Hyppää pääsisältöön

Tutkijat ratkovat SuomiAreenan keskusteluissa kiperiä yhteiskunnallisia kysymyksiä

Julkaistu 6.7.2022
Tampereen yliopisto
Väkijoukko on kerääntynyt aurinkoisena päivänä kuulemaan SuomiAreenan lavalla käytävää keskustelua.
Kuva: Eetu Salmi
SuomiAreena-festivaalin keskusteluissa etsitään ratkaisuja kaupunkien luontokadon estämiseksi, selvitetään, kuinka elää satavuotiaaksi kestävällä tavalla sekä tutustutaan valotieteen mahdollisuuksiin.

Tampereen yliopiston tutkijat ovat edustettuna kolmessa keskustelussa. Niissä käsitellään tutkimuksissa tunnistettuja haasteita, joiden ratkaisu vaatii erilaisten näkökulmien yhdistelyä, tutkimustiedon ja päätöksenteon kohtaamista sekä laadukasta keskustelua.

SuomiAreena on MTV:n ja Porin kaupungin vuosittain järjestämä yhteiskunnallinen festivaali, jonka tavoitteena on tuoda yhteiskunnallinen ja ajankohtainen keskustelu kaikkien ulottuville. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Se järjestetään Porissa 11.–15.7.2022. Tapahtumaa on mahdollista seurata myös verkossa.

Luonto tiivistyvässä kaupungissa

Tiistaina 12.7. etsitään ratkaisudialogin kautta keinoja lähiluonnon turvaamiseksi ja luontokadon estämiseksi tiivistyvissä kaupungeissa. Monipuolinen kaupunkiluonto on ilo mielelle sekä välttämätöntä hyvinvoinnillemme, luontokadon pysäyttämiselle ja ilmastonmuutokseen sopeutumiselle. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että luontoympäristöjen katoaminen on todellinen haaste kasvavissa kaupungeissa. Miten voimme turvata pääsyn lähiluontoon? Entä miten kaupungit voivat estää luontokatoa ja lisätä luonnon monimuotoisuutta? 

Haasteisiin tarttuvat Tampereen yliopiston tutkijatohtorit Nina Nygren ja Antti Wallin keskustelukumppaneinaan Sitran kestävyysratkaisujen vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen ja Sitowisen kestävän kehityksen vanhempi asiantuntija Heli Nukki. Keskustelun järjestää Tampereen yliopiston kestävään kaupunkikehitykseen liittyvä profilaatioala Sustainable Transformation of Urban Environments (STUE). 

Pitkä, onnellinen ja kestävä elämä?

Keskiviikkona 13.7. pohditaan, kuinka elää sadan vuoden elämä – ja onnistuuko se kestävällä tavalla? Eliniänodote Suomessa ja muissa teollistuneissa maissa kasvaa, ja yhä useammalla meistä on edessään pidempi aikahorisontti kuin vanhemmillamme tai isovanhemmillamme. Yli puolet 2000-luvun alussa syntyneistä tulee elämään vähintään satavuotiaaksi. Miten elämän pidentyessä saavutetut ”ylimääräiset” vuodet tulisi käyttää?

Ratkaisudialogiin osallistuvat Tampereen yliopiston gerontologian professori Anu Siren ja tutkija Tiina Vaittinen sekä vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo ja kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen. Myös tämä keskustelu on STUE.n järjestämä.

Hoitavaa valoa

Keskiviikkona 13.7. pureudutaan myös suomalaisia rasittavien sairauksien ennaltaehkäisyyn. Tampereen yliopiston koordinoima fotoniikan tutkimuksen ja innovaation lippulaiva PREIN on järjestämässä tapahtumaan paneelikeskustelua, jossa esitellään, miten valotieteen eli fotoniikan uudet teknologiat parantavat syöpähoitoja, tehostavat terveydenhuoltoa sekä mahdollistavat sairauksien paremman seurannan ja ennaltaehkäisyn.

Keskustelun panelisteja ovat kansanedustaja Paula Risikko, neurokirurgian dosentti Antti-Pekka Elomaa, Oura Health Oy:n optics lead Jukka-Tapani Mäkinen ja Modulight Oyj:n teknologiajohtaja Petteri Uusimaa.
 

Luonto tiivistyvässä kaupungissa
ti 12.7.2022 klo 10.00–10.45
Paikka: MTV-lava

Kuinka elää sadan vuoden elämä – ja onnistuuko se kestävällä tavalla? 
ke 13.7.2022 klo 16.00–16.45
Paikka: Raatihuoneenpuiston lava

Valo hoitaa! - Läpimurtoteknologia fotoniikka mullistaa terveydenhuollon
ke 13.7.2022 klo 12.00–12.45
Paikka: Kaupungintalon pihalava

Keskusteluita pääset seuraamaan suoraan otsikkolinkeistä. SuomiAreenan ohjelmaa on mahdollista seurata MTV Katsomon kautta.


Lisätiedot

Professori Anu Siren, anu.siren [at] tuni.fi (anu[dot]siren[at]tuni[dot]fi), 050 475 0373
Tutkijatohtori Nina Nygren, nina.nygren [at] tuni.fi (nina[dot]nygren[at]tuni[dot]fi), 040 190 4022
Tutkijatohtori Antti Wallin, antti.wallin [at] tuni.fi (antti[dot]wallin[at]tuni[dot]fi), 050 437 7474
Tutkijatohtori Tiina Vaittinen, tiina.vaittinen [at] tuni.fi (tiina[dot]vaittinen[at]tuni[dot]fi), 040 190 9770
Communication Specialist (PREIN) Kristiina Pispala, kristiina.pispala [at] tuni.fi (kristiina[dot]pispala[at]tuni[dot]fi), 040 191 8882

 

Uutinen julkaistu alun perin 14.6.2022. Lisätty suorat linkit keskusteluihin.