Ajassa

Yliopistosta valmistuneita juhlittiin virtuaalisesti

Ruusuja valmistuneille
Yliopistosta valmistuneita juhlittiin tänä keväänä virtuaalisesti perjantaina 5.6.2020. Mukaan juhlatunnelmaan pääsee katsomalla valmistuneiden juhlan puheet ja musiikkiesitykset tallenteena.

Tampereen yliopistosta on valmistunut vuoden 2020 aikana 1. kesäkuuta mennessä 595 kandidaattia eli alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta, 784 maisteria eli ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta ja 72 tohtoria. Lukumäärät kasvavat vielä jonkin verran kesäkuun loppuun mennessä, koska uusia tutkintoja kirjataan päivittäin lisää.

Valmistuneiden juhlan avasi rehtorin puheella yliopiston rehtori Mari Walls. Alumnin puheenvuoron käytti tänä vuonna Tampereen kaupungin ympäristö- ja kehitysjohtaja, TkT Kari Kankaala.

- Vaikka tänä keväänä ja kesänä väylät työelämään eivät monilla aloilla toimikaan totutulla tavalla, kannustan luottamaan siihen, että koronapandemian muuttamassa maailmassa osaamiselle tulee olemaan entistäkin enemmän tarvetta ja kysyntää. Oma tie työelämään, jatko-opintoihin tai muuhun omaa ja maailman tulevaisuutta rakentavaan toimintaan löytyy samalla luovuudella ja sitkeydellä, jolla olette tänä keväänä saaneet opintonne päätökseen, rehtori Mari Walls kannusti.

- Mitä tänään kannattaa miettiä? Yhä useammat pohtivat sitä, vastaako heidän työnsä heidän omia moraalisia ja eettisiä arvojaan. Mikä on oikein ja mikä väärin? Mikä on kestävää ja mikä ei? Kiihdytänkö ilmastonmuutosta vai hillitsenkö sitä? Isojen kysymysten ei tarvitse luoda olemisen tuskaa. Jos kuitenkin pystyy ratkomaan niitä itselleen tärkeän viitekehikon kautta, niin ratkaisujen tekeminen helpottuu. Covidin aiheuttaman pandemian rajuus tai ilmastonmuutoksen vääjäämätön eteneminen tekevät näistä pohdinnoista yhä tärkeämpiä ja ajankohtaisempia meille itse kullekin, Kankaala sanoi.

Opiskelijoita juhlassa edustivat valmistuneen puheen pitänyt FM Sanni Kurvinen sekä ylioppilaskunnan tervehdyksen valmistuneille tuonut Tampereen ylioppilaskunta TREY:n puheenjohtaja Annika Nevanpää.

Teidän ei kannata hyvästellä tätä yliopistoa, sillä yliopiston ovet eivät tule sulkeutumaan teidän perässä. Te olette aina tervetulleita takaisin, palasitte te sitten jatko-opiskelijana, alanvaihtajana, alumnina tai elinikäisenä oppijana. Te tulette ikuisesti olemaan osa tätä yhteisöä, vaikkette enää löytyisikään lukusaleista, Annika Nevanpää kannusti valmistuneita tervehdyksessään.

Juhlavasta musiikista virtuaalitilaisuudessa vastasivat Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO:n jousikvartetti sekä Teekkarikuoro, joka esitti perinteisen Gaudeamus igiturin.

Tallenne juhlapuheista sekä musiikkiesityksistä on katsottavissa yliopiston YouTube-kanavalla

Kaikki kevään 2020 aikana valmistuneet ovat myös lämpimästi tervetulleita osallistumaan valmistuneiden juhliin joulukuussa 2020. Juhlien päivämäärät vahvistetaan syyskuussa.