Hyppää pääsisältöön

Kuvakooste: Tohtoripromootiossa juhlistettiin akateemisia saavutuksia

Julkaistu 15.8.2022
Tampereen yliopisto
Tohtoriksi promovoituja lavalla.
Kuvat promootiojuhlallisuuksista: Jonne Renvall. Teksti: Katja Ayres.
Uuden monitieteisen Tampereen yliopiston ensimmäistä tohtoripromootiota juhlittiin perjantaista sunnuntaihin useissa tapahtumissa. Seuraavan kerran tohtoripromootio järjestetään kesäkuussa 2025.

Tohtoripromootion tapahtumat käynnistyivät perjantaina 12. elokuuta promootioaktin harjoituksilla Tampere-talossa. Perjantai-iltana vuorossa oli yhdessä Tampereen kaupungin kanssa järjestetty valmistelujuhla Tullikamarin Pakkahuoneella. Juhlan kohokohta oli miekanhiojaisnäytös, jonka suorittivat promovendit Jussi Hernesniemi ja Sonja Lahtinen. Valmistelujuhlan päätteeksi tanssittiin vanhojen tanssien kenraaliharjoitukset Tampereen Medisiinariorkesteri Sivuäänen säestyksellä.

Miekkaa pidetään tahkon päällä.

Tohtoripromootion päätapahtuma, juhlallinen promootioakti, pidettiin Tampere-talossa lauantaina 13. elokuuta. Promootioaktin aluksi yliopiston johto ja professorit, promoottorit Riittakerttu Kaltiala ja Esa Räsänen sekä promovoitavat kunniatohtorit ja tohtorit saapuivat saliin yliairut Marjaana Niemen ja promootiotoimikunnan puheenjohtajan Minna Kellomäen johdattamassa kulkueessa.

Ihmiset kävelevät saliin kulkueena.

Promootioaktissa vihittäville kunniatohtoreille ja tohtoreille luovutettiin akateemisen vapauden symbolina tohtorinhattu ja tekniikan tohtoreita, tekniikan alalta valmistuneita filosofian tohtoreita sekä kunniatohtoreita lukuun ottamatta tohtorinmiekka. Hattu- ja miekkakäytännöissä samoin kuin tapahtumien ohjelmassa yhdistyivät aiempien yliopistojen perinteet.

Tohtorit painavat tohtorinhatun päähänsä.

Uuden yliopiston ensimmäisiksi kunniatoreiksi vihittiin 14 henkilöä Suomesta ja ulkomailta yliopiston edustamien alojen saavutuksillaan tai muiden erinomaisten tieteellisten, taiteellisten tai yhteiskunnallisten ansioiden perusteella. Valinnassa painottui lisäksi toimiminen tieteenalojen rajapinnoilla. Tutustu kunniatohtoreihin ja heidän nimittämisperusteisiinsa.

Kunniatohtorit istuvat lavalla, yksi heistä pitää puhetta.

Kunniatohtoreiden edustajan puheenvuoron promootioaktissa piti professori Sabeth Verpoorte.

Vihityt kunniatohtorit ovat monitieteisen yliopiston yhteisiä ja he saivat tohtorinhattuunsa yliopiston oman embleemin. Embleemin on suunnitellut tamperelainen heraldikko Harri Rantanen. Embleemissä yhdistyvät aiempien yliopistojen eniten käytettyjen embleemien kuva-aiheet: lehväseppele, soihtu ja ratas. Uusia elementtejä embleemissä ovat kuohuva virta ja sen ylittävä silta. Silta symboloi yliopistojen ja tieteenalojen yhdistymistä ja sillan alla kuohuva vesi tiedon virtaa. Virtaava vesi ja sen ylittävät sillat ovat myös Tammerkosken partaalle perustetun Tampereen kaupungin perinteisiä symboleja.

Tohtorinhattu, jossa on Tampereen yliopiston uusi embleemi eli lyyra.
Kuva: Sari Laapotti

Tohtoreiksi promootiossa vihittiin kaikkiaan 235 uudessa Tampereen yliopistossa tai aiemmissa yliopistoissa väitellyttä tohtoria.

Promootioaktin jälkeen promoottorit, kunniatohtorit, vihityt tohtorit, yliopiston johto sekä professorit siirtyivät juhlamenojen ohjaajan Arto Haverin johdolla kulkueena promootiojumalanpalvelukseen Tampereen tuomiokirkkoon. Aurinkoinen ja lämmin sää helli varsinkin kulkuetta katsomaan saapuneita, kulkueeseen osallistuneet se kannusti rauhalliseen etenemiseen.

Kulkue kävelee kadulla, Suomen lippu liehuu.

Lauantaipäivän päätteeksi kunniatohtorit, tohtorit ja juhlavieraat kokoontuivat promootioillallisille Tampere-taloon. Illallisen ohjelmassa oli erinomaista ruokaa puheiden ja musiikin lomittamana.

Juhlaväkeä ruokailee illallisella.

Vanhat tanssit aloitti epäilemättä Tampereen yliopistojen historian suurin poloneesi, joka täytti Tampere-talon aulatilan ääriään myöten. Keskiyön tapahtumassa vapautettiin airuet tehtävistään ja laulettiin Teekkarihymni. Ilta huipentui Ann Lake -bändin säestämänä.

Henkilöt tanssivat promootiossa.

Sunnuntaina 14. elokuuta tohtorinhatut vaihtuivat ylioppilas- ja teekkarilakkeihin promootion tapahtumat päättäneissä puutarhajuhlissa. Finlaysonin palatsissa ja puistossa järjestetty tilaisuus oli promootiotapahtumista kevein ja vapaamuotoisin.

Ihmisiä kokoontunut puutarhajuhlaan.

Promootiotoimikunnalle ja muille järjestelyihin osallistuneille uuden yliopiston ensimmäisen tohtoripromootion järjestäminen oli iso urakka.

– Vaikka jännittäviä hetkiä oli monia, kaikki onnistui hienosti ja tunnelma oli mitä mainioin. Iso kiitos järjestäjille ja lämpimät onnittelut kunniatohtoreille ja tohtoreille! toteaa promootiotoimikunnan puheenjohtaja, professori Minna Kellomäki.

Viisi ihmistä ryhmäkuvassa. Promootiotoimikunnan puheenjohtaja kuvassa keskellä.

Tampereen yliopiston seuraavan tohtoripromootio järjestetään kesäkuussa 2025.

Juhlallisen promootioaktin tallenne on katsottavissa promootion verkkosivuilla 28. elokuuta saakka: https://events.tuni.fi/promootio2022/.


Teksti: Katja Ayres
Kuvat: Jonne Renvall; Sari Laapotti