Hyppää pääsisältöön

TAMK Musiikki tuo Suor Angelica -oopperan Tampereen tuomiokirkkoon

Julkaistu 3.1.2023
Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMK Musiikin ooppera Suor Angelica, kuva Anna Häyrynen
TAMK Musiikki tuottaa Giacomo Puccinin Suor Angelica -oopperan Tampereen tuomiokirkkoon. Tuotannon ensi-ilta koittaa lauantaina 14.1.2023 kello 19. Esityksiä on kaiken kaikkiaan neljä.

Suor Angelica (Sisar Angelica) kuuluu kolmen oopperan (Il Trittico) kokonaisuuteen. Ooppera on saanut ensi-iltansa New Yorkin Metropolitan -oopperassa joulukuussa 1918.

Suor Angelica on todellisiin tapahtumiin pohjautuva tarina traagisen kohtalon kokevasta nuoresta Sisar Angelicasta. Nuorena äitinsä menettänyt Angelica on joutunut kasvamaan syvästi katkeran tätinsä kanssa. Rangaistuksena teoistaan hänet on määrätty luostariin. Nunnayhteisö elää tiukkojen sääntöjen alaisina, mutta kuitenkin toisiaan tukien, yhdessä iloiten ja surren. Ooppera kertoo toivosta ja siitä, mitä voi tapahtua, jos toivo riistetään.

– Puccinin musiikki on tunnevoimaista ja sykähdyttävää. Tarina on dramaattisesta lopustaan huolimatta täynnä toivoa, kertoo oopperan ohjaaja Sanna Majanlahti.

TAMK Musiikin versiossa ooppera on saanut innoitusta vuonna 1907 valmistuneen Tampereen tuomiokirkon maalauksista ja värimaailmasta.

– Suor Angelican musiikkiin ja tarinan maailmaan perehtyminen on ollut minulle syvä ja innoittava kokemus. Koko ensemble on vahvasti mukana synnyttämässä tätä draamaa. Meillä on aivan upea työryhmä. On ilo saada olla mukana luomassa sisar Angelican tarinaa tuomiokirkkoon, iloitsee Majanlahti.

Laajan yhteistyön tuotanto

Tuomiokirkko tarjoaa upeat puitteet oopperalle, ja tuotannossa tehdään yhteistyötä seurakuntien kanssa.

– Kirkko-ooppera on hyvin tervetullut lisä seurakuntien musiikkitarjontaan. Yhteistyö nuorten ja taitavien muusikoiden kanssa on aina innostavaa. Suor Angelica myös viestii väkevästi toivosta ja armosta, joita me kaikki tarvitsemme, sanoo Tampereen seurakuntien musiikkisihteeri Petra Perttula.

Tuotannossa tehdään yhteistyötä myös eri oppilaitosten kanssa. Puvut ja lavasteet valmistuvat oppilaitosyhteistyönä ja valoja operoivat TAMK media-alan opiskelijat.

– Ajatus tästä tuotannosta syntyi loppuvuodesta 2021. Teoksen valikoitumisessa oli tärkeää paitsi koulutuksellinen sopivuus, myös toivottu ja laaja yhteistyö eri toimijoiden kanssa. Suuri yhteisponnistus tulee tarjoamaan ainutlaatuisen ja korkeatasoisen, raikkaan oopperaelämyksen, jota ei kannata jättää väliin, tuottaja Maria Piirainen kertoo.

Oopperan solistit ovat Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen konservatorion laulunopiskelijoita. Suor Angelican roolissa laulaa sopraano Marjaana Ritanen, jonka muhkea dramaattinen ääni istuu kauniisti Puccinin musiikkiin. Orkesterina soittaa musiikin ammattiopiskelijoista ja jo ammatissa toimivista muusikoista koostuva TAMK Sinfonia kapellimestarinaan Jukka Iisakkila.

Vaikuttavuutta ja dramaattista tunnelmaa oopperaan tuo orkesterin lisäksi myös Markus Yli-Jokipiin harjoittama suurkuoro, joka koostuu muun muassa Kamarikuoro Näsin ja Pirkanpojat-kuoron laulajista. Lavalla nähdään myös lapsia tarinan dramaturgiaa tukemassa.

Esitykset

Suor Angelican ensi-ilta lauantaina 14.1.2023 kello 19, Tampereen tuomiokirkko

Muut esitykset: 
Keskiviikko 18.1.2023 kello 19
Perjantai 20.1.2023 kello 19
Lauantai 21.1.2023 kello 19

Liput: 22 e/17 e (opiskelijat, työttömät, varusmiehet). Ikäsuositus 8 vuotta. Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

Liput: lippu.fi (+ toimitusmaksu 1,50 e) ja ovelta

Kesto noin 1 h (ei väliaikaa)

Tuotanto

Ohjaaja
Sanna Majanlahti

Kapellimestari
Jukka Iisakkila

Solistit
TAMK Musiikin ja Tampereen konservatorion laulunopiskelijat

TAMK Sinfonia

Kuorot
Pirkanpojat
Kamarikuoro Näsi
Tampereen konservatorion laulukoulu

Työryhmä
Valosuunnittelija Jussi Kamunen
Pukusuunnittelija Moona Piik
Pääkorrepetiittori/apulaiskapellimestari Tuomas Turriago
Korrepetiittorit Eerika Näsänen ja Emilia Granroth
Kuoronjohtaja Markus Yli-Jokipii
Intendentti Pekka Ahonen
Laulun opetus Petri Antikainen
Tuottaja Maria Piirainen
Viestintä Johanna Ahonen

Yhteistyössä
Tampereen seurakunnat
TAMK Media & Arts
Tampereen konservatorio
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK
Tredu
Sasky

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
tuottaja Maria Piirainen, p. 050 469 8891, maria.piirainen [at] tuni.fi (maria[dot]piirainen[at]tuni[dot]fi)