Tiede ja taide luotaavat yhdessä taloutta

Kuinka itsekkyys ja raha toimivat talouden ja yhteiskunnan hyvinvoinnin ajureina? Missä määrin raha ohjaa ihmisten valintoja? Onko päätöksenteko ja tulonjako Suomessa varakkaita tai hyvätuloisia suosivaa? Entä voittaako edunvalvonta tieteen? Näitä talouden, ihmisluonteen ja verotuksen perimmäisiä kysymyksiä käsitellään alan huippuasiantuntijoiden kanssa Verotutkimuksen huippuyksikön (FIT) ja Tampereen Työväen Teatterin (TTT) uudessa yhteishankkeessa, joka yhdistää tieteen ja taiteen.
Iltapäiväseminaarissa torstaina 26.10. asiantuntijat pohtivat tieteen näkökulmasta verotuksen ja oikeudenmukaisuuden teemoja sekä rahan ja taloudellisen päätöksenteon merkitystä yhteiskunnassamme.
Ahneus on moraalia korruptoiva voima, arvioi jo Molière 375 vuotta sitten.
Seminaari alkaa TTT:n Saituri - Ihana raha -näytelmän kohtauksella, joka johdattaa seminaariväen pohtimaan, kuinka raha ratkaisee kaiken ja pilaa kaiken. Näytelmä on tulkinta Molièren (1622–1673) klassikosta.
Näytelmän uutuusversion toinen käsikirjoittaja Juha-Pekka Raeste kertoo suunnitelleensa esitystä lobbareiden vallasta verotuksessa. Yhteistyö teatterinjohtaja-ohjaaja Otso Kauton kanssa johti kuitenkin yhdistämään taloustietoa Molièren Saituriin, jonka Kautto käänsi uudelleen. Kaksikko havaitsi ihanan rahan nerokkaaksi käsitteeksi rahan vaikuttaessa laajalti.
Tulkinnalla kaksikko haluaa näyttää, miten talous ja verotus toimivat. Keskuspankin toimintaa esimerkiksi kuvataan sulkapallon avulla. Talouden ilmiöitä kuten lyhyttä ja pitkää suhdannetta on Raesten mukaan tarve selventää.
– Yhdistämme Molièren klassikkoon tietoa rahan historiasta. Miten raha ja vaihdanta syntyivät, ja miten rahasta tulee uskomusjärjestelmä. Tavoittelimme uraauurtavaa ja pikkuisen avant-gardea.
Tiede ja taide yhdistämällä näytetään huomioita rahasta ja ihmisluonteesta.
– Sain seminaari-idealle FIT-huippuyksiköstä avoimen ja reippaan vastaanoton. Kun isoa asiaa katsotaan eri näkökulmista, tuotetaan laajaa näkemystä kaikille, Raeste sanoo.
Ihana raha -seminaarin puhujat
Terhi Ravaska on verotuksesta, tulonjaosta ja sosiaaliturvasta kiinnostunut Tampereen yliopiston nuorempi apulaisprofessori. Hän on osallistunut kansainväliseen Deaton Review -tutkimusprojektiin, jossa tarkastellaan työmarkkinoiden eriarvoisuuskehitystä 80-luvulta tähän päivään. Hänellä on myös tutkimusta huipputuloisista ja verojärjestelmästä. Hän tutkii aktiivisesti myös suomalaista eläkejärjestelmää.
Hanna Kuusela on tutkinut suomalaisia huipputuloisia sekä talouden ja demokratian muuttuvia suhteita. Tällä hetkellä Kuusela tutkii yksityisen pääoman ympärille muodostuneita kulttuureita ja niiden muutoksia viime vuosikymmenien Suomessa. Häntä kiinnostaa rahaa koskeva puhe ja se, millaista vaurautta pidetään oikeutettuna ja miksi.
Tuomas Kosonen on verotukseen ja tulonsiirtoihin erikoistunut VATT:n tutkimusprofessori. Hän on tutkinut mm. lasten kotihoidon tuen vaikutusta, tuloverotusta, arvonlisäverotusta ja ohjaavaa kulutusverotusta sekä työehtosopimuksia. Häntä kiinnostaa hyvinvoinnin jakautuminen sekä verotuksen ja tulonsiirtojen vaikutus ihmisten työllisyyteen ja kulutukseen. Lisäksi hän tutkii ihmisten monimuotoisia tapoja reagoida politiikkatoimiin kuten veronkiertoa.
Sixten Korkman on Suomen arvostetuimpia talouden asiantuntijoita, joka on toiminut mm. ETLAn ja EVAn toimitusjohtajana ja taloustieteen työelämäprofessorina. Hän toimii aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana julkisessa keskustelussa mm. kolumnistina, haastateltavana ja puhujana.
Moderaattorina toimii Helsingin Sanomien taloustoimittaja Juha-Pekka Raeste ja keskustelun kokoaa Verotutkimuksen huippuyksikön johtaja, taloustieteen professori Kaisa Kotakorpi.
Seminaari ja siihen liittyvä kahvitarjoilu on maksuton.
Ilmoittaudu iltapäiväseminaariin 22.10.2023 mennessä.
Illalla teatteriin: havainnot ihmisluonteesta yhdistyvät tietoon rahasta
Molièren Saituriin pohjautuvassa näytelmässä neljä sijoittajan mielenlaadulla varustettua menestyjää seuraa Saiturin tarinaa. Samalla he pelaavat sulkapalloa ja kertovat toisilleen, miten talous oikeasti toimii, miten rikastutaan ja miten Suomessa verot kannattaa minimoida. Näytelmä yhdistää faktaa ja fiktiota.
Lue lisää näytelmästä TTT:n sivuilta.
Seminaarivieraille on tarjolla omakustanteinen buffet-illallinen. Teatterilippuja illan näytökseen on saatavilla erikoishintaan rajoitettu määrä.
Tutustu ohjelmaan ja katso ilmoittautuminen
Lisätiedot ja ryhmien tiedustelut:
Marjukka Hourunranta, marjukka.hourunranta [at] tuni.fi, puh. 050 470 5645.