Yksinäisyys ja katse | Tampereen korkeakouluyhteisö

Yksinäisyys ja katse

Yksinäisyys ja katse -projekti oli Suomen Akatemian rahoittama projekti. Projekti ajoittui ajalle 2021-2025 ja on päättynyt. Sen tavoitteena oli selvittää yksinäisyyden vaikutusta sosiaaliseen havaitsemiseen kasvokkaisen vuorovaikutuksen aikana.

Tausta

Ulkopuolisuuden tuntemukset ovat yleisiä ja on arvioitu, että ajoittaista yksinäisyyttä kokee jopa viidennes suomalaisista. Yksinäisyydellä tarkoitetaan kokemusta siitä, että sosiaaliset suhteet eivät vastaa omia toiveita. Ihmissuhteet voivat tuntua pinnallisilta tai sitten on kokemus, ettei saa yhteyttä muihin ihmisiin.

Yksinäisyyteen tiedetään liittyvän muutoksia sosiaalisessa tiedonkäsittelyssä, mm. lisääntynyttä huomion suuntautumista sosiaalisiin vihjeisiin. Aiempi tutkimus on kuitenkin keskittynyt pitkälti tutkimaan reaktioita videoihin tai kuviin. Toistaiseksi tiedetään vielä vähän siitä, miten yksinäisyys vaikuttaa vuorovaikutuksen kokemiseen aidossa kasvokkaisessa tilanteessa. Yksinäisyys ja katse -tutkimus pyrki lisäämään tietoa tästä.

Tutkimuksen toteutus

Yksinäisyys ja katse -projektin aineistonkeruu on päättynyt. Tutkimuksen julkaisut tulevat näkyviin Hip-laboratorion sivustolle.

Haluamme kiittää kaikkia tutkimukseen osallistuneita! Olette olleet mukana lisäämässä ymmärrystä ja tietoa yksinäisyyteen liittyvistä ilmiöistä. Toivomme, että tutkimustulokset auttavat ideoimaan keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi ja yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi. Saatava tieto auttaa myös suunnittelemaan uusia tutkimuksia, joilla ilmiötä voidaan ymmärtää tarkemmin.

Alustavia tuloksia

Yksinäisyys ja katse- tutkimuksessa keräsimme tietoa mittaamalla kehollisia viriämisreaktiota sekä subjektiivisia tunnearvioita kasvokkaisten tilanteiden aikana.

Alustavien analyysien mukaan näyttää siltä, että sosiaalisessa tilanteessa itseen suuntautuvat negatiiviset ja positiiviset ajatukset (kuten oman olemuksen ruminaatio tai itsemyötätunto) muokkaavat virittymistä ja kehon automaattisia reaktioita toisen henkilön sosiaalisiin vihjeisiin. Korkeampi lähtötason yksinäisyys ja vähäisempi koettu yhteenkuuluvuus vuorovaikutuksen aikana olivat yhteydessä vaimentuneisiin kehollisiin vasteisiin kasvokkaisessa tilanteessa. Lisäksi yksinäisyys näytti vaikuttavan vuorovaikutushalukkuuteen kasvokkaisissa tilanteissa, mutta vain silloin, kun oltiin passiivisesti toisen henkilön tarkkailun kohteena. Sen sijaan vastavuoroisessa keskustelutilanteessa yksinäisillä henkilöillä oli yhtä paljon vuorovaikutushalukkuutta kuin vähemmän yksinäisyyttä kokevilla. Tämä tukee aiempaa havaintoa siitä, että yksinäisillä henkilöillä torjuntaherkkyys saattaisi aktivoitua erityisesti tilanteissa, jotka ovat monitulkintaisia ja epämääräisiä.

Lopullisten tulosten varmistuttua julkaisut tulevat nähtäville HIP-tutkimusryhmän verkkosivulle.