Hyppää pääsisältöön

Suomen Akatemialta lähes 1,7 miljoonaa tutkimusinfrastruktuurien rahoitusta Tampereen yliopistoon

Julkaistu 9.12.2021
Tampereen yliopisto
Tutkimuksen tekoa Tampereen yliopistossa.
Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt lähes 36 miljoonaa tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 15 tutkimusinfrastruktuurille, joista Tampereen yliopisto on mukana neljässä. Tampereen yliopiston hankkeiden saama rahoitus on yhteensä lähes 1,7 miljoonaa euroa.

Tampereen yliopisto on mukana neljässä rahoitusta saaneessa tutkimusinfrastruktuurissa. Suomen Akatemia myönsi vuoden 2021 FIRI-tutkimusinfrastruktuurihaussa Tampereelle yhteensä 1 676 218 euroa tutkimusrahoitusta.   

Tietoliikennetekniikan professori Mikko Valkaman johtama hanke saa 1 031 967 rahoituksen osana FUWIRI-konsortiota. FUWIRI mahdollistaa 6G-lippulaivaohjelman tutkimusinfrastruktuurien päivittämisen FUWIRI-tutkimusympäristöksi, jossa yhteisesti orkestroitu 5G/6G-testiverkko mahdollistaa tutkimukseen pohjautuvien uusien teknologiakomponenttien lisäämisen ja testaamisen.  

Valtio-opin professori Kaisa Herneen johtama hanke on mukana FIRIPO-konsortiossa ja saa rahoitusta 327 605 euroa. FIRIPO on julkisen mielipiteen tutkimuksen monitieteinen yhteenliittymä, joka palvelee monia tieteenaloja ja tutkijoita ympäri maailmaa. Konsortio tarjoaa hyödyllistä tietoa julkisen mielipiteen muodostumisesta esimerkiksi päätöksentekijöille ja tiedotusvälineille.  

Informaatiotutkimuksen tenure track -professori Sanna Kumpulaisen johtama hanke osallistuu FIN-CLARIAH -konsortioon. Hankkeen konsortion osana saama rahoitus on 180 581 euroa. FIN-CLARIAH on ihmistieteiden tutkimusinfrastruktuuri, joka pyrkii laajentamaan tutkimuksen infrastruktuurituen soveltamista kolmeen suuntaan: kykyyn käsitellä puhutun kirjasuomen lisäksi myös arkipuhetta, vastaamaan laajaan SSH-tutkimuksen rakenteettoman tekstin käsittelytarpeeseen sekä mahdollistamaan tutkimusta, joka perustuu metatietoihin.  

Fysiikan professori Jorma Keskinen johtaa INAR RI -konsortiossa mukana olevaa hanketta, joka saa 136 065 euroa tutkimusrahoitusta. INAR RI on sateenvarjo-infrastruktuuri, joka koordinoi Suomen osallistumista neljään eurooppalaiseen ympäristötutkimuksen infrastruktuuriin (ICOS, ACTRIS, eLTER ja AnaEE). Projekti tukee vahvasti hiilineutraali Suomi -tavoitetta, keskittymällä parantamaan infrastruktuuria hiilinielujen ja tähän liittyvien ilmastovaikutusten tarkempaa määritystä varten.


Seitsemälle konsortiolle myönnettiin lähes 16 miljoonaa euroa FIRI-tutkimusinfrastruktuurirahoitusta. Rahoituksella vahvistetaan muun muassa julkisen mielipiteen tutkimusta, tulevaisuuden langattomien tietoliikenneteknologioiden tutkimusympäristöä, terveys- ja biotieteiden datan hallintaa sekä lääketieteellistä kuvantamista.  

FIRI-rahoituksen lisäksi kahdeksalle infrastruktuurille myönnetty rahoitus, yhteensä 20 miljoonaa, pohjautuu Euroopan unionin elpymisvälineeseen (RRF) ja Suomen kestävän kasvun ohjelmaan. RRF-rahoitetut hankkeet edistävät toiminnassaan vihreän siirtymän tavoitteita ja digitalisaatiota.  

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea (FIRI) tekee vielä tammikuussa 2022 rahoituspäätöksiä tutkimusinfrastruktuurihaussa.  

Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan välineitä, laitteistoja, tietoverkkoja, tietokantoja ja aineistoja sekä palveluita, jotka mahdollistavat tutkimustyön, edistävät tutkimusyhteistyötä sekä vahvistavat tutkimus- ja innovaatiokapasiteettia ja osaamista.  

Tutkimusinfrastruktuureista Suomen Akatemian sivuilla 

Suomen Akatemian tiedote: Suomen Akatemia myönsi 15 tutkimusinfrastruktuurin rahoitukseen lähes 36 miljoonaa 

Rahoituspäätökset:  

(www.aka.fi)