Henkilöprofiili

Liina-Kaisa Tynkkynen

Tenure track -tutkija
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta
| Sub unit: Terveystieteet

Oma esittely

Olen sosiaali- ja terveyspolitiikan tenure track -tutkija ja yhteiskuntapolitiikan dosentti. Jos ihmettelet nimikettäni, et ole ainoa. "Tenure track" on yliopistoslangia ja tarkoittaa professorin urapolkua . Perusidea on, että henkilö voidaan palkata professoria alempaan tehtävään ja erilaisten uravaiheiden kautta hän voi edetä professoriksi. Tällä hetkellä olen tasolla "Assistant professor", mikä joissain yliopistoissa kääntyy apulaisprofessoriksi. 

Väittelin Tampereen yliopistosta sosiaali- ja terveyspolitiikan alalta vuonna 2013. Väitöksen jälkeen olen tutkimustoiminnassani keskittynyt pääosin terveydenhuollon markkinoihin, yksityisiin palveluihin ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmien uudistuksiin. Olen laajasti kiinnostunut terveyspolitiikan kysymyksistä. 

Toimin myös maa-asiantuntijana European Observatory on Health Systems and Policies -seurantakeskuksen verkostoissa. Tämän työn kautta olemme tuottaneet erilaisia suomalaisen palvelujärjestelmän kuvauksia ja arvioita.

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus on minulle tärkeää. Mediuutiset valitsi minut 100 terveysalan vaikuttajan joukkoon vuonna 2017 nimikkeellä "keskustelun herättäjä". Samana vuonna olin myös Aamulehden 100 nuoren vaikuttajan listalla. 

Tutkimustoiminnassani pyrin tieteidenvälisyyden edistämiseen ja ilmiölähtöiseen tutkimusotteeseen. Olenkin ammentanut tutkimustyössäni esimerkiksi kansanterveystieteen, hallintotieteen, sosiaalipolitiikan, gerontologian, politiikantutkimuksen ja sosiologian perinteistä.