Korkeakouluyhteisön strategia
Tampereen korkeakouluyhteisön muodostavat Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Johtotähtinämme ovat:
- huippututkimuksen ja innovaatioiden yhdistäminen
- monitieteinen oppiminen ja elinikäinen kumppanuus
- ainutlaatuinen elinkeinoelämän ja julkisen sektorin soveltamisosaaminen
Saavutamme Tampereen korkeakouluyhteisön päämäärät ja teemme yhteisöstä kansainvälisesti vetovoimaisen toteuttamalla kolme läpimurtoa:
- Vahvistamme merkittävästi kansainvälistä yhteistyökulttuuria ja luomme digitaalisen kampuksen
- Synnytämme uusia työtapoja ja murramme rajoja kaikessa toiminnassamme
- Vaikutamme mitattavasti yhteiskunnan kestävään uudistumiseen
Strategiamme
Vaikutamme yhteiskuntaan alueellisesti, kansallisesti ja globaalisti tekemällä saumatonta yhteistyötä sekä sisäisesti että ulkoisten kumppaniemme kanssa. Vaikuttavassa korkeakouluyhteisössämme jokainen tieteenala ja koulutusala kykenee tunnistettavasti osallistumaan yhteiskunnan kestävään kehitykseen.
Korkeakouluyhteisön ja sen verkostojen jäsenet sitoutuvat yhdessä toimimisen kulttuuriin ja sen toteuttamiseen. Osaamiskärkinä ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta, joiden yhdistäminen on Tampereen korkeakouluyhteisön vahvuus. Näihin kärkiin liittyvä johtamisosaaminen, korkeakouluyhteisön rakenne ja yhteisömme vuorovaikutteinen toimintamalli edistävät erottautumista opetuksessa, tutkimuksessa ja kehitystoiminnassa.
Teemme työtä yhteiskunnan suurimpien haasteiden ratkaisemiseksi ja uusien mahdollisuuksien luomiseksi
Tunnistamme ja osaamme systemaattisesti ennakoida merkittävimmät globaalit, kansalliset ja alueelliset ilmiöt, haasteet ja mahdollisuudet. Haasteiden ratkaisemisessa ja uusien mahdollisuuksien luomisessa korkeakouluyhteisö nojaa erityisesti osaamiskärkiinsä.
Korkeakouluyhteisön organisaatiorakenne tukee vahvuusalueitten jatkuvaa kehittämistä ja kehittymistä, niissä huipulle pääsemistä sekä osaamisalueiden välisen tiiviin vuorovaikutuksen syntymistä. Kohdennamme ennakkoluulottomasti resursseja myös uusille toiminnoille, joilla on potentiaalia nousta kansainvälisesti tunnetuiksi ja vetovoimaisiksi tutkimuksen, opetuksen ja soveltamisen alueiksi.
Toiminnan johtotähdet
Johtotähdellä tarkoitamme korkean tason yhteistä tavoitetta. Korkeakouluyhteisön jäsenillä on oikeus ja velvollisuus ideoida, suunnitella ja toteuttaa rohkeita toimenpiteitä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Kolme johtotähteämme perustuvat tehtäviimme: opetus ja tutkimus sekä niiden tuottama vaikuttavuus.
Huippututkimuksen ja innovaatioiden yhdistäminen
Luomme tieteellistä ja yhteiskunnallista arvoa uudenlaisilla toimintamalleilla tiedon koko elinkaarella vapaasta, monitieteisestä perustutkimuksesta innovaatioihin ja konkreettiseen kehitystoimintaan. Tiivis ja hyvin organisoitu vuorovaikutus sidosryhmien kanssa sekä eri tieteenaloja yhdistävät monialaiset tutkimus- ja kehitysalustat ja -ohjelmat mahdollistavat huipputieteen ja soveltavan tutkimuksen yhdistämisen sekä linkittymisen eriasteisiin käytännön innovaatioihin. Arvioimme toimintaamme yhteistyössä globaalin tiedemaailman, yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kanssa. Monialaiset, korkealaatuiset, yhtenäisesti johdetut ja tehokkaasti organisoidut palvelumme edistävät tavoitteitamme.
Monitieteinen oppiminen ja elinikäinen kumppanuus
Mahdollistamme opiskelijoillemme joustavia ja yksilöllisiä opintopolkuja, jotka tuottavat syvää asiantuntemusta, keskinäistä ymmärrystä ja monialaisten kokonaisuuksien hahmotuskykyä. Tuemme menestyksekästä sijoittumista työelämään ja korkeakouluyhteisön jäsenyyden säilymistä opintojen jälkeen muun muassa vahvan alumnitoiminnan, kumppanuusmallien, mentoroinnin ja lisäopintojen myötä. Yhteisömme synnyttää maailman muuttajia, visaisten ongelmien ratkojia, tulevaisuuden osaajia sekä luotettavia tiedon ammattilaisia. Integroimme tutkimuksen akateemiseen ja ammatilliseen koulutukseen sekä elinikäiseen oppimiseen ja asiantuntijuuteen korostamalla tutkittuun tietoon perustuvia hyviä käytäntöjä.
Ainutlaatuinen elinkeinoelämän ja julkisen sektorin soveltamisosaaminen
Aktiivinen ja hyvin organisoitu vuorovaikutus kumppaniemme kanssa sekä oma tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoiminta mahdollistavat ainutlaatuisen soveltamisosaamisen ja sen jakamisen elinkeinoelämän, julkisen sektorin, kolmannen sektorin ja jakamistalouden kanssa. Opetuksen, tieteen ja tiedon avoimuus mahdollistaa entistä vaikuttavamman soveltamisen ja tekee meistä kansainvälisen suunnannäyttäjän. Erityisesti ammattikorkeakoulututkinnolla ja koulutuksella on keskeinen rooli soveltamisosaamisessa. Korkeakouluyhteisömme takaa tutkimuksen ja akateemisen koulutuksen sekä ammatillisen koulutuksen saumattoman yhteyden.
Läpimurrot
Saavutamme Tampereen korkeakouluyhteisön päämäärät ja teemme yhteisöstä kansainvälisesti vetovoimaisen toteuttamalla kolme läpimurtoa:
1. Vahvistamme merkittävästi kansainvälistä yhteistyökulttuuria ja luomme digitaalisen kampuksen
Kehitämme innostavia ja avoimia oppimis- ja yhteistyöympäristöjä sekä uudenlaisia tutkimus-, kehitys- ja innovaatioalustoja, jotka tukevat aktiivista osallisuutta ja monimuotoista vuorovaikutusta läpi elämän. Mahdollistamme digitaalisen kampuksen työvälinein opiskelun ja osallistavan työskentelyn Tampereen alueen ulkopuolisille, kotimaisille ja kansainvälisille toimijoille.
Arvostamme monimuotoisuutta sekä edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Vahvistamme systemaattisesti korkeimman tason tieteellistä ja yhteiskunnallista osaamista yhteisössämme. Sisäistämme korkeakouluyhteisön tavoitteet ja sitoudumme niiden toteuttamiseen. Luomme avoimen vuorovaikutuksen ympäröivän yhteisön kanssa ja kansainvälisen yhdessä toimimisen kulttuurin. Korkeakouluyhteisöstä rakennetaan globaalisti, kansallisesti ja alu-eellisesti tunnettu ja vetovoimainen tulevaisuuden tekijä.
2. Synnytämme uusia työtapoja ja murramme rajoja kaikessa toiminnassamme
Rekrytoimme, tuemme ja kehitämme tulevaisuuden rohkeita uudistajia. Mahdollistamme mielekkäät urapolut. Parhaita käytäntöjä hyödyntävä pedagogiikkamme ja laaja-alaiset tutkinto-ohjelmamme suosivat eri alojen opiskelijoita yhdistäviä opetusmenetelmiä ja opetuskokonaisuuksia sekä kannustavat oppimisen ja opettajuuden uudistamiseen. Luomme rakenteen, infrastruktuurin, työkalut ja palvelut, jotka murtavat perinteisiä rajoja ja tarjoavat kansainvälisen kilpailuedun.
3. Vaikutamme mitattavasti yhteiskunnan kestävään uudistumiseen
Yhteiskunnan suurimpien kysymysten, haasteiden ja mahdollisuuksien järjestelmällinen tunnistaminen sekä ketteryys linjata suuntia tarvittaessa uudelleen ovat keskeinen osa toimintaamme. Arvioimme jatkuvasti yhteiskunnallista vaikuttavuuttamme konkreettisin, jatkuvasti parannetuin ja moniulotteisin mittarein. Ne ottavat huomioon korkeakouluyhteisön eri tieteenalojen lyhyen ja pitkän aikavälin tehtävät ympäröivän yhteiskunnan kestävässä kehityksessä.
Tampereen korkeakouluyhteisö muodostuu tutkimusintensiivisestä Tampereen yliopistosta ja kehittämistyöhön painottuvasta Tampereen ammattikorkeakoulusta. Yhteisöömme kuuluu 35 000 opiskelijaa ja henkilökunnan jäsentä.
Viemme tieteellisen tiedon ja uudet keksinnöt käytäntöön hyödyntämällä aktiivista yhteistyötä, verkostoja ja toimivaa innovaatioekosysteemiä. Olemme sitoutuneet avoimuuteen, ideoiden jakamiseen, kestävään kehitykseen, yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon.
Visiomme
Tampereen korkeakouluyhteisö vastaa strategisesti valitsemiinsa maailmanlaajuisiin ja paikallisiin haasteisiin moni- ja poikkitieteellisellä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalla. Tiivis tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen yhteistyö tuottaa tieteellisiä, liiketoiminnallisia ja yhteiskunnallisia läpimurtoja. Profiilialoillamme tutkimuksemme vaikuttaa tieteeseen ja yhteiskuntaan koko maailmassa.
Teemme Tampereen korkeakouluyhteisöstä moni- ja poikkitieteellisen tutkimuksen kansainvälisen edelläkävijän. Rakennamme kansainvälisesti suuntautuneen ja tutkimusintensiivisen yliopiston, joka kehittää perustutkimuksen pohjalta uusia sovelluksia ja toteutuksia hyödyntämällä innovaatioita ja prosessisuunnittelua.
Vahvistamme innostavaa tutkimusyhteisöämme tiiviillä verkostoilla, aktiivisella yhteistyöllä ja erinomaisilla tutkimusympäristöillä. Edistämme tieteen vastuullisuutta ja avoimuutta.
Lupauksemme
Tavoittelemme maailman huipputasoa tutkimuksessa, kehitystyössä ja innovaatiotoiminnassa. Tuotamme parhaita tiedon ammattilaisia, jotka muuttavat maailmaa ratkomalla ihmiskunnan globaaleja haasteita.
Kehitämme merkittäviä innovaatioita ja sovelluksia, jotka pohjautuvat uuteen tieteelliseen tietoon ja läpimurtoihin ja lisäävät ihmiskunnan hyvinvointia sekä yhteiskunnallista ja taloudellista kestävyyttä.
Teemme tutkimusta vastuullisesti ja noudatamme hyvää tieteellistä käytäntöä ja tutkimuseettisiä periaatteita.
Korkealaatuista tutkimusta
Tutkimusprofiilimme perustan muodostavat strategisesti valitut profiili- ja kärkialat. Tutkimuksemme kärkialat on todettu kansainvälisissä arvioinneissa erinomaisiksi. Kehittyäksemme maailman luokan tutkimusympäristöksi investoimme osaamiseen ja korkeatasoisiin tutkimusinfrastruktuureihin.
Paikalliset ja globaalit haasteet
Tampereen korkeakouluyhteisön vahvuudet ja mahdollisuudet:
- Kärkialat ja tutkimusprofiilit
- Moni- ja poikkitieteellinen tutkimus
- Kumppanuudet
- Tutkimusympäristöt ja tukipalvelut
Tampereen korkeakouluyhteisön missiot:
Tutkimusstrategian jalkauttaminen
Johtaminen ja organisaatio
- Johdamme ja tuemme tutkimustyötä strategisen suunnittelun ja päätöksenteon avulla.
- Tutkimusta tehdään tutkimusryhmissä, tutkimuskeskuksissa sekä moni- ja poikkitieteellisillä alustoilla.
- Edistämme tutkimustulosten hyödyntämistä tieteen, yhteiskunnan ja elinkeinoelämän hyväksi.
Infrastruktuurit ja resurssit
- Johtomme varmistaa riittävät resurssit tutkimukseen nykyisillä ja nousevilla kärkialoilla.
- Tuemme huippututkimusta strategisilla investoinneilla tutkimusympäristöihin.
- Tutkijamme hyödyntävät aktiivisesti paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä tutkimusinfrastruktuureja ja vaikuttavat niihin aktiivisesti.
- Tutkimusinfrastruktuurimme ovat strategisesti suunniteltuja ja yhdenmukaisesti kuvattuja, ja avaamme niitä kumppaneillemme.
Koulutus ja ura
- Tutkimus ja koulutus on integroitu tiiviisti toisiinsa tutkinto-ohjelmissa ja tutkimusyhteisöissä.
- Tutkijakoulu ja tohtoriohjelmat tarjoavat korkealaatuista koulutusta kaikille tutkijoille kaikilla uratasoilla.
- Selkeät ja läpinäkyvät urapolut houkuttelevat lahjakkaita ja kansainvälisesti suuntautuneita tutkijoita.
- Tarjoamme lupaaville tutkijoille kunnollisen aloituspaketin.
- Edistämme aktiivisesti moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Tutkimusrahoitus ja -palvelut
- Haemme ulkoista tutkimusrahoitusta systemaattisesti, aktiivisesti ja tavoitteellisesti.
- Tiedekunnilla on yhteinen toimintamalli rahoitustavoitteiden saavuttamiseksi.
- Rahoituksen saaminen varmistetaan hyvin resursoiduilla tutkimuksen tukipalveluilla.
Avoin tiede ja viestintä
- Toteutamme kunnianhimoista avoimuuden politiikkaa, joka kattaa julkaisemisen, tutkimusaineistot ja avoimet lähdekoodit.
- Rohkaisemme ja autamme tutkijoitamme hyödyntämään sosiaalista mediaa ja osallistumaan asiantuntijoina julkiseen keskusteluun.
Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan korkeakouluyhteisön. Monitieteisen korkeakouluyhteisömme koulutuksen ja tutkimuksen ytimessä ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta.
Korkeakouluyhteisömme tunnetaan opiskelijalähtöisestä, dynaamisesta, yhteiskuntaa ja työelämää uudistavasta koulutuksestaan. Koulutuksemme perustuu uusimpaan tutkimustietoon sekä vahvaan elinikäiseen kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen yhteiskunnan ja työelämän toimijoiden kanssa.
Globaali digitaalinen kampuksemme tarjoaa joustavat mahdollisuudet toimia korkeakouluyhteisömme jäsenenä ja opiskelijana maantieteellisistä rajoista riippumatta. Koulutamme opiskelijoistamme korkeatasoisia asiantuntijoita, joilla on välineet rajoja ylittävään ymmärrykseen, kansainväliseen menestymiseen ja jatkuvaan oppimiseen.
Maailmaa muuttavien tulevaisuuden osaajien korkeakouluyhteisö
- Vahvan perustan koulutuksellemme luovat opetukseen integroitu uusin tutkimustieto, korkeatasoinen pedagogiikka sekä kiinteä yhteys työelämän kanssa tehtävään kehittämis ja innovaatiotyöhön.
- Innostava ja kansainvälinen korkeakouluyhteisömme toimii kiinteässä vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa kytkien yhteen tieteen ja yhteiskunnallisesti merkittävät ilmiöt.
- Luomme ja tarjoamme aidosti monialaisia ja -tieteisiä opintokokonaisuuksia, joissa yhdistyvät strategiset osaamiskärkemme tekniikka, terveys ja yhteiskunta.
- Kansainvälisyys ja kansainvälisyysosaaminen ovat osa kaikkia tutkinto-ohjelmiamme.
Yksilölliset, joustavat ja tehokkaat opintopolut
- Ennakoimme systemaattisesti globaaleja työelämän osaamistarpeiden murroksia yhdessä kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmiemme kanssa.
- Hyödynnämme koulutustarjonnassamme joustavasti eri koulutusten vahvuuksia.
- Mahdollistamme opiskelijoille heidän osaamistavoitteisiinsa perustuvat työelämään johtavat opintopolut.
- Opiskelijat voivat ottaa opintoja korkeakouluyhteisömme ja valikoitujen kumppaneidemme tarjonnasta syventääkseen tai laajentaakseen osaamistaan ja suuntautuakseen omien tavoitteidensa mukaisesti.
- Tuemme ja edistämme elinikäistä kumppanuutta sekä tarjoamme joustavat mahdollisuudet työuran aikaiseen jatkuvaan osaamisen täydentämiseen ja yhteiskehittämiseen korkeakouluyhteisömme kanssa.
Oppimista tukevat oppimisympäristöt ja prosessit
- Hyödynnämme oppimisessa ja opetuksessa uusinta tietoa ja teknologiaa sekä tehokkaiksi ja vaikuttaviksi todettuja pedagogisia lähestymistapoja.
- Kehitämme oppimista tukevia oppimisympäristöjä ja yhteisöllisyyttä tukevia toimintamalleja. Opiskelijat saavat koko opintojensa ajan tarpeidensa mukaista ohjausta tavoitteelliseen ja sujuvaan opiskeluun.
- Luomme globaalin digitaalisen kampuksen, joka mahdollistaa kansainvälisen verkottumisen ja joustavat tavat kehittää osaamista ajasta ja paikasta riippumattomasti.
- Digitaalinen kampus, henkilökohtainen ohjaus ja laadukkaat fyysiset oppimisympäristöt muodostavat yhdessä saumattoman opiskelukokemuksen.
Uudistuva korkeakouluyhteisö
- Henkilöstö ja opiskelijat muodostavat yhdessä koulutusta, pedagogiikkaa ja oppimisympäristöjä tavoitteellisesti kehittävän yhteisön.
- Tuotamme oppimisen ja opetuksen sisältöjä yhteisvoimin sekä kannustamme tuotettujen resurssien avoimeen jakamiseen.
- Yhteisössämme opettajuutta arvostetaan ja opettajuuden kehittymistä tuetaan systemaattisesti ja tutkimusperustaisesti.
- Vahvuutemme on henkilöstö, jonka identiteetti rakentuu sekä tutkijuudelle että opettajuudelle. Huippututkijat ovat mukana opintosisältöjen kehittämisessä ja opettamisessa.
- Henkilöstön ja opiskelijoiden osaaminen ja hyvinvointi ovat korkeakouluyhteisömme menestystekijöitä.
Osallistuva opiskelija
- Opiskelijamme pääsevät mukaan työhön yhteiskunnan suurimpien haasteiden ratkaisemiseksi heti opintojen alusta alkaen.
- Yhteisöllinen toimintakulttuurimme rakentuu opiskelijoiden aktiiviseen osallistumiseen.
- Yhteisiä arvojamme ovat aloitteellisuus, kiinnostus yhteisön toimintaan, vastuunkanto, sitoutuminen opinnoissa etenemiseen ja oppimiseen sekä vertaisverkoston muodostuminen.
- Yhteisössämme opiskelijat osallistuvat heitä koskevien asioiden kehittämiseen.
Koulutusstrategian peruspilarit
Korkeakoulujen strategiat ja avaintietoa
Avaintietoa Tampereen yliopistosta
Tampereen ammattikorkeakoulun strategia ja avaintietoa
Toiminta ja talous
Tutustu Tampereen yliopiston toimintakertomuksiin ja tilinpäätöksiin