Tutkimus

Tutkijat kokosivat näyttelyn kylmän sodan lapsuusmuistoista

Nelli Piattoeva ja Zsuzsa Millei/ Kuva: Jonne Renvall
Tutkijat Nelli Piattoeva ja Zsuzsa Millei sukelsivat kylmän sodan ajan lapsuuskokemuksiin tutkimushankkeessa, jonka työpajoihin osallistui 77 tutkijaa ja taiteilijaa 31 maasta: Euroopasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Oseaniasta.
Kylmän sodan lapsuusmuistot antavat perspektiiviä nykypäivän ongelmille näyttelyssä, jonka Tampereen yliopiston tutkimushanke on koonnut Työväenmuseo Werstaalle.

– Yli kolmekymmentä vuotta Berliinin muurin kaatumisen jälkeen kylmän sodan ideologia jakaa maailmaa edelleen, useimmiten uusissa valeasuissa, jotka liittyvät muuttoliikkeeseen, työvoimakysymyksiin, nationalismiin, populismiin ja kasvavaan eriarvoisuuteen, jotka lisäävät jännitteitä ja estävät vuoropuhelun, tutkijat kirjoittavat näyttelyesitteessä.

Näyttely perustuu Tampereen yliopiston koordinoiman Re-Connect / Re-Collect -tutkimushankkeen aineistoon, joka koottiin työpajoissa vuosina 2019 ja 2020. Hankkeen toteuttivat professori Zsuzsa Millei ja apulaisprofessori Nelli Piattoeva Tampereen yliopistosta sekä professori Iveta Silova Arizonan valtionyliopistosta.

Muisteluun osallistui 77 tutkijaa ja taiteilijaa 31 maasta Euroopasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Oseaniasta. Muistoista syntyi myös taideteoksia kuten teatteriesitys Unkarissa ja animaatioelokuva Saksassa. Muistelutyön tulokset on koottu avoimeen digitaaliseen arkistoon.

Näyttelyn nimi Kaleidoscope – Children of the Cold War (Kaleidoskooppi – Kylmän sodan lapset) tulee lapsuusmuistojen kaleidoskooppimaisesta moninaisuudesta, jonka sisällä on kirjo identiteettejä, alueita, uskontoja, kulttuureja ja historioita.

Tutkijat muistuttavat, että lapsuusmuistot ovat aina tulkintoja, joita myöhemmät elämänkokemukset ovat muovanneet.

– Voimme muistaa hetkiä elämämme merkittävistä tapahtumista kuten lapsuuden syntymäpäivistä tai perheenjäsenten hautajaisista. Monet muistot liittyvät vahvoihin aistimuksiin kuten isoäidin leipoman piirakan tuoksuun, tutkijat kirjoittavat.

Yhteisöllinen muistelu sitoo yksittäiset tarinat yhteen. Muistojen kertominen nostaa esiin kokemuksia ja tunteita, jotka saavat pohtimaan menneisyyttä ja tulevaisuutta. Näyttelyssä kävijät voivat osallistua projektiin kirjoittamalla omat muistonsa näyttelystä saataviin postikortteihin.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa kylmän sodan lapsuutta

Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen professori Zsuzsa Millei on syntynyt Unkarissa, käynyt sosialistisen maan lastentarhaa ja opiskellut maassa maisterin tutkintoon saakka. Hän muutti myöhemmin Australiaan, jossa hän tutkijana alkoi kiinnostua kylmän sodan ajan lapsuusmuistoista.

– Ideamme ei ole esittää näköiskuvaa ja ainoaa oikeaa korrektia versiota kylmän sodan ajan lapsuudesta, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Esitämme kokonaisen variaation lapsuuskokemuksista eri paikoista ja eri ajoilta sosialistisista ja post-sosialistisista maista.

Millei toivoo, että näyttely tarjoaisi monipuolisen kokonaisuuden kylmän sodan lapsuuskokemuksista erilaisten esineiden ja taideteosten avulla.

– Näyttelyn tärkein idea on ylittää kuiluja niin sanotun idän ja lännen välillä, sillä lapsuusmuistot kertovat elävistä samankaltaisuuksista ja yhteyksistä. Näyttelyn avulla haluamme esittää kysymyksiä myös tämän päivän ongelmista, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, koronapandemiaan ja muuttoliikkeeseen.

Piattoeva ja Millei/ Kuva: Jonne Renvall
Neuvostoliiton ja itäblokin romahduksesta tulee kuluneeksi 30 vuotta tänä vuonna 2021, jolloin Nelli Piattoeva ja Zsuzsa Millei kokoavat Tampereelle näyttelyn kylmän sodan ajan lapsuusmuistoista.

Kylmän sodan kokemukset auttavat ymmärtämään nykyisyyttä

Kylmä sota jakoi maailman kahteen leiriin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulta vuoteen 1991, jolloin Neuvostoliitto romahti ja sen ympärille syntynyt liittouma hajosi.

Tutkijat huomauttavat, että kylmän sodan loppu ei lopettanut maailman kahtiajakoa. Entisten sosialistimaiden odotettiin omaksuvan kapitalistisen markkinatalouden ja sen poliittiset ideat. Historiallisesti arvioiden molemmat järjestelmät pitävät kuitenkin yllä samanlaista mielikuvaa jatkuvasta kasvusta, joka heijastui lastenkin elämään.

Kylmän sodan jälkeinen mullistus aiheutti eniten vaikeuksia milleniaalisukupolvelle eli 1980–1990-luvuilla syntyneille, jotka joutuivat ensimmäisenä sukupolvena kohtaamaan epävarmuuden ajan.

Lapsuusmuistot auttavat tutkijoiden mukaan ymmärtämään kylmän sodan aikakautta ja siihen verrattavia ilmiöitä. Näyttely kertoo arkipäivän kokemuksista, joihin näyttelyvieraat voivat samaistua.

Suunnitelmatalous pakotti kierrätykseen ja korjaustyöhön

Sosialistisessa järjestelmässä taloutta ja tuotantoa ohjattiin kolme- tai viisivuotissuunnitelmien avulla. Valtio määräsi tavaratuotannosta ja hinnoista eivätkä tarve tai kysyntä vaikuttaneet niihin markkinatalouden tapaan. Suunnitelmatalous johti joidenkin tuotteiden puutteeseen ja toisten ylituotantoon.

Tee-se-itse-kulttuuri nousi kukoistukseen, kun ihmiset työstivät puuttuvia tuotteita tarjolla olevasta materiaalista.

Korjaus, uudelleenkäyttö ja kierrätys säilyttivät suosionsa myös muovien ja kertakäyttökulttuurin aikana. Materiaalipulan vuoksi käsin tehdystä vaatteista ja esineistä tuli usein luovia ja ainutlaatuisia. Kekseliäs materiaalin käyttö yhdisti sukupolvia, kun lapsi saattoi osallistua juhliin asussa, joka oli koottu isoäidin ikivanhasta takista.

Sosialistihallitukset pitivät paperin ja romun yhteiskeräyksiä kansalaisvelvollisuutena ja uskoivat niiden parantavan yhteishenkeä. Valitettavasti suuri osa kerätyistä materiaaleista ei mennyt koskaan kierrätykseen. Ne vain lisättiin ympäristöjätteeseen.

Kylmän sodan jälkeen vastuu ympäristöongelmien ratkaisemisesta on siirtynyt yksilöille, jotka joutuvat kamppailemana talouskasvua tukevan kulutuskulttuurin ja ympäristövastuun välillä.

Piattoeva ja Millei/ Kuva: Jonne Renvall
Idän ja lännen makutottumukset eivät valtavasti eronneet toisistaan, sillä Pepsi-Kola maistui myös sosialismin lapsille. Etiketti kirjoitettiin kyrillisin kirjaimin.

Virikkeitä löytyi betonilähiöistä

Toinen maailmansota jätti monet ihmiset kodittomiksi, ja tuhoutuneiden asuinalueiden tilalle nousi elementtikerrostaloja lievittämään asuntopulaa. Betonilähiöt symboloivat modernia yhteiskuntaa, ja elementtiasunnot tarjosivat koteja uusille ydinperheille.

Pihoille suunniteltiin viheralueita, penkkejä ja leikkikenttiä, mutta viheralueilla ei ollut aikaa kasvaa, koska rakennustyöt viivästyivät usein jopa 1970-luvulle saakka.

Lapset jätettiin leikkimään mattotelineiden, pensaiden ja rakennusjätteiden keskellä. Vanhempien lasten odotettiin huolehtivan nuoremmista.

Lapset loivat omat alakulttuurinsa hyödyntämällä tilaa luovasti: portaiden alle voitiin perustaa disko tai kielletyn radioaseman kuuntelupaikka.

Betonilähiöt muuttuivat usein huonomaineisiksi kaupunginosiksi, joihin etniset vähemmistöt ja vähävaraiset asettuivat. Lapsuuden muistoissa ne näyttävät kuitenkin kiehtovina ympäristöinä, jotka ovat täynnä loputtomia mahdollisuuksia. Itä-Euroopassa nämä lähiöt ovat säilyttäneet suosiotaan. Niiden asunnot ovat edullisia, ja puistojen runsaus ja liikenteen sujuvuus lisää niiden vetovoimaa.

Lapsista tehtiin politiikan välineitä

Polyeteenipohjaisen muovin käyttöönotto Itä-Saksassa mullisti sosialistisen lelutuotannon 1960-luvulla. Muovi symboloi sosialistisen talouden voimaa ja sen uudistumiskykyä.

Leluja käytettiin myös propagandan välineinä. He vahvistivat ennakolta määriteltyjä rooleja lapsista epäitsekkäinä ja tuottavina kansalaisina, tulevaisuuden työntekijöinä ja vanhempina. Nämä ennalta määrätyt roolit
unohtuivat, kun lapset alkoivat leikkiä ja keksivät uusia käyttötarkoituksia leluilleen.

Itäblokin maat pyrkivät tehostamaan teollisuuttaan ja talouttaan valtiojohtoisuuden avulla. Lapsia pidettiin keskeisenä voimavarana rakennettaessa tasa-arvoista ja yhteisöllistä huomisen yhteiskuntaa. Heitä pidettiin poliittisina toimijoina, jotka edustivat uutta sosialistista järjestelmää.

Urheilu ja harrastukset olivat tehokas tapa kasvattaa lapsia. Liikunta ei vain lisännyt lasten kestävyyttä vaan se muokkasi myös heidän elämänkatsomustaan. Lapsilla itsellään ei ollut juurikaan sananvaltaa siihen, miten heidän ruumiinkuntoaan käytettiin tai valvottiin.

Lasten odotettiin olevan aktiivisia. Useimmilla sosialistimaiden lapsilla oli harrastus, joihin pioneeriliike sekä urheilu- ja kulttuurikerhot tarjosivat vaihtoehtoja. Valintaa urheilu- tai harrastusjoukkueen edustajaksi pidettiin ainutlaatuisena mahdollisuutena ja ylpeyden aiheena koko perheelle.

Kylmän sodan aikana sekä sosialististen että kapitalististen valtioiden propagandakoneisto kuvasi lapsia huomisen toivoina ja sankareina.

Lapsia käytettiin myös poliittisissa kampanjoissa ja aseellisissa konflikteissa rautaesiripun molemmin puolin. Lapset toimivat koneiston luomissa rooleissa, ja heille tarjottiin valmiita ihanteita, mutta he näkivät myös järjestelmän puutteet ja absurdit puolet. He käsittelivät ja jopa haastoivat politiikkaa omalla tavallaan pilkkaamalla valtiosymboleja tai koristamalla uudelleen univormuja.

Teksti: Heikki Laurinolli
Kuvat: Jonne Renvall

Re-Connect / Re-Collect: Crossing the Divides through Memories of Cold War Childhood järjestää näyttelyn Työväenmuseo Werstaassa 26.2. – 24.10.2021

Memories of Everyday Childhoods
De-colonial and De-Cold War Dialogues on Childhood and Schooling

 

Uusimmat uutiset kategoriassa Tutkimus

Uusimmat uutiset