Hyppää pääsisältöön

Teollisuuden vihreä siirtymä edellyttää myös pakkausten kiertotalouteen syventymistä

Julkaistu 5.10.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuvassa istuu tyttö kiven päällä
Lehtori Nina Kukkasniemen mukaan syksyllä 2023 käynnistyvä koulutus tukee yritysten kiertotalousosaamista läpileikkaavasti pakkausten arvoketjussa.
Pakkausala on vahvassa kasvussa niin muovi- kuin metsäteollisuudessa. Pakkausmateriaalijätettä syntyy sekä teollisuuden sivutuotteena että yksittäisten kuluttajien käytössä runsain määrin. Kierrätettävä ja uudelleen käytettävä pakkausmateriaali on EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelmassa yksi tärkeä kokonaisuus, johon myös yritysten ja teollisuuden on kiinnitettävä entistä paremmin huomiota.

Uutta osaamista tarvitaan erityisesti pakkausteollisuuden arvoketjuissa. Viime vuonna kartongin tuotanto Suomessa ylitti paperintuotannon vientituotteena, eniten kartonkia käytetään pakkausmateriaalina.

Uusi koulutus pakkausarvoketjun ammattilaisille tulossa syksyllä 2023

Tampereen ammattikorkeakoulu on tehnyt pitkäjänteistä esiselvitystyötä teollisuuden koulutus- ja osaamistarpeista muovipakkaustoimialalla. Kiertotalousosaamista tarvitaan niin työntekijä-, toimija- kuin johtotasollakin. 

Syksyllä 2023 TAMK käynnistää ensimmäistä kertaa pakkausarvoketjun ammattilaisille suunnatun Pakkausarvoketjun kiertotalousosaaja -koulutuksen. Koulutuksen kehityksen taustalla vaikuttavat Suomen tasolla muovitiekartta, valtioneuvoston strateginen ohjelma, kansallinen jätesuunnitelma sekä EU-tasolla Green Deal ja SUP-direktiivi. Pakkaukset on myös määritetty EU-tasolla kiertotalouden avainarvoketjuksi.

Työelämän vahva tuki tarvittavan osaamisen lisäämiseen

EU:n tasolla pakkauksia koskeva sääntely kiristyy, esimerkiksi vuonna 2030 tavoitteena on uudelleen käytettävät ja kierrätettävät pakkaukset. Vaatimusten muuttuessa nyt ja tulevaisuudessa myös jatkuvaan oppimiseen tarvitaan tukea.

Koulutuksen taustalla vaikuttaa TAMKin toteuttama muovipakkausten kiertotalouden pilot-koulutus, jossa on vahva teollisuuden edustus.

– Pilot-koulutusta on rakennettu PackAlliance, Erasmus + Knowledge Alliance -hankekonsortiossa yhdessä italialaisten, espanjalaisten ja puolalaisten hankekumppaneiden kanssa vuodesta 2020 alkaen. Teollisuuden edustajat ovat olleet mukana koko ajan, ja yhteinen näkemys tarvittavien osaamisten kehittämisestä on olemassa, kertoo lehtori ja koulutuksen vastuuhenkilö Nina Kukkasniemi TAMKista.

Nyt tarjottavalla koulutuksella tuetaan yritysten kiertotalousosaamista läpileikkaavasti pakkausten arvoketjussa. Kukkasniemen mukaan koulutus parantaa merkittävästi pakkausalan työssä menestymisen edellytyksiä ja tukee työllistymistä pakkausalan kiertotalouteen siirtyvissä arvoketjuissa ja laajemminkin.

– Opiskelija tai ammattilainen saa loistavan tilaisuuden verkostoitua pakkausten arvoketjun eri osissa työskentelevien kanssa ja viedä oivalluksia suoraan omaan työhön.

Syksyllä 2023 käynnistyvä koulutus sisältää kuusi moduulia, jotka käsittelevät kattavasti pakkausten arvoketjua eri näkökulmista: M1 Kestävät materiaalit ja raaka-aineet, M2 Kestävä suunnittelu ja tuotantoprosessit, M3 Sivuvirtojen hallinta ja hyödyntäminen, M4 Kuluttajan ja kansalaisten osallistaminen, M5 Kiertotalous ja liiketoiminta, ja M6 Innovaatiohaaste.
 

Pakkausarvoketjun kiertotalousosaaja -koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama (RRF, 1458/2022 Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus - Digitalisaation ja vihreän siirtymän edistäminen). Palvelukeskuksen tehtävänä on edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta sekä vastata nopealla toiminnalla työmarkkinoiden äkillisiin rakennemuutoksiin. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.


Lisätietoa:

Nina Kukkasniemi, Lehtori, Rakennettu ympäristö ja biotalous, Tampereen ammattikorkeakoulu, nina.kukkasniemi [at] tuni.fi, p. 040 620 7909


Teksti: Kukka-Maaria Korko

Kuvat: Saara Lehtonen