Tutkimus

Suomen Akatemialta jatkorahoitusta PREIN- ja 6G-lippulaivahankkeille

Kuvituskuva eri tutkimusaloista.
Kuvituskuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto.
Suomen Akatemian lippulaivajaosto on myöntänyt jatkorahoituksen kuudelle lippulaivaohjelman osaamiskeskittymälle. Lippulaivat saavat rahoitusta 67,5 miljoonaa euroa vuosina 2022–2026. Tampereen yliopisto koordinoi PREIN-lippulaivaa sekä toimii strategisena ja ekosysteemikumppanina 6G-lippulaivassa.

Jatkorahoituksesta päätettiin lippulaivojen väliarvioinnin yhteydessä. Arvioitujen lippulaivojen toiminta todettiin erinomaiseksi. Niiden toiminta on ollut tähän mennessä erittäin tuloksellista ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat lupaavia. Arvioinnin suoritti kansainvälinen arviointipaneeli.

Jatkorahoituksen saaneet lippulaivat:
•    6G - Langattomien verkkoteknologioiden lippulaiva
•    FCAI – Suomen Tekoälykeskus -lippulaiva
•    FinnCERES – Materiaalien biotalouden lippulaiva
•    iCAN - Digitaalisen yksilöllistetyn syöpälääketieteen lippulaiva
•    INVEST – Eriarvoistumisen, interventioiden ja hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuksen lippulaiva
•    PREIN – Fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden lippulaiva
 
Suomen Akatemian lippulaivaohjelmaan kuuluu yhteensä kymmenen osaamiskeskittymää, joita se rahoittaa yli 100 miljoonalla eurolla. Lippulaivoissa yhdistyvät vahva yhteistyö elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa, muuntautumiskyky sekä taustaorganisaatioiden vahva sitoutuminen. Lippulaivoilla luodaan tulevaisuuden osaamista ja kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin sekä edistetään taloudellista kasvua kehittämällä muun muassa uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Asiasta kertoi Suomen Akatemia tiedotteessaan.
 

 

Uusimmat uutiset kategoriassa Tutkimus

Uusimmat uutiset