Kokemuksia

Materiaalitekniikan DI-tutkinto-ohjelma

"Materiaalitekniikan DI-opiskelijana olen saanut syventää osaamistani esimerkiksi tulevaisuuden biopohjaisista materiaaleista ja niiden mahdollisuuksista. Olen aiemmalta taustaltani kemiantekniikan insinööri ja koin, että minulla on kykyjä ja mahdollisuuksia kehittää osaamistani eteenpäin. Myös ammattikorkeakoulu antaa erinomaiset lähtökohdat maisterivaiheen opintoihin, koska usein olemme käytännön tasolla kandiopiskelijoita edellä. Teoreettinen pohjakaan ei ole ongelma, kun oma motivaatio ja halu kehittyä on korkealla tasolla. Opiskelu materiaalitekniikan tutkinto-ohjelmassa on luonut pohjan ja avannut mahdollisuuden myös tohtoriopintoihin, mitä en opiskelemaan tullessani osannut edes ajatella. Materiaalitekniikan opinnoissa ja yleisesti koko Hervannan kampuksella olen päässyt tutustumaan ainutlaatuiseen teekkarikulttuuriin, jonka merkityksen ymmärtää vasta, kun on itse osana tätä erinomaista ympäristöä."  -Juuso Toriseva, tutkija/tohtoriopiskelija, materiaalitekniikan opiskelija 2013-17