Hyppää pääsisältöön

"Teknis-luonnontieteelliseltä saa hyvän pohjan jatkaa tutkijakouluun tai siirtyä teollisuuden asiantuntijatehtäviin" - opiskelijatarina

Julkaistu 26.1.2021
,
päivitetty 26.1.2021
Tampereen yliopisto
Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta
Janne Huhtala, teknis-luonnontieteellinen
Janne opiskelee teknillistä fysiikkaa Hervannan kampuksella.

Kuka olet?

Olen Janne Huhtala, 29-vuotias teknillisen fysiikan opiskelija. Opiskelen Hervannassa nyt 4. vuottani ja olen diplomityötä vaille valmis diplomi-insinööri.

Mikä sai sinut kiinnostumaan teknis-luonnontieteellisestä tutkinto-ohjelmasta?

Luonnontieteet ovat kiinnostaneet minua yläkoulusta lähtien. Opiskelin aiemmin matematiikkaa Jyväskylässä, mutta vuoden jälkeen työelämä vei voiton ja opinnot jäivät tauolle. Muutin myöhemmin Tampereelle ja syyt silloisen Tampereen teknillisen yliopiston valitsemiseen olivat paikkakunta ja teknis-luonnontieteellinen koulutustarjonta. Kun tein päätöksen jatkaa opintojani, huomasin epäonnekseni yhteishaun viimeisen hakupäivän menneen ohi yhdellä päivällä. Mielessäni oli jo tuossa kohtaa nimenomaan teknis-luonnontieteellinen tutkinto-ohjelma, koska tahdoin pääaineekseni matematiikan tai fysiikan. Tämä ajatus sai vahvistusta, kun melkein vuoden verran odottelin seuraavan kevään yhteishakua ja seurasin tutkimusuutisointia yliopiston nettisivuilla – fysiikan yksikkö oli siellä hyvin esillä ja tutkimusaiheet olivat mielenkiintoisia.

Millaista opiskelu teknis-luonnontieteellisellä on?

Teknis-luonnontieteellisellä saa hyvät perustiedot matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta. Syventävillä kursseilla pääsee tutustumaan yliopiston tutkimusalueisiin ja saa hyvän pohjan jatkaa tutkijakouluun tai siirtyä teollisuuden asiantuntijatehtäviin. Useimpien kurssien viikkotason tekeminen koostuu uuden teoreettisen tiedon opiskelusta ja siihen liittyvistä laskuharjoituksista siten, että uusi osaaminen nivoutuu yhteen aiemman tiedon kanssa. Tämä näkyy myös laajemmin oppiaineen eri kurssien välillä: opintojen lopussa oppiaineesta on muodostunut kattava kuva, joka mahdollistaa uudenkin asian hallitsemisen ja soveltamisen.

Mitkä ovat parhaita muistojasi opiskeluista?

Alkuvaiheen innostuneisuus. Silloin tuntui, että eniten kiinnostaa kaikki. Mielenkiintoa on edelleen, mutta ehkä se on nyt kohdennetumpaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?

Tarkoitus on saada aerosolifysiikan alalle kuuluva diplomityöni valmiiksi keväällä 2021. Työsopimukseni siihen liittyvän laajemman projektin parissa jatkuu koko vuoden, joten voin tehdä lopputyöni rauhassa ja suunnitella seuraavia askeleita tarkemmin vasta sen jälkeen.

Mitä haluat sanoa niille, jotka miettivät juuri tähän tutkinto-ohjelmaan hakemista?

Kannattaa ainakin tutustua yliopiston nettisivuilla yksiköiden tutkimusalueisiin ja miettiä, ovatko aiheet kiinnostavia. Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että omaa tutkintoaan voi räätälöidä monenlaiseksi sivuaineiden avulla.

Tutustu teknis-luonnontieteelliseen ohjelmaan

Kuva: Jonne Renvall