Tutkimus

Suomen passi matkalla suosituskirjeestä biometriseksi tunnisteeksi

Passi vuodelta 1937
Suomessa passi oli alun perin suosituskirje, ja vasta myöhemmin sitä alettiin hyödyntää ihmisten tunnistamiseen. Tampereen yliopiston tutkijoiden kirja liikkumiseen vaadittavan dokumentaation kehittymisestä on ehdolla vuoden historiateokseksi.

Teoksessaan Ruumiin ja dokumenttien kytkökset: Suomen passin historiaa Tampereen yliopiston tutkijat Paula Haara ja Asko Lehmuskallio ovat selvittäneet passin matkaa ja kiinnittäneet erityistä huomiota siihen, miten yksittäisiä ihmisiä on aikojen saatossa tunnistettu ja ohjattu passien ja niihin liittyvien dokumenttien avulla.

Passin historia ihmisten liikkumisen valvonnan ja sääntelemisen välineenä on pitkä. Nykyisen muotonsa kansainvälisenä matkustusasiakirjana ja henkilötodistuksena passi sai kuitenkin vasta 1900-luvun alussa. Aikaisemmin passi muistutti suosittelukirjettä, joka korosti passin myöntäjän arvovaltaa.

– Passia täydennettiin usein vielä muilla todisteilla sen haltijan luotettavuudesta. Liikkuminen ei ollut jokaisen hupia, vaan se tuli perustella esimerkiksi kaupankäynnillä. Passi tarjosi suojelua ja etuoikeuden liikkua, kertoo Paula Haara, joka työskentelee projektitutkijana informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa.

 Liikkumisen rajoitukset ovat aikojen saatossa muuttuneet nopeastikin mm. moraalista, valtion työvoimatarpeista ja kulkutaudeista johtuen – myös ennen koronapandemiaa. Myös tulevaisuudessa ihmisten liikkuminen on yksi tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä.

– Ihmisten liikkuminen on yhä sosiaalisesti jäsentynyttä, ja sitä voidaan säädellä passin avulla. Kansainvälisesti passin haltijoita kohdellaan hyvin eriarvoisesti riippuen siitä, mikä taho passin on myöntänyt, kertoo Asko Lehmuskallio, tiedekunnan apulaisprofessori ja tutkimuskeskus COMETin tieteellinen johtaja.

Biometria tunnistamisen apuna kehittyy

Suomessa standardisointi on koskenut passia vasta vähän aikaa. Kun vanki- ja pidätyskuvat yhtenäistettiin Suomessa jo 1900-luvun alussa, niin passikuvat systemaattisemmin vasta 1960-luvulla.

Nykypassi sisältää runsaasti turvatekijöitä sen väärentämisen ja väärinkäytösten estämiseksi. Passista, kuten muistakin tunnistamisdokumenteista, kehitellään jatkuvasti erilaisia digitaalisia versioita.

-On mahdollista, että tulevaisuudessa meille myönnetään ainoastaan sähköisiä passeja, joiden tietoja viranomaiset voivat tarvittaessa muuttaa lyhyellä aikataululla, Lehmuskallio sanoo.

Ihmiskehon osia on käytetty historian sivu ihmisten tunnistamisessa, ja tulevaisuudessa biometriikan hyödyntäminen kehittyy edelleen.

– Passikuvan merkitys voi korostua, kun arvioidaan yksilön kelpoisuutta matkustaa. Tässä arvioimisessa tukeudutaan kasvavassa määrin tietokantoihin, koneisiin ja matkustajista tehtäviin ennakoiviin riskiarvioihin. Valvonta voi olla hyvin hienovaraista, Haara arvioi.

Tänä päivänä virallisena tunnistamisdokumenttina Suomessa toimivat vain passi ja uudenmallinen henkilökortti. Passia ei edelleenkään myönnetä kaikille. Suomen passilla voi matkustaa ilman viisumia jo lähes 190 maahan.  

Haaran ja Lehmuskallion teos julkaistiin keväällä 2020 Suomen valokuvataiteen museon näyttelyssä Kehon kirjaaminen – Suomen passin historiaa. Kirja on ehdolla vuoden 2020 parhaaksi historiateokseksi. Palkinnon jakaa Historian ystäväin liitto ry helmikuussa 2021.


Teksti: Anna Aatinen

Lisätietoja

Henkilöprofiili

Asko Lehmuskallio

apulaisprofessori, New Social Research / Tieteellinen johtaja COMET
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
Henkilöprofiili

Paula Haara

projektitutkija
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta

Uusimmat uutiset kategoriassa Tutkimus

Uusimmat uutiset