Tampereen yliopiston uraseurantakysely alkoi

Valmistuneet voivat myös antaa nykyisille opiskelijoille vinkkejä siitä, minkälaista osaamista heidän kannattaisi hankkia tulevaisuuden työelämää varten.
Uraseurantakyselyjen tuloksia hyödynnetään muun muassa opiskelijoiden ohjauksessa ja koulutuksen kehittämisessä. Kyselyjen tulokset vaikuttavat myös yliopistojen rahoitukseen.
– Alumneilta saadaan arvokasta tietoa työmarkkinoiden muutoksesta ja työelämässä tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta, toteaa Tampereen yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori Marja Sutela.
– Valmistuneilta kerättävä työelämätieto on erityisen tärkeää opiskelijoillemme, mutta se tukee yliopistoa myös koulutuksen monipuolisessa kehittämisessä, Sutela sanoo.
Kyselyllä tavoitellaan yli kahta tuhatta diplomi-insinööriä, arkkitehtia, maisteria tai lastentarhanopettajaa, lääketieteen lisensiaattia ja yli kahta sataa tohtoria.
Yliopisto ottaa valmistuneisiin yhteyttä tekstiviestillä, sähköpostilla tai kirjeellä. Tietoa kyselystä jaetaan myös yliopiston sosiaalisen median kanavissa. Vastausaikaa on marraskuun loppuun.
– Aivan jokaisen yhteystietoja meillä ei ole, joten toivomme, että viesti kyselystä leviäisi laajasti valmistuneiden keskuudessa, sanoo tiiminvetäjä Sari Haataja Tampereen yliopiston Työelämäpalveluista.
– Jos kuuluu kohderyhmään, muttei ole saanut kyselyä, kannattaa ottaa yhteyttä Työelämäpalveluihin sähköpostiosoitteeseen tyoelamapalvelut.tau [at] tuni.fi, Haataja kertoo.
TAMKin uraseurantakysely alkaa lokakuun puolivälissä
Tampereen ammattikorkeakoulun uraseurantakysely vuonna 2014 ammattikorkeakoulututkinnon ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille alkaa lokakuun puolivälissä.
Sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun uraseurantakysely ovat osa valtakunnallisia kyselyjä.
Lisätietoa Tampereen yliopiston uraseurannasta ja aiempien kyselyjen tuloksia
Tutkinnosta työelämään – Yliopistojen kandipalautteen sekä maisteri- ja tohtoriuraseurantakyselyjen 2018 tulokset