Hyppää pääsisältöön
Projekti

Polkuja elämystalouteen

Euroopan unionin osarahoittama
Tampereen ammattikorkeakoulu
Projektin kesto1.4.2025–31.12.2025

Nuorten työelämätaitojen vahvistaminen, työllistyminen elämystalouden tehtäviin ja alan työvoimatarpeeseen vastaaminen.

Tavoite ja tehtävät

Polkuja Elämystalouteen -hanke tarjoaa 18-29-vuotiaille nuorille erilaisia tapoja päästä tutustumaan tapahtuma- ja tapahtumamatkailualaan monipuolisten valmennusten, työhön tutustumisen ja oman yhteisen tapahtuman suunnittelun kautta. Valmennuksen aikana järjestetään myös uravalmennusta, jotta osallistujat pystyvät selkeämmin hahmottamaan omaa polkuaan tapahtuma- ja tapahtumamatkailualan työn tai opiskelujen pariin.
Ensisijaisena kohderyhmänä ovat ilman koulutuspaikkaa, työttömyysuhan alla tai vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevat nuoret ja välillisinä kohderyhminä yhteistyökumppanit kulttuuri-, tapahtuma- ja tapahtumamatkailualalla sekä nuorisotyössä.

Hankkeen tavoitteet ovat
- nuorten kiinnittyminen työhön ja työnhaku- sekä työelämätaitojen vahvistaminen
- elämystalousalojen työvoimatarpeeseen vastaaminen
- Polkuja elämystalouteen -toimintamallin rakentaminen

Tavoitteiden saavuttamiseksi hankekaudella 1.4.2025-31.3.2027 järjestetään kaksi kaksivaiheista valmennusohjelmaa, joissa tarjotaan tietoa ja valmennusta elämystalouden aloista, työtehtävistä ja toimijoista. Valmennukseen kuuluu työssä tutustumista yhteistyökumppaneiden ja muiden Pirkanmaan alueen tapahtuma-alan toimintaan, tapahtumiin ja festivaaleihin. Osallistujilla on mahdollisuus suorittaa hygienia- ja anniskelupassin sekä järjestyksenvalvojakoulutus.

Hankkeessa rakennettavaan toimintamalliin kootaan valmennusprosessit, yhteistyömallit ja toimintatavat rakenteiksi ja käytännön työkaluiksi, jotka ovat  hyödynnettävissä elämystalouden toimialojen lisäksi muillakin toimialoilla.

Hankkeen päätoteuttajana toimii Humak ja osatoteuttajana Tamk. Hanke on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tuella. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Tampereen Kaupungin nuorisopalvelut, Visit Tampere, Tampereen musiikkijuhlat, Pirkanmaan Festivaalit ry, Tampereen Tavara-asema ja Bandage Oy.

Rahoituslähde

ESR+ Euroopan sosiaalirahasto 2021-2027

Koordinoiva organisaatio

Tampereen ammattikorkeakoulu Oy (TAMK)

Partnerit

Tampereen ammattikorkeakoulu Oy (TAMK), Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy (Humak)

Yhteyshenkilöt

Sohvi Sirkesalo
sohvi.sirkesalo [at] tuni.fi