Hyppää pääsisältöön

Tampereen korkeakouluyhteisö vauhdittaa pirkanmaalaisia työkoneiden ja hyötyajoneuvojen valmistajia digiloikkaan

Julkaistu 18.10.2022
Tampereen korkeakouluyhteisö
Tutkijajoukko turvaliiveineen ja -kypärineen tutustumassa talvisessa metsässä metsätyökoneen toimintaan.
Tutkijat kävivät tutustumassa liikkuvaan työkoneeseen aidossa tilanteessa. Kuva: Matti Vilkko
Pirkanmaalla on paljon työkonevalmistajia ja yhtä suuri tarve sähköistää liikkuvia työkoneita ja hyötyajoneuvoja. Älykkäitä ratkaisuja kehittävät yritykset saavat etulyöntiaseman. eSmart Machines -hankkeessa alan yritysten digitalisaatiota ja automaatiota tuetaan tutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen keinoin. Myös isot yritykset jakavat tietotaitoaan pienemmille.

Sähköistäminen on autopuolella ja isoissa yrityksissä jo arkipäivää. Työkoneissa ja pk-sektorilla on sen sijaan vielä tehtävää.

− Haluamme buustata työkoneiden sähköistämistä. Tällä Pirkanmaan liiton rahoittamalla kehitys- ja investointihankkeella luomme pk-sektorille tiloja ja mahdollisuuksia tehdä samanlaista sähköistä, digitaalista loikkaa, joita suuret yritykset ovat jo tehneet. Teknologiasiirtymä voi onnistua luontevasti, sillä isot yritykset kertovat näkemyksiään ja tukevat pk-toimijoita. Tämä on hienoa yhteistyötä, kehuu yliopettaja Mika Ijas Tampereen ammattikorkeakoulusta.

TAMK ja Tampereen yliopisto kehittävät sähköisten ja älykkäiden liikkuvien työkoneiden ja hyötyajoneuvojen tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristön sekä testialustan demoille sekä 5G-tiedonsiirtoinfran.

Valtakunnallisesti yhteinen intressi kiteytyy SIX-aloitteen alle

Professori Matti Vilkko Tampereen yliopistosta on tyytyväinen siitä, että pirkanmaalaiset liikkuvien työkoneiden valmistajat, muun muassa Sandvik, Ponsse, Cargotec, Kalmar, Valtra, Agco Group ja Valmet Automotive ovat kehitystyössä mukana.

− Yhteistyö on laajentunut valtakunnalliseksi Sustainable Industry X (SIX) -aloitteeksi. SIXissä tutkimusta tehdään isolla porukalla. Suomessa on hyvä, tutkijatahoille avoin infra, mutta myös yritykset voivat tuoda infrojaan samaan yhteyteen. eSmart Machines -hanke on yksi näistä yhteisponnistuksista.

Sähköä dieselin sijaan

Vilkko antaa useita esimerkkejä siitä, että sähkö ja automaatio tuovat lyömättömiä etuja fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.

− Satamissa konttien liikuttelu on globaalin logistiikkaketjun olennainen linkki. Se pitää saada ympäristöystävälliseksi. Aiemmin dieselillä toimineet konttitrukit pyritään nyt sähköistämään. Sama tapahtuu metsäpuolella. Ennen metsiin raahattiin kauraa hevosille, nyt viedään tankkiautolla dieseliä. Se murros tapahtui nopeasti.

Koneiden sähköistäminen tuo etuja myös kaivoksiin.

− Niissä dieselillä toimivat koneet syövät hapen ja tuottavat myrkyllisiä kaasuja. Kaivosten syvyyksissä ja maan päällä käytettävien työkoneiden automaatio ja digitalisointi tekevät työn myös turvallisemmaksi.

Vilkko muistuttaa, että vielä ei tiedetä, paljonko koneilla on merkitystä tai miten hiilivapaa metsätyökone tehdään. Hän on kuitenkin vakuuttunut siitä, että ne yritykset, jotka pystyvät kehittämään ratkaisut, saavat etulyöntiaseman bisneksessä.

Tutkimusta, soveltavaa tutkimusta ja yritysten testejä hyvässä yhteistyössä

Soveltavaa tutkimusta tekevään TAMKiin rakennetaan liikkuvan työkoneen testialusta, jona toimii Avantin sähköinen kuormain. Sähkölaboratorioon tulee akkukapasiteettia, jolla akkukäyttöä voidaan tutkia.

– Demoamme niitä yrityksille ja autamme heitä eteenpäin sähköistymisessä, Ijas kuvailee.

Vilkko kertoo, että yliopiston fokuksessa on tiedonsiirtoinfran rakentaminen ja tutkimus. Hankkeessa on mukana diplomitöiden ja väitöskirjojen tekijöitä, ja investointirahalla täydennetään yliopiston laitevalikoimaa.

− Testialueita ja enemmän tai vähemmän sähköistettyjä testikoneitakin on jo olemassa. Rakennamme teollisten prosessien ja koneiden kommunikointiin soveltuvan 5G-tietoverkon olemassa olevien labrojen yhteyteen, jotta tieto saadaan siirrettyä. Siihen tarvitaan raskasta laskentaa, sillä data pitää pystyä siirtämään työkoneelta laskentakeskukseen ja takaisin työkoneelle. Demoamme tätä yrityksille. Kun kokeita tehdään, yrityksillä on mahdollisimman hyvä pääsy testeihin ja tuloksiin, ja yliopisto vastaavasti käsittelee dataa. Tämä on hyvää yhteistyötä, Vilkko toteaa tyytyväisenä.

Hankkeen työstäminen on jo aloitettu investoinneilla ja kilpailutuksilla. Uusien laitteiden käyttöönotto ja konkreettinen yhteistyö yritysten kanssa on alkanut tänä syksynä ja jatkuu ensi keväänä. Demoista kerrotaan pk-yrityksille kevään 2023 seminaareissa ja tapahtumissa. Toteutukseen liittyy myös uhkakuvia laitteiden komponenttien globaalin saatavuuden suhteen.

– Aiemmin toimitusaikatauluihin on voinut luottaa. Toivottavasti ehdimme tekemään demot hankkeen aikana muuttuneesta maailmantilanteesta huolimatta, Vilkko sanoo.

”Tiivis yhteistyö ruokkii itseään, kun yritykset ja koulutusorganisaatiot tukevat toisiaan”

Geopoliittisestikin tärkeällä Tampereella on pitkä siivu suomalaista teollisuushistoriaa ja raskaan teollisuuden osaamista. Vilkko palauttaa mieliin korkeakoulujen ja yritysten pitkät yhteiset perinteet.

− Teknillinen korkeakoulu on toiminut täällä jo 1960-luvulla, joten yrityksille on riittänyt osaajia. Tampereen yliopiston ja yritysten yhteistyö on ollut alusta saakka tiivistä, se oli aiemmin kirjattu jopa lakiin. Yhteistyötä edistävä Tampereen Teknillinen Seurakin on jo 125-vuotias.

Ijas on samaa mieltä. 

− Tiivis yhteistyö ruokkii itseään, kun yritykset ja koulutusorganisaatiot tukevat toisiaan. Korkeakoulut kouluttavat lisää osaajia, joita yrityksissä tarvitaan kipeästi.

Vilkko muistuttaa, että tällä haavaa yritysten on hankala löytää sopivia tekijöitä.

− On hienoa, että opiskelijat näkevät, että korkeakouluissamme tehdään tällaisiakin asioita ja että he kiinnostuvat hakemaan meille opiskelemaan. Meidän pitää saada  nuorisolle viesti, että täällä tehdään jänniä tulevaisuuden juttuja, joilla on aitoa vaikuttavuutta.

 

Lisätiedot

Mika Ijas
Yliopettaja, älykkäät koneet | Teollisuusteknologia
Tampereen ammattikorkeakoulu
mika.ijas [at] tuni.fi (mika[dot]ijas[at]tuni[dot]fi), 050 4471 189


Matti Vilkko
Professori, yksikön päällikkö
Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta | Automaatio- ja konetekniikka | Automaatiotekniikka
Tampereen yliopisto
matti.vilkko [at] tuni.fi (matti[dot]vilkko[at]tuni[dot]fi), 040 833 2830
 

Tutustu eSmart Machines -hankkeen verkkosivuihin ja vieraile myös SIX-yhteistyöaloitteen sivuilla.

 

Teksti: Hanna Ylli
Kuva: Matti Vilkko