Hyppää pääsisältöön

Perheen perustaminen ei ole hyvän elämän normi

Julkaistu 7.10.2019
Tampereen yliopisto
Katja Repo/ Kuva: Jonne Renvall
Syntyvyysongelma ei ole ratkaistavissa pelkästään sosiaalipoliittisin keinoin, sanoo tutkimusjohtaja Katja Repo, joka johtaa Tampereen yliopiston lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskusta.
Tutkimusjohtaja Katja Repo sanoo, että lapsettomuus ei tarkoita lapsivihamielisyyttä.

Osallisuus yhteiskunnassa ei tarkoita sitä, että perustetaan perhe, sanoo Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan yliopistonlehtori Katja Repo.

– Ihmisillä on entistä enemmän vaihtoehtoja elämälleen, ja perhemuodot ovat eriytynet. Monet ihmiset, joilla ei ole omia lapsia, voivat olla monipuolisesti tekemissä lasten kansa. Eivät he ole lapsivihamielisiä, Repo sanoo.

Katja Repo johtaa tutkimuskeskus PERLAa, joka kokoaa yhteen lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimusta Tampereen yliopistossa.

Repo ei ole tutkinut syntyvyyttä, mutta hän suostuu silti arvioimaan tuoreita uutisia syntyvyyden laskusta. Tilastokeskuksen väestöennusten mukaan Suomen väkiluku lähtee nykyisellä kehitysvauhdilla jyrkkään laskuun 2030-luvulla. Lapsiluvun odote pienenee jo tänä vuonna 1,3 lapseen naista kohden, kun lukema vuonna 2010 oli 1,8.

Toivottu lapsiluku toteutuu Pohjoismaissa

Pohjoismaista hyvinvointivaltiota on kiitelty siitä, että täällä ihmiset pääsevät lähimmäksi toivomaansa lapsilukua. Etelä-Euroopassa perheet saavat vähemmän lapsia kuin toivovat.

Katja Repo selittää tilannetta sillä, että Pohjoismaissa perhepolitiikka tukee monipuolisesti perheitä. On vanhempainvapaajärjestelmä, yhteiskunnan tukema varhaiskasvatus ja suhteellisen vähän lapsiköyhyyttä.

Syntyvyyden lasku voi kuitenkin kertoa siitä, että perhepolitiikka ei enää näyttele niin suurta roolia kuin aiemmin. Repo arvioi, että kysymykset luottamuksesta ja osallisuuden kokemuksesta ovat yhä keskeisempiä. Globaalit riskit ja uhat voivat vaikuttaa siten, että elämää ei jäsennetä enää niin vahvasti perheen perustamisen kautta.

Repo puhuu sosiaalisesta vanhemmuudesta. Lapsettomat ihmiset voivat olla hyvinkin paljon tekemisissä lasten kanssa työssään ja ystäväpiirissään. Lapset eivät ole poissa heidän elämästään, vaikka lapset eivät olekaan omia.

– Lapsen asema yhteiskunnassa on muuttunut. Voi ajatella, että myös äitiyden ja isyyden asema on muuttunut. Siihen on voinut tulla paljon uusia merkityksiä niin, että perheen perustaminen tuntuu vaikealta ja pelottavaltakin.

Repo sanoo, että enää ei ole voimassa yhtenäisen elämänkulun normia, että tietyssä iässä tehtäisiin samoja asioita. Ihmisillä on nyt enemmän mahdollisuuksia pohtia valintojaan.

Nyt käynnissä oleva keskustelu syntyvyydestä ja väestöpolitikasta ei ole uusi asia. Repo muistaa, että toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla voimassa oli akantappolaiksi kutsuttu laki, jonka mukaan perhe sai lapsen syntymän ansiosta lievennystä asuntolainaansa. Syntyvyys on aina ollut kansallinen projekti, joka näyttää kuitenkin nykyisestä globaalista näkökulmasta hyvin erilaiselta.

Tuet voivat vaikuttaa lasten hankintaan

Lapsilisillä ja muilla sosiaalituilla on oma vaikutuksensa lasten hankintaan. Katja Repo sanoo, että sosiaalitukien vaikuttavuutta on kuitenkin hyvin vaikea tutkia.

Repo on haastatellut kotihoidon tukea saavia äitejä, joiden mukaan he eivät olisi hankkineet kolmatta lasta, jos perhe ei olisi saanut kotihoidon tukea.

Köyhyystutkimusten mukaan neljäs lapsi on perheelle köyhyysriski. Neljännen lapsen jälkeen elinkustannukset nousevat, kun tarvitaan suurempia auto ja asunto. Lapsilisät nousevatkin lapsiluvun myötä.

Repo sanoo, että Suomessa perheellistymistä on kansainvälisen vertailun mukaan tuettu suhteellisen hyvin. Laadukas koulutus on ilmaista ja varhaiskasvatusta on tarjolla. On neuvoloita ja terveydenhuoltoa, lapsilisiä ja vanhempainvapaita.

Vertailututkimus suomalaisten ja irlantilaisten nuorten perheen perustamisajatuksista osoitti, että Irlannissa taloudelliset kysymykset nousevat enemmän esille perheen perustamisen esteinä kuin Suomessa.

Repo sanoo, että syntyvyysongelma ei ole ratkaistavissa pelkästään sosiaalipoliittisin keinoin, sillä perheen perustamispäätös liittyy niin moneen muuhunkin asiaan.

– Perheen perustamisiässä oleva sukupolvi on nähnyt työelämän muutoksen ja epävarmuuden. Määräaikaisessa työsuhteessa perheen perustaminen kyllä pohdituttaa. Ehkä myös elämänpolut ovat muuttuneet erilaisiksi ja ajattelun avaruus laajentunut eettisten ja moraalisten pohdintojen kannalta.

Kotihoidon tuki monimuotoinen kysymys

Kotihoidon tuen on sanottu passivoivan äitejä, kun se houkuttaa jäämään pitkäksi aikaa työelämän ulkopuolelle hoitamaan lapsia. Katja Revon havainnot antavat kotihoidon tuesta monimuotoisemman kuvan.

Lähes kaikki lapsiperheet käyttävät kotihoidon tukea, ja mukaan mahtuu hyvin erilaisia käyttöprofiileja. Korkeasti koulutetut äidit käyttävät tukea usein vain vähän aikaa, ehkä parisen kuukautta, koska heillä on kiire palata takaisin määräaikaisiin työsuhteisiinsa.

Suurin osa kotihoidon tuen käyttäjistä on vakituisessa työsuhteessa olevia äitejä, jotka palaavat tukijakson jälkeen takaisin vanhaan työpaikkaansa.

Kolmas ryhmä kotihoidon tuen saajissa ovat äidit, joilla on huono työmarkkina-asema ja matala koulutustaso. He jäävät pitkään kotihoidon tuelle ja menettävät samalla lapsen oikeuden varhaiskasvatukseen. Näistä tilanteista voi Revon mukaan syntyä loukkuja, joiden purkamista pitäisi miettiä.

Repo toivoo, että Suomen järjestelmä olisi Ruotsin tapaan vaihtoehtoisempi ja joustavampi siten, että ei syntyisi jyrkkää jakoa kokopäivätyön ja lasten kotihoidon välille.

Suomessa osa-aikatyötä tehdään Ruotsia vähemmän ja valinnanvapausajattelu on vahva. Revon mukaan se individualisoi valinnat, joita ihmiset alkavat puolustaa jyrkästi.

– Suomessa lastenhoidon kokonaispaletista on tullut hyvin vastakkainasetteleva, kun ihmiset joutuvat tekemään joko tai -valintoja.

Vanhempainvapaa pidemmäksi ja isät mukaan lastenhoitoon

Katja Repo ehdottaa, että vanhempainvapaakautta pidennettäisiin siten, että toinen vanhemmista voisi olla kotona siihen saakka, kun lapsi täyttää 1,5 vuotta. Nykyisin raja on 9 kuukautta. Tämä vähentäisi painetta kotihoidon tukeen vanhempainvapaan jatkona.

Repo toivoo myös, että isien osuutta lisättäisiin vanhempainvapaan käyttäjinä. Repo ei mielellään puhu pakosta, mutta ilman isille osoitettua velvoitetta vain äidit jäävät kotiin hoitamaan lasta. Tutkimus osoittaa, että vapaaehtoisuus johtaa usein siihen, että ihmiset toimivat totutulla tavalla.

Muista Pohjoismaista on havaittu, että isät jäävät helpommin vanhempainvapaalle, jos isille korvamerkittyjä päiviä lisätään. Myös työpaikoilla isyyslomat muuttuvat helpommin normeiksi ja arkikäytännöiksi.

– En tarkoita pakkopakkoa, mutta rakenteet ovat merkityksellisiä arkipäivän valinnoille. Jos isille on merkittyjä osuuksia, niin sen kulttuurinen merkitys on suuri, Repo sanoo.

Teksti: Heikki Laurinolli
Kuva: Jonne Renvall