Hyppää pääsisältöön

eKETJU – Elintarvikeketjun huoltovarmuus ja kestävä kasvu koronaepidemiasta elpymisessä Satakunnassa

Koronaepidemia, covid-19, on osoittanut lähellä tuotetun ruoan ja alueen elintarviketurvan suuren merkityksen. Vaikka Satakunnassa viljan, erikoiskasvien ja lihan tuotanto ja niiden korkea jalostusaste ovat yksi alueen voimavaroista, myös satakuntalainen tuotanto tarvitsee mm. ulkomailta tuotuja tuotantopanoksia. Koronaepidemian aikana olemme siirtyneet aikakauteen, jossa meidän on tunnistettava uusia ratkaisutapoja ennakoimattomien epävarmuuksien kanssa elämisessä.

eKETJU-hanke hakee ratkaisuja koronaepidemian aikana satakuntalaisessa elintarvikeketjussa (tuotanto-jalostus-jakelu/vähittäiskauppa) tunnistettuihin riskeihin, heikkouksiin ja uhkiin, jotka voivat vaarantaa yritysten toimintamahdollisuuksia, vaikuttaa työllisyyteen ja siten alueen ruoantuotannon ja elintarvikkeiden jakelun huoltovarmuuteen. Hanke tuottaa yhdessä elintarvikeketjun toimijoiden kanssa kehittämistoimenpidevaihtoehtoja, jotka tukevat ruokaketjun koronaelvytystä: tuottavat uutta vihreää kasvua parantamalla ruoantuotannon ja jakelun toimintaedellytyksiä ja vahvistavat ruokaketjun toimintoja myös uusissa kriisitilanteissa.

Tavoitteiden saavuttamiseksi hanketyö etenee viiden työpaketin kautta:

  1. Koronaepidemian aikana ilmenneiden elintarvikeketjun riskien, heikkouksien ja uhkien tunnistaminen tuottajien, elintarvike- ja rehualan yritysten ja vähittäiskaupan edustajien 21 haastattelun avulla: HAASTATTELURAPORTTI , haastattelukysymyspohjat liitteinä sekä MEDIATIEDOTE Ennakoinnin tarve kasvanut elintarvikeketjussa korona-aikana (julkaistu 22.2.2022)
  2. Elinkeinoja tukevien ratkaisuehdotusten kartoittaminen ja yhteiskehittäminen
  3. Koronaepidemian ja uusien kriisien mahdollisten vaikutusten tietopohjainen mallinnus
  4. Elintarvikeketjun digitaalisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan osaamisen laajentaminen yhteistyöverkostotyön avulla
  5. Hankkeen väli- ja lopputulosten jalkauttaminen satakuntalaiseen elintarvikeketjuun sekä uuden tiedon jakaminen kansallisesti ja kansainvälisesti

eKETJU-hankkeen toiminta-alue on Satakunta. Hankkeen toteuttavat Pyhäjärvi-instituutti (päätoteuttaja) ja Tampereen yliopisto Porin yksikkö (osatoteuttaja). Pääkohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat satakuntalaiset sopimusperusteiset kasvinviljely- ja lihantuotantoyritykset, elintarvikejalostus- ja jakeluyritykset. Tuloksiamme voivat hyödyntää myös viranomaiset, joiden lakisääteisten tehtävien mukaan on toteutettava toimenpiteitä kuten valmiussuunnitelmia ja taattava kriittisen toiminnan jatkuvuus häiriöiden keskellä.

Satakuntaliitto logo

Rahoituslähde

Euroopan aluekehitysrahasto Satakuntaliiton kautta