Tutkimus

Uusien liiketoimintamallien ja teknologian integraatio mahdollistaa merkittävän kasvu- ja kannattavuusloikan

Tampere/ Kuva: Jonne Renvall
Tampereen yliopiston ja viiden suomalaisyrityksen yhteinen SNOBI-innovaatiohanke keskittyy Pay-Per-X (PPX) -tyyppisten uudenlaisten liiketoimintamallien ja niiden vaatimien teknologioiden tutkimukseen PK-laitevalmistajien näkökulmasta. Malleilla voidaan vaikuttaa jopa strategisesti merkittävällä tavalla yritysten kilpailuasemaan. Business Finland rahoittaa tutkimushanketta yli 700 000 eurolla ja koko hankekokonaisuuden budjetti on 4,2 miljoonaa euroa.

SNOBI-innovaatiohankkeessa tutkittavat liiketoimintamallit ovat niin uusia, että vain harvat PK-yritykset tai suuremmatkaan yritykset ovat toistaiseksi hyödyntäneet niitä. Nämä koneoppimiseen ja kehittyneeseen data-analytiikkaan perustuvat liiketoimintamallit luovat uusia merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä suomalaisille teknologiateollisuuden laitevalmistajille.

– PPX-tyypin liiketoimintamallissa asiakas maksaa investointituotteen sijaan tuotoksesta, esimerkiksi ajetuista kilometreistä, nostetuista tonneista tai kuutiometreistä paineilmaa, tai vaikkapa ennakoivan huollon kautta asiakkaan saamista säästöistä. Käytännössä uudet mallit mahdollistavat asiakkaalle uuden koneen tai tuotantolinjaston käyttöön saamisen aiempaa pienemmällä kertainvestoinnilla. Koneenrakentaja lähenee siten toiminnassaan palveluntuottajaa, joka vastaa tuotteen toimituksen lisäksi koneiden avulla valmistettavien tuotteiden saatavuudesta ja laadusta, kertoo professori Hannu Kärkkäinen Tampereen yliopistosta.

Mallien käyttö vaatii muun muassa tarkkoja ja luotettavia mittauksia niin itse tuotetun palvelun kuin sitä tuottavan koneenkin tilasta ja hyödyistä. Uudet teollisen internetin datankeräys ja -analysointiratkaisut mahdollistavat nyt nämä uudet liiketoimintamallit, samoin kuin aivan uusia tapoja tuottaa lisäarvoa asiakkaalle.

Kilpailuetua haastavina aikoina

PPX-tyypin liiketoimintamallit tuottavat koneenrakentajayrityksille paremmin ennakoitavaa ja tasaisempaa kassavirtaa yli koko tuotteen elinkaaren. Ne antavat suomalaisille PK-yrityksille kilpailuetua myös kansainvälisillä markkinoilla.

– Uudet liiketoimintamallit ovat avainasemassa monien investointituotteita valmistavien laitevalmistajien tulevaisuuden kehityksessä. Uuden teknologian oikean suuntainen ja oikea-aikainen implementointi on avainasemassa liiketoimintamallien kehittämisessä ja käyttöönottamisessa. Mielestämme SNOBI-hanke osuu juuri oikeaan aikaan: PPX-mallit ovat teknisesti ja liiketoiminnallisesti mahdollistuneet monille PK-kokoluokan yrityksille vasta aivan viime aikoina, kertoo projektia hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja toimitusjohtaja Mikko Uuskoski Beckhoff Automation Oy:stä.

Avainasemassa tiivis liiketoimintamallien ja teknologisten kyvykkyyksien vuorovaikutus

Yrityksen toiminnan muutos kohti näitä uusia liiketoimintamalleja ei kuitenkaan ole yksikertaista. Siihen liittyy oleellisesti esimerkiksi yrityksen liiketoimintamallien ja teknologisten kyvykkyyksien tiivis yhteispeli, eikä onnistuminen ole suinkaan itsestään selvää.

– Järjestelmien luotettavuuden ja käytettävyyden turvaaminen ja niihin liittyvät teknologiat ovat avainasemassa, kun ajatellaan esimerkiksi uusien liiketoimintamallien hyödyntämistä koneenrakennusteollisuudessa, professori Kari T. Koskinen sanoo.

Hankkeessa mukana oleva Tamturbo on yksi PPX-mallien käyttöönoton pioneeriyrityksistä Suomessa.

– PPX-tyypin liiketoimintamallien suunnittelu ja käyttöönotto on ollut haastavaa, mutta Tamturbo on onnistunut laajentamaan liiketoimintaansa niiden avulla ja näkee SNOBI-hankkeen loistavana tilaisuutena kehittää niitä edelleen, kumppanuuksista vastaava johtaja Olli Kuismanen Tamturbo Oy:stä kertoo.

Tuloksia liiketoiminta- ja teknologiatutkimuksen ja yritysten tiiviillä yhteistyöllä

SNOBI-hankkeen kantavana ajatuksena on viedä tutkimusta eteenpäin poikkitieteellisesti ja vuorovaikutteisesti liiketoimintatutkimuksen ja teknologiakehityksen välillä. Hankkeessa syntyy uutta tietoa PPX-liiketoimintamallien suunnittelusta ja soveltamisesta investointituotteita valmistavien yritysten toimintaympäristöihin, samaten kuin niiden edellyttämistä uusista osaamisista, vaativasta data-analytiikasta ja soveltavien yritysten laajemmasta transformaatiosta. Tutkimustietoa saadaan niin liiketoiminnan kuin teknologiankin näkökulmista, sekä erityisesti näitä yhdistäen.

Mukana ovat automaatioratkaisuja toimittava Beckhoff Automation Oy Hyvinkäältä, betonielementtilaitteita valmistava Elematic Oy Akaasta, lääketieteelliseen teknologian valmistaja Ginolis Oy Oulusta, hitsausautomaatioyritys Pemamek Oy Loimaalta sekä kompressorivalmistaja Tamturbo Oy Ylöjärveltä. Tampereen yliopistosta mukana on kaksi tutkimusryhmää: professori Hannu Kärkkäisen johtama tietojohtamisen yksikön liiketoimintamalleja tutkiva tutkimusryhmä ja professori Kari T. Koskisen johtama Mekatroniikan tutkimusryhmä. Kansainvälistä tutkimusyhteistyötä tehdään useiden kansainvälisten aihealueen huippuyliopistojen ja –tutkimusryhmien, kuten West Virginia Universityn (USA) ja Copenhagen Business Schoolin (Tanska) kanssa.

Lisätietoja ja yhteystiedot:
Tampereen yliopisto:
Hannu Kärkkäinen, professori, 040 8490228, hannu.karkkainen [at] tuni.fi
Kari T. Koskinen, professori, 0400 634242, kari.koskinen [at] tuni.fi

Beckhoff Automation Oy: (tarvittaessa myös tiedustelut yrityskonsortion muiden jäsenten osalta) Mikko Uuskoski, toimitusjohtaja, 040 5493233, m.uuskoski [at] beckhoff.com

Uusimmat uutiset kategoriassa Tutkimus

Uusimmat uutiset