Hyppää pääsisältöön

OHOSKE - Varhaiskasvatuksen opettajankouluttajien tutkimusperustaisen ohjausosaamisen kehittäminen muuttuvissa oppimisympäristöissä

OHOSKE-verkosto on kuuden yliopiston varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen ohjausosaamista kehittävä verkosto, joka kokoaa yhteen kansallisesti ja kansainvälisesti hankittua tutkimustietoa ohjausosaamisesta ja sen kehittämisestä muuttuvissa oppimisympäristöissä sekä selkeyttää ohjausosaamisen tavoitteita ja sisältöjä.

OHOSKE-logo, jossa lukee opettajan ohjausosaamisen kehittäminen.

Tausta

Varhaiskasvatuksen opetusharjoittelu tapahtuu harjoittelupäiväkodeissa ja sen vuoksi yliopistolta tulevan tutkimusperustaisten ohjausosaamisen mallien kehittäminen on tärkeää. Tarve tutkimusperustaisen opetusharjoittelun ohjausosaamisen vahvistamiseen ja koulutusmateriaalien tuottamiseen on kasvanut koulutuksessa tapahtuneiden muutosten myötä. 

Hankkeessa mukana ovat Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto. Lisäksi hankkeessa ovat mukana jokaisen yliopiston paikallinen kehittämisverkosto.

Hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja kestää 1.3.2021-31.12.2022.

Tavoite ja tehtävät

Hankkeen tavoitteena on perustaa valtakunnallinen varhaiskasvatuksen opettajankouluttajien opetusharjoittelun ohjausosaamisen verkosto tutkimusperustaisen ohjausosaamisen kehittämiseen digitaalisissa ja yhteisöllistä opiskelua tukevissa oppimisympäristöissä. Verkostossa kehitetään uusia tutkimusperustaisia relationaalisen asiantuntijuuden ohjausosaamisen malleja ja koulutusmateriaaleja. Verkosto järjestää ohjausosaamisen koulutusta sekä seminaareja, ja jakaa parhaita käytänteitä. Verkosto kehittää varhaiskasvatuksen opettajankoulutukseen liittyvää ohjausosaamista kansallisesti ohjaavien varhaiskasvatuksen opettajien ja opettajankouluttajien perus- ja täydennyskoulutuksessa.

Vaikuttavuus

Hankkeen vaikutukset kohdistuvat varhaiskasvatuksen opettajankouluttajien tutkimusperustaisen ohjausosaamisen kehittämisen kautta lisäksi harjoittelupäiväkodeissa ohjausta toteuttaviin varhaiskasvatuksen opettajiin ja varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoihin. Vaikuttavuus jatkuu valmistuneiden opiskelijoiden kautta työelämässä pitkälle tulevaisuuteen varhaiskasvatuksessa olevien lasten oppimista ja hyvinvointia edistämään. Ohjausosaamisen kehittämisellä on yhteiskunnallista merkitystä myös työelämään kiinnittymisen ja alan pitovoiman vahvistamisessa.

Rahoituslähde

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Koordinoiva organisaatio

Turun yliopisto

Yhteistyötahot

Hankkeessa mukana ovat Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto. Verkostoon kuuluvat paikalliset kehittäjäryhmät ja se kattaa varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat, harjoittelupäiväkotien varhaiskasvatuksen opettajat, opettajankouluttajat, kuntatoimijat sekä alan tutkijat.