Hyppää pääsisältöön

Professori Mika Rämet Vuoden 2021 tutkijaksi

Julkaistu 4.11.2021
Tampereen yliopisto
Mika Rämet
Professori, Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet on valittu Vuoden 2021 tutkijaksi. Valinnan tekivät kliinisten lääketutkimusten ammattilaiset.

Vuoden tutkimushoitajaksi valittiin Kerstin Ahlskog (HUS).  Vuoden Clinical Research Associate, CRA, on  Leena Partanen (HYKS-instituutti).

Voittajat valittiin kliinisen lääketutkimuksen ammattilaisten antamien ehdotusten perusteella nyt seitsemännen kerran. Valintaraatiin kuului niin lääkeyrityksissä kuin terveydenhuollon tutkimuskeskuksissa työskenteleviä henkilöitä.

Ammattitaitoinen tutkija, tärkeässä roolissa pandemian aikana

Vuoden tutkijaksi valittua Rokotetutkimuskeskuksen johtajaa, Tampereen yliopiston lastentautiopin ja kokeellisen immunologian professoria Mika Rämetiä kuvataan erittäin ammattitaitoiseksi tutkijaksi, jolla on meneillään useita merkittäviä tutkimushankkeita.

Rämet saa kiitosta myös esimiestaidoistaan sekä tuesta ja tiedosta, jota hän antaa alaisuudessaan toimiville akateemisille ja kliinisille tutkijoille. Perustelujen mukaan ”tutkimuksista vastaavana henkilönä Rämet omaa vahvan arvopohjan ja toimii äärimmäisen eettisesti suunnitellessaan ja perustellessaan Suomessa toteutettavia tutkimuksia”.

Lukuisissa ehdotuksissa Vuoden tutkijaksi mainittiin Rämetin tärkeä rooli koronapandemian aikana. Hän on noussut pandemiavuoden yhdeksi koko kansan tunnistamaksi kasvoksi, joka on väsymättä jakanut tietoa koronarokotteista ja siten tuonut rokotteet, rokotetutkimuksen ja tutkimukseen perustuvan rokotetietämyksen esille selkeästi ja ymmärrettävästi. Hän on avannut koko kliinisen tutkimuskentän ikkunoita ja merkityksiä tavallisille kansalaisille ja päättäjille.  

Kasvot suomalaiselle tutkimusosaamiselle

Valinnan tavoitteena on antaa suomalaiselle tutkimusosaamiselle kasvot ja nostaa kliinisten tutkimusten profiilia.

Lääketutkimusten toteuttaminen on erittäin vaativaa ja säänneltyä työtä, joka vaatii toteuttajilta jatkuvaa kouluttautumista ja hyvien kliinisten tutkimustapojen syvällistä tuntemusta. Tutkimuksilla on myös merkittävä rooli terveydenhuollossa.

Henkilöt julkistettiin ja palkittiin kunniakirjoin Lääketietokeskuksen järjestämässä vuosittaisessa Kliinisten tutkimusten foorumissa 4.11. Helsingissä.