Hyppää pääsisältöön

Tutkija Karan Menon

Julkaistu 12.11.2019
,
päivitetty 3.3.2021
Tampereen korkeakouluyhteisö
varainhankinta_karanmenon

Karan Menon on väitöskirjatutkija johtamisen ja talouden tiedekunnassa. Hänen tutkimuksensa on keskittyy teolliseen internetiin perustuviin liiketoimintamalleihin.

Mitä tiedeyhteisö merkitsee Karanille?

- Tiedeyhteisö merkitsee minulle paljon. Täällä olen päässyt tekemään väitöstutkimustani ja yhteisö on auttanut minua tutkijana monessa tiukassa paikassa. Myös tutkimukseni rahoitus on yhteisön ansioita.

Mitä odotan tulevaisuudelta?

- Haluan kovasti jatkaa akateemista uraani. Jatkan tieteen tekemistä tohtorin tutkinnon jälkeen ja toivon pääseväni tutkijana yhä vaativimpiin tehtäviin niin tutkijana kuin opettajanakin.

Henkilöprofiili tuni.fi-sivulla

Kannata meitä -teema nostaa esiin monialaisuutemme sekä laajat yhteistyöverkostomme

Varainhankintaa tehdään Tampereen yliopistossa tänä syksynä Kannata meitä -teemalla. Lahjoitukset mahdollistavat uusien tutkimusavausten tekemisen sekä antavat pitkäjänteistä tukea koulutukselle. Teema nostaa valokeilaan tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan kärkialat ja tutkijat. Monialaisuuden lisäksi vahvuuksiamme ovat laajat yhteistyöverkostot ja tahtotilamme rakentaa kestävää maailmaa yhdessä ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Lahjoita yliopistolle -sivuille