Hyppää pääsisältöön

Let's work together

Lets Work Together -toimintaryhmä on perustettu tukemaan ja auttamaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta yhteistyökumppaneineen organisoi yhteistä matalan kynnyksen toimintaa, jossa pyritään koulutuksen keinoin osallistamaan Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita ja pakolaisia ja tarjoamaan heille mielekästä tekemistä yhdessä suomalaisten kanssa.

Keskeiset tehtävät ja tavoite

Lets work together  toimintaryhmä kokoaa Tampereen yliopiston henkilökuntaa ja opiskelijoita sekä Pirkanmaalla toimivien aikuis- ja ammattikasvatusorganisaatioiden edustajia, jotka ovat kiinnostuneita turvapaikanhakijoiden osallistamisesta. Se kutsuu mukaan ihmisiä ja organisaatioita sekä osallistumaan jo suunniteltuihin toimintoihin että ideoimaan uusia toimintamuotoja.

Lets work together -toimintaryhmän tarkoitus on palvella mukana olijoiden yhteydenpitoa ja toiminnan koordinointia. Toimintaa toteutetaan muun muassa yksikön opetusohjelmaan sisältyvillä kursseilla ja harjoittelujaksoilla ja opinnäytetöissä.