Hyppää pääsisältöön

Lasten akatemiassa 4.5. kysytään, miksi olemme osa luontoa

Julkaistu 23.4.2019
Tampereen yliopisto
Sami Keto
Tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Sami Keto kertoo Lasten akatemiassa ihmisen ja luonnon yhteydestä.
Tampereen Lasten akatemia jatkuu lauantaina 4. toukokuuta kello 11.00 - 12.00. Tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Sami Keto luennoi silloin lapsille aiheesta Miksi olemme osa luontoa? Luento pidetään Tampereen yliopiston keskustakampuksella, päärakennuksen luentosalissa A1, Kalevantie 4.

Sami Keto tarkastelee työkseen ihmisen ja muun elämän välistä suhdetta. Lasten akatemian luennolla syvennytään hänen johdollaan pohtimaan, kuinka ihminen voisi paremmin jakaa maapalloa muun elämän kanssa.

Ihmiset kuuluvat erilaisiin yhteisöihin kuten perheeseen ja yhteiskuntaan, mutta ovat erottamattomasti kytköksissä myös muuhun elämään. Ihmiset ovat osa luontoa, joka koostuu myös lukuisista muista eliöistä: bakteereista, sienistä, kasveista ja eläimistä. Muiden lajien tavoin myös ihminen on riippuvainen luonnon kiertokuluista, kuten veden ja ravinteiden kierrosta.

Ympäristöongelmia syntyy, kun ihmisen suhde muuhun elämään häiriintyy. Ilmastonmuutos on seurausta siitä, että ihminen on toiminnallaan sekoittanut hiilen ja typen kiertoa. Lajien sukupuuttoon kuoleminen eli luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen taas on kiihtynyt siksi, että ihminen vie toiminnallaan liikaa elintilaa muilta lajeilta.     

Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse elää tavalla, joka tuhoaa muuta elämää, vaan on myös mahdollista elää niin, että tukee monien muiden lajien elämää.   

Lasten akatemian tarkoituksena on innostaa lapsia kyselemään, ottamaan selvää ja tutkimaan. Lasten akatemiassa voivat opiskella 7-10 -vuotiaat eikä luennoille ei tarvitse ilmoittautua.

Lasten akatemia on suunnattu ainoastaan lapsille, mutta toki heidän saattajansakin ovat tervetulleita mukaan.

Lasten akatemian toteuttavat yhteistyössä
* Tampereen yliopisto,
* Tampereen LUMATE-keskus sekä
*Tampereen kaupungin kulttuuri- ja taideyksikkö.

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 23.4.2019