Tutkimus

Tampereen humanisteille huippusijoitus viittausmäärissä

Kirjoja kirjastossa

Times Higher Education -lehti (THE) on julkaissut humanistista tieteenalaa koskevan ranking-listansa. Syyskuun alussa THE-lehti julkaisi yliopistojen kokonaislistauksen ja aloitti nyt alakohtaiset vertailut Arts and Humanities -osuudella.

Niin kokonaislistalla kuin humanistien listalla Tampereen yliopisto saa parhaimmat pisteensä tutkimusviittausten määrästä eli siitä, missä määrin Tampereen tutkimusta siteerataan tiedemaailmassa. Viittausindikaattorilla tarkasteltaessa yliopisto sijoittuu alakohtaisen listan viidenneksi maailmassa.

Yliopisto saavutti hyvän tuloksen myös yritysyhteistyössä (industrial outcome). Tampereen yliopisto on paras suomalaisyliopisto humanistisen alan viittauksissa ja yritysyhteistyössä. Kaikkiaan listalle pääsi seitsemän suomalaista yliopistoa, joista Tampereen yliopisto on neljäs edellään Helsinki, Aalto ja Jyväskylä.

Syyskuun kokonaislistauksessa Tampereen yliopisto sijoittui 300 parhaan joukkoon, kun mukana oli 1396 yliopistoa ja korkeakoulua.

Arts and humanities -vertailussa parhaiten menestyi yhdysvaltalainen Stanfordin yliopisto.

2020 THE World University Rankings by subject for Arts & Humanities