Terveys

Hyvinvointi

Lääketiede

Migreeni

Perinnölliset sairaudet

Useampi kuin joka kymmenes ihminen maailmassa kärsii migreenistä.

Pääkipu herättää aamuyöstä ja voimistuu henkäys henkäykseltä. Kipu säteilee vasemman lavan alta kiristävänä vaijerina silmän taakse ja ampuu sieltä lamauttavia nuolia koko päähän. Migreeni, taas.

Migreeni piinaa Suomessa arviolta 700&nbsp;000 henkilöä, eli enemmän kuin joka kymmenes kärsii siitä. Osuus on samaa suuruusluokkaa kaikkialla maailmassa.

Migreeniä esiintyy kaikenikäisillä ihmisillä, jopa alle kouluikäisillä lapsilla. Aikuisilla naisilla migreeni on kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä, sillä naishormoni estrogeenin vaihtelu elimistössä altistaa sille.

Alttius migreenille periytyy, mutta mitään yksittäistä migreenigeeniä ei ole löydetty. Neurologian erikoislääkäri Marja-Liisa Sumelahti Tampereen yliopistosta kertoo, että kyseessä on polygeeninen eli monen eri geenin säätelemä alttius.

– Migreeniin liittyviä geenejä on tunnistettu yli 200.

Perinnöllinen alttius ikävälle sairaudelle kuulostaa tympeältä, mutta se on myös hyvä asia: migreeni osataan tunnistaa paremmin, jos sitä esiintyy suvussa.

– Hoidon kannalta on iso helpotus, kun migreeni tunnistetaan ajoissa. Näin etenkin lapsilla.

<h2>Ei pelkkä päänsärky</h2>

Migreeni on neurologinen sairaus, joka suurimmalla osalla potilaista ilmenee silloin tällöin tulevina kohtauksina. Pieni osa potilaista kärsii kroonisesta migreenistä, jossa särkypäiviä on vähintään 15 kuukaudessa.

– Migreeniä pidetään yhä monesti vain pääkipuna, mutta sen oireet ovat paljon moninaisemmat, Sumelahti sanoo.

Migreeni aiheuttaa kokonaisvaltaisemman kipukokemuksen kuin esimerkiksi tavallinen jännityspäänsärky. Migreenikipu on sykkivää ja tuntuu useimmiten vain toisella puolella päätä. Siihen liittyy yleensä kuvottava olo tai pahoinvointia sekä valo- tai hajuherkkyyttä.

Migreeni vaikuttaa keskittymiseen töissä ja aiheuttaa työpäivien menetyksiä. Sairauden parempi huomioiminen edistäisi työssä jaksamista.

Sumelahti kertoo, että lähes kolmasosa migreenipotilaista kokee kipua edeltävän auraoireen. Usein se on näköhäiriö, kuten näkökentän poikki kulkeva sahalaitakuvio.

– Aura voi esiintyä myös tuntoaistin häiriönä. Auran harvinaisia alatyyppejä ovat halvausoireet ja puheen motorinen häiriintyminen.

<h2>Vähättely on yhä yleistä</h2>

Yleisyydestään huolimatta – tai juuri siksi – migreeniä ei vieläkään oikein osata mieltää sairaudeksi. Migreenin kustannukset yhteiskunnalle ovat kuitenkin korkeat: Suomen Migreeniyhdistyksen arvion mukaan yli 400 miljoonaa euroa vuosittain. Yhdistyksen kuntoutuskoordinaattori Sari Viitasaari kertoo, että monet migreenipotilaat kokevat vähättelyä töissä tai opinnoissa. Sairauden huomioiminen kuitenkin edistäisi työssä jaksamista.

– Migreeni on hyvin yksilöllinen sairaus, ja sen ilmeneminen on monimuotoista. Joillekin riittää hoidoksi lepo ja tulehduskipulääkkeet, toiset tarvitsevat täsmälääkkeitä. Yhteistä on se, että päänsäryn normaalit hoitokeinot, kuten käveleminen raikkaassa ilmassa, eivät välttämättä auta migreenikohtauksen aikana.

<blockquote>
Migreenistä kärsiville ei ole olemassa kuntoutusta. Sellainen olisikin aika mahtava juttu!
</blockquote>

Muutama vuosi sitten tehdyssä My Migrane Voice -kyselyssä kävi ilmi, että kroonista migreeniä sairastavista suomalaisista lähes 60 % koki migreenin laskevan heidän elämänlaatuaan paljon tai äärimmäisen paljon. Lääkeyhtiö Novartiksen teettämä kansainvälinen kysely oli suunnattu henkilöille, joilla on vähintään neljä migreenipäivää kuukaudessa. Suomessa kyselyyn vastasi 345 henkilöä.

Lähes 90 % suomalaisvastaajista kertoi migreenin vaikuttavan keskittymiseen töissä ja aiheuttavan työpäivien menetyksiä. Kyselyyn vastanneet olivat olleet migreenin vuoksi poissa töistä keskimäärin 2,1 työpäivää kuukaudessa.&nbsp;Lähes kaikki olivat joutuneet muuttamaan suunnitelmiaan migreenin takia.

<h2>Kohtausten syntymekanismi tunnetaan</h2>

Migreenikohtaus on aivojen häiriötila, joka ei kuitenkaan jätä aivoihin mitään muutoksia. Marja-Liisa Sumelahti kertoo, että kohtausten syntymekanismi aivoissa on opittu tuntemaan melko hyvin lääketutkimusten ja eläinkokeiden perusteella.

Nykytietämyksen mukaan migreenikohtaus saa alkunsa hypotalamuksen tuntumassa aivojen syvissä osissa. Hypotalamuksen lähellä sijaitsee aivorunko, josta kipua aiheuttava viesti välittyy pään alueen tuntohermoon eli kolmoishermoon. Aktivoitunut kolmoishermo vapauttaa aivokalvolla tulehdusvälittäjäaineita, muun muassa CGRP-nimistä neuropeptidiä. Vapautuneet välittäjäaineet aiheuttavat paikallisen steriilin tulehdusreaktion, jonka ihminen aistii migreenikipuna.

Kevään kirkas auringonvalo voi aiheuttaa migreenikohtauksen.

Migreenin auraoireiden aikana aivokuorella tapahtuu poikkeavaa aktivaatiota, jonka vaikutukset potilas saattaa havaita auraoireena. Ne kestävät korkeintaan tunnin, mutta monilla menevät ohi nopeammin.

– Migreenikohtaus kestää määritelmän mukaan aikuisilla neljästä tunnista kolmeen vuorokauteen.

<h2>Täsmälääke on monille tarpeen</h2>

Mikä ajaa aivot häiriötilaan, joka aiheuttaa migreenikohtauksen? Sitä ei tiedetä tarkalleen.

Kohtaukselle altistavia tekijöitä tunnetaan paljon. Niitä ovat esimerkiksi stressi, alkoholinkäyttö, unenpuute, nestehukka ja verensokerin lasku. Myös kevään kirkas valo voi aiheuttaa kohtauksen. Monilla naisilla esiintyy säännöllisesti kuukautismigreeniä, joka on seurausta estrogeenitason voimakkaasta laskusta ennen kuukautisia.

– Migreenikohtaus ei paljon varoittele tuloaan. Monet potilaat elävät hyvin kurinalaista elämää välttääkseen kohtaukselle altistavia tekijöitä, ja silti kohtauksia tulee, Sumelahti sanoo.

<blockquote>
Perinteisesti migreenin estoon on käytetty lääkkeitä, jotka on alun perin kehitetty johonkin muuhun tarkoitukseen ja joilla on sattumalta havaittu migreeniä ehkäiseviä vaikutuksia.
</blockquote>

Käypä hoito -suositusten mukaan migreenikohtauksia voidaan hoitaa sekä lääkkeettömästi että lääkkeillä. Lääkkeetön hoito on yksinkertaista: lepoa hämärässä ja viileässä huoneessa, kylmä kääre silmillä. Kohtauslääkkeinä käytetään sekä tavallisia tulehduskipulääkkeitä että täsmälääkkeitä, joista yleisimpiä ovat triptaanit.

Triptaanien teho perustuu siihen, että ne estävät kolmoishermoa vapauttamasta aivokalvolla CGRP-neuropeptidiä. Sumelahti korostaa, että kohtauksen alkaessa on tärkeää ottaa lääke mahdollisimman pian, jotta kipuviesti aivokalvolta takaisin keskushermostoon saadaan salvattua.

Pitkään migreenistä kärsineet ovat oppineet tunnistamaan omasta olotilastaan oireita, jotka kertovat lähestyvästä kohtauksesta. Niitä voivat olla esimerkiksi jatkuva haukottelu, yletön makeanhimo tai tolkuton väsymys. Oireiden perusteella potilaat osaavat ottaa kohtauslääkkeen jo illalla, mikä saattaa ehkäistä varsinaisen kivun syntymisen.

<h2>Uudet tarkat estolääkkeet</h2>

Jos migreenikohtauksia esiintyy hyvin usein, potilaalle voidaan määrätä kohtauslääkkeen lisäksi estolääkettä.

Perinteisesti migreenin estoon on käytetty lääkkeitä, jotka on alun perin kehitetty johonkin muuhun tarkoitukseen ja joilla on sattumalta havaittu migreeniä ehkäiseviä vaikutuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi verenpaine-, epilepsia- ja masennuslääkkeet sekä kosmeettisissa hoidoissa käytettävä botuliinitoksiini.

Migreenikohtauksen hoitoon voi riittää pelkkä lepo ja tavalliset tulehduskipulääkkeet. Toiset tarvitsevat täsmälääkkeitä ja myös estolääkkeitä, jos kohtauksia tulee usein.

Muutama vuosi sitten markkinoille tuli uusia, nimenomaan migreenin estoon kehitettyjä biologisia estolääkkeitä. Ihon alle pistettävät estolääkkeet toimivat siten, että ne sitovat kolmoishermosta vapautuvan CGRP-neuropeptidin. Se ei siten pääse aiheuttamaan kipuaistimusta.

Sumelahden mukaan uusissa estolääkkeissä on hyvää se, että ne eivät vaikuta elimistön muihin fysiologisiin säätelyjärjestelmiin. Niillä ei myöskään ole todettu yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa.

– Sekä migreenikohtausten hoitoon käytettävät&nbsp;täsmälääkkeet että uudet biologiset estolääkkeet blokkaavat paikallisesti vain aivokalvolla kipua aiheuttavan reseptorin toiminnan.

<h2>Joustot edistävät jaksamista</h2>

Migreeniyhdistyksen Sari Viitasaaren mukaan migreenipotilaan elämän helpottaminen työpaikalla ei edellytä ihmeitä. Työajan joustoilla, työtehtävien muokkaamisella ja hyvällä ergonomialla päästään jo pitkälle. Myös erilaisten altisteiden kuten hajujen ja valojen karsiminen auttaa.

– Tärkeää on päästä yhteistyöhön työterveyden kanssa. Se osaa yleensä auttaa migreenipotilasta eteenpäin hakemaan tehokasta hoitoa. Migreenidiagnoosin saaminen mahdollisimman aikaisin on tärkeää, jotta päästään aloittamaan oikea-aikainen hoito.

Migreeniyhdistys tarjoaa jäsenilleen neuvontaa ja vertaistukea, tekee migreeniä tunnetuksi ja ajaa potilaiden asiaa esimerkiksi sote-uudistuksen yhteydessä. Yhdistyksen tavoitteena on mahdollistaa migreenipotilaille hyvät ja joustavat työolosuhteet sekä sairauden hyvä hoito. Töitä riittää yhä.

– Migreenistä kärsiville ei ole olemassa kuntoutusta. Sellainen olisikin aika mahtava juttu!

Migreeni on tuttu kärsimys monelle – uudet lääkkeet estävät kohtauksia täsmävaikutuksella

Tekniikka

Ympäristö

Sähkö

Kierrätys

Tutkijatohtori Roni Luhtala (vas.), yliopistotutkija Tuomas Messo ja tutkijatohtori Jussi Sihvo ovat astuneet saappaisiin, joihin muut eivät ole vielä astuneet. He ovat kehittäneet CeLLife-tutkimushankkeessa diagnostiikan, joka erottelee ehjät akkukennot viallisista ja mahdollistaa uusioakkujen valmistamisen turvallisesti.

Vielä 1990-luvulla unplugged merkitsi Music Televisionilla akustisesti esitettyä keikkaa. Nykyisin se tarkoittaa elämän loppua.

Arkemme on jatkuvasti sähköstä riippuvaisempi. Isovanhemmillamme oli kotona jääkaappi ja radio. Me lataamme puhelinta, tablettia, kannettavaa, porakonetta, imuria, hammasharjaa, potkulautaa, polkupyörää ja autoa – ihan vain näin aluksi.

Digitaalisuuden kasvun ohessa erityisesti liikenteessä on meneillään vihreä siirtymä öljypohjaisista polttoaineista sähköön. Viivytystaistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan tarvitsemme puhdasta energiaa. Samalla tarvitsemme kuitenkin akkuja ja niiden toimintaan tarvittavia kaivannaisia enemmän kuin maapallo kykenee niitä tarjoamaan. 
&nbsp; 
Siksi jo olemassa olevia akkuja olisi myös kyettävä käyttämään nykyistä tehokkaammin, tutkija Roni Luhtala CeLLife-tutkimushankkeesta sanoo.

– Akkukennoista ehkä 50–80 prosenttia on edelleen hyvässä kunnossa, kun akku päätyy kierrätykseen. Hyvä esimerkki ovat sähköpotkulautojen akut, joiden akkukennojen kapasiteetista on siinä vaiheessa tavallisesti käytetty ehkä vain kymmenen prosenttia, Luhtala sanoo.

<blockquote>
On järkyttävän tyhmää murskata jotakin, millä on selvästi käyttöarvoa jäljellä.
</blockquote>

CeLLife on Tampereen yliopistossa tammikuussa 2021 aloitettu tutkimushanke. Sähkötekniikan tutkijat Luhtala, Jussi Sihvo ja Tuomas Messo ovat kehittäneet diagnostiikan akkukennojen kunnon tunnistamiseksi ja turvallisten uusioakkujen valmistamiseksi.

– Näemme uusioakuissa mahdollisuuden liiketoiminnalle, mutta toinen merkittävä syy tutkimushankkeelle on puhtaasti ideologinen. On järkyttävän tyhmää murskata jotakin, millä on selvästi käyttöarvoa jäljellä. Haluamme astua saappaisiin, joihin muut eivät vielä ole astuneet, Messo sanoo.

<h2>Akku on kuin kananmunapaketti</h2>

Jotta me muut ymmärtäisimme, mistä on kyse, tarvitaan metaforaa. Messo tuntee akut kuin jääkaappinsa sisällön ja löytää osuvan vertauksen kananmunista.

– Akku on hieman kuin kahdenkymmenen kananmunan pakkaus. Akun kennot taas ovat kuin pakkauksen sisällä olevat yksittäiset munat, joista akku koostuu, Messo kuvaa.

Jotta ymmärtäisi, miksi akku pitää tai ei pidä varaustaan, ei tarvitse hallita sähköfysiikkaa. Riittää, kun osaa tehdä munakkaan. Esimerkiksi sähköpolkupyörän litiumioniakku sisältää koosta riippuen 20–80 kennoa, sähköauton ajoakku tuhansia. Usein, kun akku lakkaa toimimasta, suurin osa kennoista on vielä ehjiä ja täysin käyttökelpoisia.

– Jos niistä munakkaan munista yksi on mädäntynyt, munakas on pilalla. Se on vähän sama juttu akun kanssa, Messo vertaa.

<h2>Digitaalinen sormenjälki on uusioakun perusta</h2>

CeLLifen diagnostiikassa testerillä ja tietokoneohjelmalla voidaan erotella kelvolliset ja rikkinäiset kennot toisistaan. Muutamassa sekunnissa kennolle luodaan sähköinen sormenjälki, johon tallentuvat kennon sähkötekniset ominaisuudet.

Näillä laitteilla testataan käytettyjen kennojen toimintaa. Siten saadaan selville esimerkiksi niiden energiakapasiteetti.

Sähköinen sormenjälki on tärkeä, sillä sellaisen avulla kennot voidaan ryhmitellä kunnon ja samankaltaisten ominaisuuksien mukaan. Näin kennoista voidaan rakentaa turvallisesti uusi akku.

CeLLife on aloittanut tutkimalla sähköpolkupyörien ja -potkulautojen akkuja. Parhaillaan käynnissä on pilottihanke hybridiautojen akkujen parissa.

– Jotta akku toimii, kennojen pitää olla kunnoltaan saman tasoisia. Ajatuksenamme on, että esimerkiksi sähköautojen akkujen kennoista voitaisiin valmistaa uusioakkuja kevyempiin ajoneuvoihin, laitteisiin tai sähkön varastointiin. Näin kennojen käyttöikää voisi pidentää sellaisenaan, Luhtala sanoo.

<h2>Maapallon metallit eivät riitä murroksen vauhtiin</h2>

Hiiltä sisältävien fossiilisten polttoaineiden hylkääminen, hiiletön energia ja yhteiskunnan sähköistyminen ovat ristiriitojen megatrendi. On selvää, että Co2-päästöjä on vähennettävä. Ongelma on siinä, että kun kumarramme yhteen suuntaan, pyllistämme toiseen. 
&nbsp; 
Niin akut kuin niiden täyttämiseksi tarvittavat sinänsä päästöttömät aurinko- ja tuulivoimakin tarvitsevat suuria määriä harvinaisia maametalleja, kuten piitä, kobolttia, kuparia, rautaa. Suuria kaivoksia on pakko rakentaa – ja aina jonkun takapihalle. Kaivokset saastuttavat lähiluontoa ja kaivannaisten prosessointi vaatii energiaa, jonka tuottaminen puolestaan aiheuttaa ilmakehää lämmittäviä hiilipäästöjä.

<blockquote>
Monet akkukäyttöiset laitteet jäävät pölyttymään kotitalouksien nurkkiin aktiivisen käyttöiän jälkeen.
</blockquote>

Aalto-yliopiston metallurgian professori Ari Jokilaakso kiteyttää vihreän siirtymän ongelman <a href="https://www.mustread.fi/artikkelit/enemman-sahkoautoja-ja-uusiutuvaa-energiaa-vaite-on-utopiaa-koska-metalliraaka-aineita-ei-ole-riittavasti/">MustRead-lehden artikkelissaan</a> osuvasti: metalliraaka-aineet eivät riitä vihreän siirtymän, uusiutuvan energian ja sen säilömisen tarpeisiin.

”Uusiutuvan energian tuotanto luo metallien tarpeen, joka puolestaan kasvattaa uusiutuvan energian tarvetta ja syntyy metallien tarvetta voimakkaasti kasvattava kierre. Tämä itseään vahvistava kierre johtaa siihen, että osa metallien raaka-aineista tai niiden tuotantokapasiteetti loppuu jo 5–10 vuoden kuluessa”.

Paradoksi on siinä, että mitä puhtaampaa haluamme paikallisesta energiastamme, sitä enemmän meidän on hyväksyttävä ympäristön ja ihmisten uhraamista vihreän siirtymän alttarille siellä, minne emme itse näe.

<h2>Kiertotaloudessa on CeLLifen kokoinen aukko</h2>

Maailman sähköistymisen ja akkujen problematiikka ovat tuttuja Recserin toimitusjohtaja Liisa-Marie Stenbäckille. Jätelain mukaisena tuottajayhteisönä Recser vastaa Suomessa paristojen ja pienempien litiumioniakkujen kierrätyksestä maahantuojien ja valmistajien puolesta. 
&nbsp; 
Teknisesti erilaisia litiumioniakkuja voidaan kierrättää hyvin jo nyt. Esimerkiksi puhelimien ja pienelektroniikan akuissa on paljon kobolttia. Ne saadaan kierrätettyä tehokkaasti, ja akkujen sisältämät materiaalit, kuten koboltti, kupari, nikkeli ja rauta, palautettua kiertoon.

– Käytännössä kierrätyksen avulla akkumetalleja saadaan kiertoon kuitenkin vielä hyvin pieniä määriä, mikä johtuu osittain akkujen pitkästä käyttöiästä ja osittain laahaavasta kierrätysaktiivisuudesta. Monet akkukäyttöiset laitteet jäävät pölyttymään kotitalouksien nurkkiin aktiivisen käyttöiän jälkeen, Stenbäck sanoo.

– Koska akkumetallien tarve kasvaa, olisi järkevää saada akut pysymään käytössä mahdollisimman pitkään. Tällä hetkellä pienempien akkujen uudelleenkäyttöä ei käytännössä Suomessa tehdä lainkaan. Siihen tarvitaan muutosta.

Tältä näyttävät puretun akun sisältämät yksittäiset akkukennot. Tälle asteelle CeLLifen tutkijat purkavat kennot, ennen niiden testaamista. Testien jälkeen niistä voidaan rakentaa uusia akkuja.

Kiertotalouden näkökulmasta avain löytyy suunnittelupöydältä.

– Sääntelyn ja muun ohjauksen tulee pystyä vaikuttamaan tuotesuunnitteluun siten, että akut ovat paitsi helposti kierrätettäviä myös mahdollisimman pitkäikäisiä ja mahdollisesti korjattavia sekä uudelleenkäytettäviä, Stenbäck linjaa.

Hybridi- ja sähköautojen ajovoima-akut kierrättää Suomen Autokierrätys. Niille ja muille teollisuuden isoille litiumioniakuille on Suomeen syntymässä kierrätysosaamista ja -kapasiteettia. Niiden osalta uudelleenkäytössä on valtavasti potentiaalia.

– Kokonaisten akkujen ja niiden osien uudelleenkäytön edistäminen on jätelain mukaisen jätehierarkian kannalta ensisijaista ja kiertotalouden edistämiseksi välttämätöntä. Uudelleenkäyttöä puoltavat sekä ilmastosyyt että akkujen nopeasti lisääntyvän käytön myötä uhkaava materiaalipula, Stenbäck näkee.

<h2>Akkumetallien raaka-ainepulalla on kahdet kasvot</h2>

Suuren akkumetallipulan taustalla vaikuttaa metallien tuotantoa hidastanut koronapandemia, sekä erityisesti yhteiskunnan sähköistymisestä johtuva akkumetallien kasvava kysyntä. Ensimmäinen luultavasti tasoittuu, toinen ei.

Esimerkiksi EU:n alueella on tavoitteena, että liikenteessä on 30 miljoonaa sähköautoa vuonna 2030. Samalla tarvitaan yhä enemmän akkuja myös kevyempiin liikennevälineisiin, työkaluihin ja tietotekniikkaan. Arviot metallien määrän tarpeen kasvusta liikkuvat 10–20-kertaisen välillä.

<blockquote>
Yhdenmukaistamalla kennot akun käyttöikä voi kasvaa jopa neljänneksen.
</blockquote>

Asetelma on alkanut näkyä komponenttien hinnoissa, CeLLifen Jussi Sihvo huomauttaa.

Vielä vuonna 2010 litiumioniakun hinta kilowattituntia kohden oli 1200 Yhdysvaltain dollaria. Tekniikan ja tuotannon kehityksen myötä hinta on laskenut 135 dollariin, uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa.

– Hinnat ovat vuosi vuodelta laskeneet kohti sadan dollarin haamurajaa, mutta nyt on alettu ensimmäistä kertaa esittää hinnan myös nousevan. Hinta voi laskea tulevaisuudessa, mutta jatkuvan hintojen laskun taittuminen kuvastaa raaka-aineiden rajallisuutta ja kasvavaa kysyntää hyvin, Sihvo sanoo.

Materiaalipulalla on kahdet kasvot. Toisaalta se vauhdittaa kierrättämistä, mutta ei kuitenkaan automaattisesti ruoki akkukennojen uusiokäyttöä, koska niiden sisältämiä metalleja kaivataan nopeasti uudelleen kiertoon ja täydentämään neitseellisten raaka-aineiden tuotantoa. Toisaalta uusioakkuja ei osata kaivata, jos niitä ei ole.

– Akkujen kierrätykseen ovat tähän asti erikoistuneet ehkä lähinnä sellaiset suuret yritykset, joiden intressissä on ollut ennemminkin akun hajottaminen takaisin raaka-aineiksi kuin akkukennojen uusiokäyttö, Messo sanoo.

<h2>Sijoittajat on vakuutettava uusioakun laadusta</h2>

Tänä vuonna CeLLifella eletään jänniä hetkiä. Kennojen diagnostiikkaan tarvittava teknologia toimii, ja sille on haettu patenttia. Ensi kesänä tutkimushanke muuttuu start up -yritykseksi.

– Kesäkuun loppuun mennessä meidän on tehtävä päätös siitä, minkälaisessa yritysmuodossa jatkamme ja millä tavalla tuotteistamme diagnostiikkamme, Messo sanoo.

CeLLife aloitti toimintansa tutkimalla sähköpyörien ja -potkulautojen ja akkuja. Nyt meneillään on pilottihanke hybridiautojen akkujen parissa. Kesällä CeLLife jatkaa matkaansa start up -yrityksenä.

Vaihtoehtoja on kaksi. Yritys voisi perustaa omia testaus- ja tuotantotiloja, joissa uusioakkuja valmistetaan. Todennäköisempi vaihtoehto on teknologian lisensointi muille akkualan toimijoille, joilla on jo olemassa olevaa tuotantoinfraa. Innovaatiota voitaisiin hyödyntää myös uusien akkujen valmistamisessa.

– Usein akku hajoaa ennen aikojaan siksi, että mukaan on päässyt viallinen tai laadultaan eriparinen kenno. Yhdenmukaistamalla kennot akun käyttöikä voi kasvaa jopa neljänneksen, Sihvo sanoo.

Alkutaipaleensa CeLLife on kulkenut Business Finlandin Research to Business -rahoituksella. Harppaus start up -yritykseksi merkitsee myös sijoittajien löytämistä. Kahiseva on harvoin löysässä, mutta Messon mukaan sijoittajia on nykyisin helpompi saada innostumaan uusioakuista kuin vielä pari vuotta sitten.

– Menetelmämme istuu aika hyvin aikamme ajatteluun ja maailmantilanteeseen. Mutta vaikka enää ei ajatella yhtä vahvasti niin, etteivät käytetyt akkukennot sovi kiertoon, sen ajatuksen muuttamiseksi meidän on edelleen tehtävä paljon töitä, Messo sanoo.

<h3>Ilman kierrätystä metallit eivät riitä</h3>

<ul>
	<li>Yhden auton ajoakkuun tarvitaan kobolttia, nikkeliä ja litiumia. Koboltin määrä akuissa on laskenut, mutta litiumin kysyntä kasvanut raaka-aineen keveyden vuoksi.</li>
	<li>Sähköautojen määrän kasvaessa myös ajoneuvojen akkuihin tarvittavien mineraalien määrä nousee. Vuoteen 2040 mennessä litiumin tarpeen arvioidaan nousevan 42-kertaiseksi, koboltin 21-kertaiseksi ja nikkelin 19-kertaiseksi nykyhetkeen verrattuna. Digitalisaation mukana kasvaa myös muiden akkuja tarvitsevien laitteiden määrä.</li>
	<li>Metallien kaivamiseksi tarvitaan suuria kaivoksia ja louhoksia, joiden prosesseilla on suuri riski saastuttaa lähiympäristöä ja uhata luonnon monimuotoisuutta.</li>
	<li>Ajoakkujen vaatiman litiumin kaivaminen kuluttaa vettä ennestään kuivilla alueilla Etelä-Amerikassa, erityisesti Argentiinassa ja Chilessä.</li>
	<li>Lisäksi metallien jalostus kuluttaa energiaa. Esimerkiksi yhden nikkelikilon tuotanto aiheuttaa 10–40 hiilidioksidikilogrammaa vastaavat päästöt.</li>
	<li>Ympäristökysymysten päälle tulevat ihmisoikeusongelmat tuotantomaissa. Himotusta koboltista noin 70 prosenttia tulee Kongon Demokraattisesta Tasavallasta – sieltä suurin osa Suomessakin jalostettavasta koboltista louhitaan. Kongon Demokraattisessa Tasavallassa kaivostoimintaan kytkeytyvät karmivat työolot, ihmisoikeuksien polkeminen ja lapsityövoiman käyttäminen epävirallisilla esiintymillä.</li>
	<li>Kongon Demokraattisen tasavallan sijoitus (175/189) <a href="http://hdr.undp.org/en/content/latest-human-development-index-ranking.">YK:n inhimillisen kehityksen indeksissä</a> on esimerkki siitä, ettei kaivostoiminnasta läheskään aina kanavoidu tuloa paikallisen elintason nostamiseksi.</li>
	<li>Arvokkaiden metallien ja niistä valmistettujen tuotteiden kierrätystä tarvitaan yhä enemmän, sillä lähellä maapallon pintaa sijaitsevista, helposti saavutettavista metalliesiintymistä suurin osa on jo hyödynnetty.</li>
</ul>

Yksi mätä muna pilaa koko munakkaan, siksi myös akut hajoavat ennen aikojaan

Yhteiskunta

Kansainvälisyys

Politiikka

Syrjäytyminen

Historia

Pakolaisuus

Sota

Toisen maailmansodan seurauksena suomalaista yhteiskuntaa leimasi niukkuus. Jatkosodan aikana muun muassa säännöstelyä tehostettiin, ja keskeiset elintarvikkeet, kuten peruna ja kahvi tulivat säännöstelyn piiriin. Syksyn 1941 ja kesän 1942 välisenä aikana Suomesta lähetettiin jopa 21 000 lasta Ruotsiin evakkoon. Kuvassa suomalainen evakkolapsi rautatieasemalla vuonna 1941. Oikealla nuori syyrialainen tyttö pakenee perheensä kanssa Ras al-Ain kaupungista lokakuussa 2019. Syyrian arabit ja kurdit pakenivat syksyllä 2019 Turkin johtamien joukkojen ja kurditaistelijoiden väliseltä taistelualueelta Syyrian ja Turkin rajalta. 

Syksyllä 1918, sisällissodan päätyttyä, Suomessa esitettiin julkisuudessa epäilyksiä siitä, ovatko punaiset äidit sopivia kasvattamaan lapsiaan. Pohdittiin, voiko lapsista kasvaa kunnon kansalaisia, kun äidillä on sellainen ideologinen tausta. Yhtenä vaihtoehtona suunniteltiin äitien ja lasten erottamista toisistaan, mikä joissakin tapauksissa toteutui. Pääasiassa kuitenkin lapset jäivät äitiensä hoitoon omaan kotiin.

Kuulostaako tutulta?

Suomessa on kuluneena syksynä puhuttu paljon al-Holin pakolaisleirin Isis-äideistä ja näiden lapsista ja muun muassa siitä, tulisiko lapset erottaa äideistään vai ei, ja mikä olisi lasten kannalta paras ratkaisu.&nbsp;Aihe on vaikea niin poliittisesti kuin humanitaarisesti.

Myös vuoden 1918 Suomessa tilanne oli monimutkainen. Joissakin tämän päivän keskusteluissa onkin viitattu Suomen lastensuojelun ja -huollon kokemuksiin ja kysytty, olisiko aikoinaan saatua kokemusta mahdollista hyödyntää, kun ratkomme oman aikamme ongelmia ja lasten kohtaloita sodan ja kriisien keskellä.&nbsp;

Nykyään tiedetään 1900-luvun alkua enemmän esimerkiksi lasten ja vanhempien välisistä kiintymyssuhteista ja niiden tärkeydestä. Toisaalta tiedetään myös, että hyvä kiintymyssuhde edellyttää turvallista vanhemmuutta.

1900-luvun alun sotien aikana lapsia liikuteltiin sen kummemmin reunaehtoja miettimättä. Lapsia lähetettiin kaupungeista maaseudulle turvaan pommituksilta ja ruuan puutteelta.&nbsp; Sotalapsia lähetettiin myös pois maasta, Ruotsiin.

– Ei silloin pohdittu, miten siirtely tai vanhemmista erossa oleminen vaikuttaa lapsiin. Olennaista oli, että lapset olivat turvassa, ja heillä oli ruokaa, sanoo yliopistonlehtori <a href="https://www.tuni.fi/fi/mervi-kaarninen">Mervi Kaarninen</a> Tampereen yliopistosta.

<h2>Muistammeko oikein?</h2>

Sisällissodan jälkeisten äiti-lapsi –keskustelun lisäksi Suomen historiasta löytyy muitakin kipukohtia, jotka resonoivat tässä ajassa ja maailmassa. Jostain syystä, monet niistä ovat jo ehtineet lipsua kansakunnan muistista. Joitain tapahtumia muistamme syystä tai toisesta väärin.

Oman historiamme muistaminen oikein olisi kuitenkin tärkeää, sillä se voi auttaa meitä ymmärtämään kansakuntia, jotka nyt ovat vaikeiden valintojen ja ratkaisujen edessä.

Helsingistä evakuoitavia lapsia lähdössä Ruotsiin toukokuussa 1943. Kuva on otettu matkustajakoti Heimolassa.

<h2>Parempaa elämää tavoittelemassa</h2>

Suomessa on usein tapana kertoa, että kun meillä oli muinoin vaikeaa, siitä selvittiin sisulla, omin avuin. Pakoon ei lähdetty, vaan vaikeudet kohdattiin urhoollisesti kotimaan kamaralla.

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa.

1860-luvulla Suomea koettelivat useat peräkkäiset katovuodet. Kansa näki nälkää. Lukuisia suomalaisia siirtolaisia lähti tavoittelemaan parempaa elämää muun muassa Venäjälle.

– Ihmiset halusivat pois Suomesta, vaikkei heitä edes jahdattu asein tai uhattu ihmiskaupalla, sanoo tutkija Andrew Newby Tampereen yliopiston tutkijakollegiumista.

Newby on tutkinut 1800-luvun nälkävuosia ja suomalaisten tuolloin saamaa apua.

Suomen hädästä uutisoitiin laajasti kansainvälisessä mediassa. Tämä aktivoi auttajia muun muassa Venäjällä, Saksassa, Englannissa ja Tanskassa. Rahaa kerättiin myös Yhdysvalloissa, Portugalissa, Unkarissa ja Ukrainassa. Jopa Baltia tuli avuksi, vaikka sielläkin kamppailtiin nälkäkriisin kanssa. Suomi sai siis runsaasti kansainvälistä rahallista apua.

– Suomen tukemiseksi ja rahan keräämiseksi järjestettiin jopa konsertteja. Live Aid ei siis ole niin moderni keksintö kuin usein luullaan, Newby huomauttaa.

<h2>Avun vastaanottaja</h2>

Myöhemmin, 1900-luvun sotien jälkeen Suomi sai ulkomailta niin vaatteita, ruokaa kuin rahaakin. Esimerkiksi talvisodan aikaan yksin Yhdysvalloissa kerättiin Suomelle noin 6 miljoonaa dollaria. Kaukaisin apu tuli Etelä-Afrikasta.

Suomi oli säännöllisesti humanitaarisen ja taloudellisen avun saaja aina 1800-luvun puolivälistä 1970-luvulle saakka.

Vielä 1970-luvun pulivälissä Maailmanpankki lainasi Suomelle rahaa muun muassa teollisuuden ja metsätalouden rakentamiseen. Nämä avustukset edesauttoivat merkittävästi nykyisen hyvinvointivaltion rakentamisessa.

Andrew Newbyn mukaan kansainvälinen apu on kautta historian ollut useimmiten poliittisesti latautunutta. Apua on haluttu antaa muun muassa kauppasuhteiden ylläpitämiseksi tai geopoliittisten intressien takia. Suomen sijainti idän ja lännen rajalla on osaltaan ruokkinut kansainvälisten toimijoiden auttamishaluja.

– Kansainvälinen apu on lähes aina tavalla tai toisella poliittista. Esimerkiksi nyt, Turkin toimien seurauksena iso kysymys on se, miten suhtaudumme kurdeihin. Näemmekö heidät ystävinä vai jonain muuna. Annamme aina kansoille erilaisia rooleja sen mukaan, mikä on maailmanpoliittinen tilanne ja millaisia ovat keskinäiset suhteemme. Näiden roolien mukaan määräytyy myös halumme auttaa.

Lapsia suojapaikaksi muutetun koulun pihalla Tal Abyadissa, Syyrian Pohjois-Raqqassa lokakuussa 2019. Monet perheistä ovat joutuneet evakkomatkalle useaan kertaan Syyrian sisällissodan puhjettua niin kutsutun arabikevään seurauksena vuonna 2011.

<h2>Sankareita, mutta kuinka suuria?</h2>

1800-luvun nälkävuosien jälkeen seuraava iso myllerrys Suomessa tapahtui 1900-luvun alussa maailmansotien myötä. Sotien jälkeisestä ajasta on usein tapana kertoa sankaritarinaa sinnikkäästä Suomesta, joka nousi omin voimin köyhyydestä kukoistukseen.

Totta onkin, että toisen maailmansodan jälkeen Suomessa vallitsi vahva sopeutumisen ja jälleenrakentamisen eetos, jonka mukaan itse kunkin tuli sopeutua vallitseviin oloihin ja tehdä oma osuutensa yhteiskunnan eteen.

– Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Vaimojen oli pidettävä huolta sodasta palanneista miehistään, ja kaikkien oli tehtävä tai oltava valmiita tekemään töitä. Työnteko nähtiin myös tapana hoitaa sodan vaurioittamaa mieltä, Mervi Kaarninen sanoo.

Tähän jälleenrakentamisen aikaan liitetään usein romanttisia ja sankarillisia kertomuksia siitä, miten sodan raunioista nousi kovan työn tuloksena uusi uljas hyvinvointivaltio kuin Feenix-lintu konsanaan. Näiden tarinoiden perintö saattaa kaikua siinä tavassa, jolla tänä päivänä puhumme siitä, miten Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden tulisi toimia yhteiskunnan – sekä meidän että lähtömaansa – hyväksi. Saatamme ihmetellä, mikseivät tulijat akuutin kriisin rauhoituttua palaa kotikulmilleen jälleenrakennuspuuhiin.

Tällöin unohtuu se historiallinen tosiasia, että traumoista huolimatta useimmat suomalaiset selvisivät maailmansodista melko vähällä verrattuna vaikkapa keskieurooppalaisiin, saati tämän päivän konfliktialueilta tuleviin ihmisiin ja yhteiskuntiin. Vaikka Suomen tiettyjä strategisia kohteita pommitettiin toisessa maailmansodassa, valtaosa siviiliväestöstämme oli koko ajan turvassa.

– Kuolleisuus oli meillä pientä verrattuna esimerkiksi Saksaan tai Puolaan, sanoo tutkijatohtori <a href="https://www.tuni.fi/fi/antti-malinen">Antti Malinen</a> Tampereen yliopistosta.

Myös Suomen infrastruktuuri säilyi Lappia lukuun ottamatta melko hyvin, joten jälleenrakennus oli verrattain helppo aloittaa.

– Toisin on nyt vaikkapa Syyriassa, missä jokseenkin koko yhteiskunnallinen ja poliittinen järjestelmä ovat sekaisin. Jälleenrakennukselle ei ole vielä edellytyksiä.

<h2>Mitä voimme vaatia?</h2>

Toisen yleisen ajatuksen mukaan Suomeen tulevien maahanmuuttajien pitäisi nopeasti sopeutua suomalaiseen kulttuuriin, mennä töihin ja ryhtyä tuottaviksi kansalaisiksi.

Turvapaikanhakijoiden traumahoitoa tutkinut ja kehittänyt psykologian tutkija <a href="https://www.tuni.fi/fi/kirsi-peltonen">Kirsi Peltonen</a> Tampereen yliopistosta sanoo, että valtaosa tulijoista haluaisi töihin ja tekemään jotakin järkevää tuottavaa.

– Se on monen tahtotila ja se suojelisi myös tulijoiden mielenterveyttä.

Periaatteessa turvapaikanhakijalla on työnteko-oikeus 3 tai 6 kuukauden kuluttua siitä, kun tämä on hakenut turvapaikkaa. Tiellä on kuitenkin lukuisia esteitä – niin mentaalisia kuin byrokraattisia. Yhtäällä on työllistymiseen lähes poikkeuksetta vaadittava sujuva suomen kielen taito. Toisaalla ovat kotimaassa ja pakomatkan aikana koetut traumat, jotka voivat alentaa työkykyä.

<blockquote>
Vaikka tahtoa olisi, voi olla, että mielenterveyden haasteet ovat sellaisia, ettei kaista yksinkertaisesti riitä työntekoon, Peltonen sanoo.
</blockquote>

Muut esteet voivat liittyä esimerkiksi pankkitilin avaamiseen, verokortin saamiseen, erinäisiin työnantajien ennakkoluuloihin sekä heikkoihin verkostoihin. Myös turvapaikkapäätöksen odottamisesta aiheutuva epävarmuus voi tehdä kyvyttömäksi tarttua työnhakuun tai sitoutua työhön.

Työpaikka ei pääsääntöisesti vaikuta siihen, saako turvapaikanhakija myönteisen päätöksen, sillä Suomessa nämä prosessit on eriytetty toisistaan. Turvapaikkaa hakenut voi kyllä tehdä työntekoon perustuvan oleskelulupahakemuksen, mutta sen saaminen on epävarmaa. Lisäksi se voi olla turvapaikkapäätöksen kannalta haitallista.

– Pahimmassa tapauksessa oleskelulupaperusteen muuttaminen turvapaikkahakemuksesta työperäiseen lupaan voi olla Maahanmuuttoviraston (Migri) silmissä maahantulosäännösten kiertämistä, huomauttaa tutkijatohtori Eeva Puumala Tampereen yliopistosta.

1940-luvun alun Suomessa evakkomatka saattoi olla lapsille traumatisoiva koettelemus tai jännittävä seikkailu – paljon riippui siitä, miten aikuiset ympärillä käyttäytyivät.

<h2>Kuka saa säilyttää kulttuurinsa?</h2>

Myös vaatimus tulijoiden täydellisestä suomalaiseen kulttuuriin sopeutumisesta on oman historiamme valossa hiukan erikoinen.

Kun suomalaiset 1860-luvun suurina nälkävuosina lähtivät maailmalle, matkaan lähdettiin usein isona ryhmänä, ja mukaan otettiin myös pappi. Kun saavuttiin määränpäähän, sinne haluttiin perustaa suomalainen yhteisö kirkkoineen ja kouluineen. Omaa kulttuuria haluttiin vaalia.

– Niinpä meidän ei tulisi yllättyä, että maahanmuuttajat haluavat pitää yhtä ja säilyttää kotimaansa käytännöt ja arvot. Maahanmuuttajat voivat tuoda yhteiskuntaan lisäarvoa ja silti samalla säilyttää oman kulttuurinsa, Andrew Newby sanoo.

<h2>Epäilyttävät turvapaikanhakijat Norjassa</h2>

Suomesta lähteneet saivat matkallaan myös kokea, etteivät olleet aina tervetulleita. Esimerkiksi Norjaan suunnanneet herättivät ennakkoluuloja pienillä pohjoisilla norjalaispaikkakunnilla.

<blockquote>
Vuonna 1868 Norjaan oli niin paljon menijöitä, että Hammerfestissa paikalliset hermostuivat.
</blockquote>

– He ottivat yhteyttä Osloon ja yrittivät saada Norjan hallintoa puuttumaan suomalaisten kulkuun. Oslossa oltiin kuitenkin sitä mieltä, että auttakaa nyt vain tulijoita siellä, Newby kertoo.

Tutkijan mukaan hammerfestiläisten reaktio oli ymmärrettävä. Samoin ovat reaktiot pienillä suomalaispaikkakunnilla, joihin on viime vuosina saapunut runsaasti turvapaikanhakijoita.

– Kun kyse on pienestä yhteisöstä, tulijat koetaan helposti uhkana. Jostain kaukana olevasta metropolista tai pääkaupungista on helppo huudella ohjeita ja patistaa auttamaan, mutta yhteisön sisällä tilanne on toinen, Newby sanoo.

Lokakuussa 2019 naisia ja lapsia kuljetettiin rekan lavalla Ras Al-ainista 75 kilometrin päähän Tal Tameriin pakoon laajenevia väkivaltaisuuksia. 


<h2>Kuka on erilainen?</h2>

Omakohtaista kokemusta turvapaikan etsimisestä ja matkanteon haasteita on paitsi nälkää Norjaan paenneilla suomalaisilla, myös talvisodan aikaisilla Karjalan evakoilla.

Monet evakoista saapuivat uuteen paikkaan tyhjin käsin. Moni sai apua paikallisilta, mutta moni sai myös tuta, ettei kuulunut joukkoon.

Tulijat kokivat ennakkoluuloja ja syrjintää. Etenkin ortodoksitaustaiset evakot saattoivat kohdata jopa nimittelyä. Lapsia kiusattiin koulussa erilaisen taustan ja puhetavan takia.

– Tänä päivänä pakolaislasten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehdään paljon työtä. Silti lasten tilanne on luultavasti ainakin osittain samankaltainen kuin Karjalasta tulleilla evakkolapsilla. Erilaisuus voi aiheuttaa ongelmia. Lisäksi lapset joutuvat ikään kuin osittamaan kokemusmaailmansa. Yhtäällä on entinen elämä kotimaassa ja elämä vastaanottokeskuksessa, toisaalla koulun ja ikätovereiden arki. Lapset joutuvat yhdistämään täysin erilaiset maailmat toisiinsa joka ikinen päivä, Kirsi Peltonen sanoo.

Lasten voi olla vaikea saada uudet toverinsa ymmärtämään aiempia kokemuksiaan tai elämäänsä vastaanottokeskuksessa tai pakolaisperheessä.

– Lapselle voi olla melkoisen kohtuuton tehtävä toimia kulttuurin tulkkina näiden todellisuuksien välillä.

<h2>Mikä meitä yhdistää?</h2>

Toisaalta lasten kaverisuhteet ovat tutkimusten mukaan merkittävä voimavara. Tämä on huomattu niin sodan kokeneita suolaislapsia tutkittaessa kuin esimerkiksi Gazan alueella tehdyissä tutkimuksissa.

– Toisen maailmasodan jälkeisiä lapsuuskokemuksia tutkittaessa tuli selkeästi ilmi, että kavereiden kanssa vietetty aika ja yhteinen tekeminen kodin ulkopuolella oli tärkeää, etenkin jos kotona oli vaikeaa. Se antoi hetkeksi vapaata vaikkapa sodasta palanneen isän oudosta käytöksestä, Antti Malinen sanoo.

Ystävien ohella myös suhteet luontoon ja eläimiin tarjosivat lapsille taukoa kodin arjesta. 1940- ja 1950-luvuilla lapset liikkuivatkin ulkona hyvin itsenäisesti. Hyvinkin pienet lapset saattoivat mennä vaikka uimarannalle keskenään, ilman aikuista.

Tämä ei ehkä enää kävisi päinsä, mutta muutoin hyvillä toverisuhteilla tiedetään olevan iso merkitys esimerkiksi pakolaisperheiden lapsille.

– Kavereiden kanssa oleminen, leikkiminen ja pelaaminen luovat edes hetkeksi hyvän, normaalin ja turvallisen olon. Se voi vaikuttaa fyysisestikin, kun kehon jännitys- ja hälytystila laskee leikin tiimellyksessä. Sillä on iso merkitys lasten hyvinvointiin, Kirsi Peltonen sanoo.

Niinpä esimerkiksi kouluihin kohdistetuissa, pakolaislasten auttamiseksi perustetuissa hankkeissa kiinnitetään huomiota paitsi opettajien ja mielenterveyspalveluiden osaamiseen, myös luokkakavereiden ymmärryksen lisäämiseen. Toiseuden ja erilaisuuden kokemuksia hälvennetään pohtimalla sitä, mikä meissä kaikissa on samaa.

Meitä aikuisia samassa pohdinnassa voivat auttaa oman kansakunnan historian kokemukset, sellaisina kuin ne oikeasti tapahtuivat.

<blockquote>
Oman historiamme tuntemus antaa meille ainakin jonkinlaisen mahdollisuuden asettua toisten ihmisten asemaan, Antti Malinen sanoo.
</blockquote>

– Kokemuksemme perusteella tiedämme, miten sota tai muu kriisi muuttaa elämää ja pakottaa ajattelemaan sitä uudelleen aivan alusta asti, Mervi Kaarninen lisää.

Valittuja artikkeleita

Migreeni on tuttu kärsimys monelle – uudet lääkkeet estävät kohtauksia täsmävaikutuksella

Yksi mätä muna pilaa koko munakkaan, siksi myös akut hajoavat ennen aikojaan

Suomalaisetkaan eivät aina pärjänneet pelkällä sisulla – apua on saatu, joten sitä tulisi myös antaa

Luetuimmat