttamiin olosuhteisiin.

<blockquote>
Teams ei korvaa kasvokkaista vuorovaikutusta, vaan voi jopa rasittaa entisestään.
</blockquote>

Sen sijaan kyselytuloksissa näkyy yleinen hyvinvoinnin lasku monella eri mittarilla mitattuna. Elämäntyytyväisyys, kokemus omasta hyvinvoinnista ja omasta terveydestä laskivat etätyövuoden aikana. Erityisen jyrkkää lasku oli syksyllä 2020. Tämä voi olla osaltaan työhön liittyvää, mutta vastauksissa heijastuu myös pitkittynyt pandemia ja ihmisten elämäntilanteiden kokonaisvaltainen muutos.

– Keväällä 2020 ajateltiin, että kun hetki sinnitellään, niin elämä muuttuu taas normaaliksi. Kukaan ei silloin aavistanut, että pandemia kestää näin kauan.

<h3>Työn imu väheni</h3>

Työn imulla tarkoitetaan motivaatiota antavaa työhyvinvoinnin tilaa, työhön uppoutumista. Tämä kokemus väheni kaikilla vastaajaryhmillä loppusyksyn 2020 ja alkuvuoden 2021 välillä. Mäkikangas pitää tätä kehitystä huolestuttavana, koska työn imua tarvitaan esimerkiksi uuden innovointiin.

Syitä työn imun vähenemiseen voi olla monta: huono ergonomia kotikonttorilla, yksinäisyys, työtovereiden tuen puute.

– Teams ei korvaa kasvokkaista vuorovaikutusta, vaan voi jopa rasittaa entisestään, Mäkikangas sanoo.

– Olen itsekin huomannut, että verkkokokouksissa syntyy harvoin epämuodollista vuorovaikutusta. Teams-kokouksissa keskitytään usein tiukasti asiaan.&nbsp;

<h3>Ammattien välillä on erilaisia kuormitustekijöitä</h3>

Yliopiston kaltaiset asiantuntijaorganisaatiot ovat olleet kiistämättä hyväosaisia pandemian kourissa. Työtä eivät ole uhanneet lomautukset ja irtisanomiset ja etätyö on ollut mahdollista, toisin kuin monessa muussa ammattiryhmässä.

Anne Mäkikangas sanookin, että koronan aiheuttamia muutoksia työelämässä on selvitettävä hyvin laajasti. Muun muassa Työterveyslaitos ja ammattiliitot ovat tehneet lukuisia kyselyjä aiheesta, samoin yksittäiset organisaatiot.

– Esimerkiksi hoitoalalla on työskennelty oman terveyden uhalla, joten on selvää, että ammattien välillä puhutaan hyvin erityyppisistä kuormitustekijöistä. Tietoa tarvitaan monilta eri aloilta.

Koronakokemukseen on vaikuttanut myös oma elämäntilanne, perhe ja asuinolosuhteet. Mäkikangas toivookin, että nämä yksilölliset kokemukset eivät jää keskiarvojen alle, koska loppujen lopuksi kyse on juuri yksilöllisistä kokemuksista ja selviytymisestä poikkeusoloissa.

<h3>Enemmän hybridimallia opintoihin ja työhön</h3>

Entä miltä näyttää opiskelijan tai tutkimus- tai opetustehtävissä työskentelevän työviikko pandemian jälkeen?

Tutkimuksen perusteella sekä opiskeluun että työntekoon toivottaisiin korkeakouluyhteisössä jatkossa hybridimallia: osin etänä, osin läsnä.

Opiskelijoilla on kova kaipuu opiskeluyhteisöön, mutta toisaalta etäopiskelumahdollisuus ja luentojen tallentaminen on helpottanut ja jouduttanut monien opiskelua.

Koronarajoitusten purkamisen jälkeen noin puolet (47 %) yliopiston työntekijöistä haluaisi työskennellä etänä yksi tai kaksi päivää viikosta, kolmannes (31 %) 3–4 päivää ja loput 12 % yli neljänä päivänä viikossa. Kymmenen prosenttia halusi, että etätöitä olisi vähemmän kuin yksi päivä viikosta. Tampereen ammattikorkeakoulun vastaukset olivat samankaltaiset.

– Aiemmin monet ehkä kuvittelivat, että etätyö ei ole mahdollista omassa tehtävässä. Helpoiten etätyöhön siirtyminen sujuikin niiltä, joilla oli siitä jo valmiiksi kokemusta.

<h2>Pandemia jättää pitkän varjon mielenterveyteen</h2>

Keväällä 2020 uusi, nopeasti leviävä virus pelotti ja uutiskuvat Italian täpötäysistä sairaaloista kauhistuttivat. Silti tunnelma oli toiveikas: pianhan tämä on jo ohi, ihanaa, kun kerrankin on aikaa ulkoilla ja leipoa!

Kriisin pitkittyessä tunnelma on muuttunut.

– Moni on oikeasti todella väsynyt ja uupunut tilanteeseen. Kun uusia tautiaaltoja ja rajoituksia tulee, se vaatii kerta kerralta enemmän voimien kokoamista, sanoo mielenterveys- ja päihdetyön yliopettaja, psykoterapeutti Nina Kilkku Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Kilkku toivoo nyt armollisuutta sekä itselle että muille. Itselleen voi antaa luvan siihen, että tänään ei tarvitse tehdä täydellistä suoritusta.

Omaa hyvinvointiaan voi suojella myös siten, että katsoo pandemiaan liittyvät uutiset vaikkapa vain kerran päivässä. On sallittua ja tarpeellista unohtaa pandemia edes hetkeksi.

<h3>Kriisin pitkittyminen kuormittaa</h3>

Tampereen yliopistossa alkoi keväällä 2019 reilun tuhannen henkilön seurantatutkimus, jossa selvitetään työntekijöiden hyvinvointia ja sosiaalisen median käyttöä työelämässä. Samoilta henkilöiltä kerätään tietoa puolen vuoden välein.

Kolmas kyselykierros alkoi maaliskuussa 2020, kun koronakriisi oli juuri alkanut ja hallitus tiedottanut tiukoista rajoituksista.

– Meillä oli pitkittäisaineistoa, jota kovin monella ei ollut. Saatoimme verrata tuloksia siihen, miten samat ihmiset olivat voineet ennen koronakriisiä, kertoo sosiaalipsykologian professori Atte Oksanen Tampereen yliopistosta.

Keväällä 2020 työntekijöiden hyvinvointi ei vielä tutkimuksen mukaan laskenut merkittävästi. Vaikka tilanne oli monelle pelottava ja ahdistavakin, sen uskottiin olevan nopeasti ohitse. Osa koki jopa myönteiseksi, että nyt oli enemmän aikaa viettää oman perheen kanssa.

– Kriisin pitkittyminen on ihan eri asia. Ihmiset ovat tottuneempia tilanteeseen, mutta sen pitkittyminen kuormittaa ja uuvuttaa, Oksanen kuvailee.

<blockquote>
Ihmiset voivat nyt keskimäärin henkisesti huonommin kuin ennen pandemiaa. Silti on niitäkin, jotka voivat ihan hyvin.
</blockquote>

Alkoholin käyttöön pandemia on vaikuttanut tutkimuksen mukaan kahdella tavalla. Kun sosiaalinen hauskanpito on vähentynyt, kohtuukäyttäjät ovat vähentäneet juomistaan. Ongelmakäyttäjät ovat puolestaan lisänneet juomista entisestään.

– Alkoholinkäyttö on yhteydessä psyykkisiin kuormitustekijöihin ja mielialaongelmiin. Ne vahvistavat toisiaan, Oksanen summaa.

<h3>Yksilölliset erot ovat suuria</h3>

Koronakriisi ei kohtele meitä tasa-arvoisesti. Toiset ovat menettäneet työnsä ja toimeentulonsa, toiset puolestaan kuormittuvat työssään tavallistakin enemmän. Yksi on sairastunut itse, toinen menettänyt läheisensä koronalle. Myös eri puolilla Suomea tilanne on hyvin erilainen.

Koronakriisin pitkittyminen vie voimia niiltäkin, joilla oli kaikki hyvin kriisin alkaessa. Vaikein tilanne on kuitenkin niillä, joilla oli haasteita jo ennen koronaa ja joille on pandemian vuoksi kerääntynyt monia erilaisia ongelmia.

– Meillä on esimerkiksi perheitä, joissa jaksaminen on ollut jo aiemmin vähissä. Pandemia tuo heille vielä lisäkuormaa, Nina Kilkku toteaa.

Myös ihmisen persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten hän kokee koronatilanteen ja -rajoitukset. Toisilla meistä on vahvempi tarve sosiaalisuuteen, kun taas toiset viihtyvät paremmin omissa oloissaan.

– Toisaalta osa ihmisistä on taipuvaisia murehtimaan ja huolehtimaan asioista muita enemmän. Heille koko tämä epävarmuus voi tuntua hyvin raskaalta, Atte Oksanen huomauttaa.

Kyselyiden mukaan ihmiset voivat nyt keskimäärin henkisesti huonommin kuin ennen pandemiaa. Silti on niitäkin, jotka voivat ihan hyvin.

– Ei voi sanoa, että tilanne olisi kaikille samanlainen tai että kaikki kokisivat sen samalla tavalla. Niin ei todellakaan ole, vaan yksilölliset erot ovat suuria, Kilkku painottaa.

<h3>Opiskelijat uupuvat etäopetuksessa</h3>

Yksi ryhmä, jonka jaksamisesta on noussut erityinen huoli, ovat nuoret korkeakouluopiskelijat. Onko siihen syytä?

– Kyllä siihen on syytä. Huolta oli jo ennen pandemiaa ja se huoli on vain kasvanut, Nina Kilkku toteaa.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa jopa 60 prosenttia opiskelijoista oli loppuvuonna 2020 joko täysin uupuneita tai uupumisriskissä. Julkisuuteen on tullut myös opiskelijoita, jotka omilla kasvoillaan kertovat, että eivät enää jaksa.

– Suomalainen ei yleensä kovin herkästi kerro julkisesti, että voimat loppuvat. Tämä on viesti siitä, että tilanne on oikeasti huolestuttava, Kilkku sanoo.

<blockquote>
Julkisuudessa uutisoidaan näyttävästi, että virus leviää nuorten piirissä. On kuitenkin vaikea ajatella, että nuorten tulisi lopettaa eläminen vuodeksi kokonaan.
</blockquote>

Korkeakouluopiskelijat ovat olleet koko pandemian ajan pääsääntöisesti etäopetuksessa. Samaan aikaan moni on muuttanut ensimmäiseen omaan kotiinsa uudelle paikkakunnalle, jossa sosiaaliset verkostot ovat ohuet.

Opiskelijajärjestöt ovat vaatineet opiskelijoille lisää mielenterveyspalveluita sekä joustoa opintojen etenemisessä. Kilkku jakaa nämä toiveet.

– Opettajat voisivat myös kysyä opiskelijoilta, mitä heille kuuluu, jos heitä ei näy etäluennoilla. Jo se kertoo nuorelle, että joku välittää ja on kiinnostunut hänestä.

Myös Atte Oksanen toivoo ymmärrystä nuorten tilanteelle.

– Julkisuudessa uutisoidaan näyttävästi, että virus leviää nuorten piirissä. On kuitenkin vaikea ajatella, että nuorten tulisi lopettaa eläminen vuodeksi kokonaan. Nuoria koronatilanne myös ahdistaa muita enemmän ja heidän työ- ja taloustilanteensa on epävarmempi, hän pohtii.

<h3>Apua ja tukea tarvitaan vielä pitkään</h3>

Kilkun mukaan on tärkeää ymmärtää, että mielenterveyden ongelmat eivät katoa hetkessä, kun pandemia joskus hellittää. Apua ja tukea tullaan tarvitsemaan kauan.

Milloin omaan jaksamiseen kannattaa hakea apua?

– Jos huomaat miettiväsi, pitäisikö hakea apua, silloin kannattaa jo ottaa yhteyttä johonkin tai johonkuhun. Yhteyttä kannattaa ottaa mieluummin matalalla kynnyksellä, kuin että miettii ja odottaa liian pitkään, Kilkku kannustaa.

Jos huoli on pieni, keskustelu ystävän kanssa voi riittää. Keskusteluapua saa myös esimerkiksi Mieli ry:n kriisipuhelimesta tai nuorten Sekasin-chatista.

Jos tämä ei riitä, kannattaa ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, työterveyshuoltoon tai opiskelijaterveydenhuoltoon. Sieltä avunhakija ohjataan tarvittaessa eteenpäin mielenterveyspalveluihin.

<h2>Fakta: Korona-aika kuormittaa nuoria</h2>

<ul>
	<li>Useampi kuin joka kolmas aikuinen kokee Mieli ry:n teettämän kyselyn mukaan hyvinvointia heikentävää kuormitusta elämässään. Eniten suomalaisia kuormittavat koronavirus tai sen aiheuttamat poikkeusolot sekä tulevaisuuden epävarmuus. Kyselyyn vastasi helmikuussa yhteensä tuhat suomalaista.</li>
	<li>Koronakriisiin liittyvä sosiaalinen eristäytyminen heikentää erityisesti nuorten aikuisten hyvinvointia. 18–24-vuotiaista vastaajista 41 prosenttia ja 25–34-vuotiaista 37 prosenttia kertoi sen kuormittaneen heitä paljon tai melko paljon. Kaikista vastaajista näin koki 24 prosenttia.</li>
	<li>Naiset kokevat hyvinvointia heikentävää kuormitusta miehiä enemmän: naisista 43 prosenttia ja miehistä 32 prosenttia vastasi näin. Naiset ovat miehiä kuormittuneempia sekä poikkeusoloista että mahdollisuudesta sairastua koronavirukseen.</li>
</ul>

Lähde: MIELI Suomen Mielenterveys ry

Valittuja artikkeleita

Virneellä viruksia vastaan

Rakennetaanko puusta vai rahasta – puu taipuisi moneen, mutta rahayhtälö sakkaa

Koti, työ ja hyvinvointi – näin koronavuosi muutti elämäämme

Luetuimmat