Hyppää pääsisältöön

Kriittistä ajattelua kirjallisuuden nykytilasta ja tulevaisuudesta

Julkaistu 16.12.2022
Tampereen yliopisto
Kirjafestariyleisö seuraa kahta panelistia, jotka keskustelevat lavalla.
Tampereen kirjafestarit, Sopraano-sali. Kuvaaja: AaKoo / Feather On The Move
Joulukuun alussa 3.–4.12.2022 Tampere-talossa järjestettiin Tampereen Kirjafestarit. Sopraano-salissa kuultiin kaupallisuudesta vapaata kriittistä ajattelua kirjallisuuden nykytilasta ja sen tulevaisuudesta. Tilassa järjestettiin lukuisia erilaisia keskusteluita ja paneeleita muun muassa kirjallisuuden megatrendeistä, kirjallisesta julkisuudesta sosiaalisessa mediassa sekä sosioekonomisen aseman käsittelystä kirjojen avulla.

Tarinatalous on tehnyt meistä kaikista tarinankertojia

Kirjallisuuden nykytilassa yksi korostuva asia on samastuttavuus eri muodoissa. Elämme autofiktion aikaa, jonka keskiössä on samastuttava tarina. Kirjailijan oletetaan kantavan samoja arvoja, joista on romaanissaan kirjoittanut ja toisinpäin. Samastuminen kytkeytyy tarinatalouteen, kertoo Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen yliopistolehtori Maria Mäkelä:

– Tarinatalous tekee meistä kaikista tarinankertojia. Tarinamuotoa pidetään yleisesti tehokkaana lääkkeenä informaatioähkyyn: koskettava ja inspiroiva kokemustarina saa ihmiset pysähtymään ja kuuntelemaan. 2000-luvulla, erityisesti sosiaalisen median myötä, hyvät tarinat on alettu nähdä arvokkaana valuuttana. ”Tarinankertojasta” on tullut samanlainen ammattinimike kuin vaikkapa ”onnellisuusvalmentajasta”.
 

Tarinamuotoa pidetään yleisesti tehokkaana lääkkeenä informaatioähkyyn.

Maria Mäkelä


– Tarinataloudessa nykykirjailija joutuu kamppailemaan huomiosta muiden tarinankertojien kanssa, ja romaani tai runokokoelma asemoituu nykyään aina väkisinkin muihin ”tarinankerronnan” alustoihin. Tällä tapaa esimerkiksi romaanilta voidaan odottaa samanlaisia moraalikäsityksiä kuin mitä kirjailija pitää yllä someprofiileissaan, Mäkelä kuvailee.

– Tarinatalous suosii kirjallisuutta, jossa kirjailija jatkaa samaa elämäkerrallista tarinaa, jota hän jakaa muuallakin: somessa, henkilöhaastatteluissa ja podcasteissa. Kirjallinen tekijyys on siten tänä päivänä todella transmediaalista, ja kirjailijan elämästä tulee helposti myytävä tuote.

Kirjallisuuden megatrendit ja tulevaisuuskuvat

Tämän hetken kirjallisuuden megatrendejä ovat true crime -rikoskirjallisuus, dekkarit, fiktion ja faktan sekoittaminen, äänikirjojen nousu sekä romaanin muuttuminen podcastin kaltaiseksi, omaelämäkerronnalliseksi tekstiksi. Tämä selviää kirjailija Piia Leinon, runoilija Tuukka Pietarisen sekä postdoc-tutkija Laura Piipon käymästä paneelikeskustelusta Kirjallisuuden tulevaisuus.

Keskustelussa pohdittiin kirjallisuuden homogeenisuutta, joka johtuu esimerkiksi kirjallisuuden alustoitumisesta. Alustoituminen kasvattaa näennäisesti lukuvalikoimaa, mutta todellisuudessa kaventaa ihmisten lukutottumuksia algoritmien kerryttäessä lukemista ja kuuntelua tietyille teoksille.
 

Nykykirjallisuudessa on kaksi toisistaan selvästi poikkeavaa dominanttia. Ensinnäkin on vahva omaelämäkerrallisuus sekä journalistisuus.

Maria Mäkelä


Toisena samankaltaisuutta lisäävänä seikkana pidettiin kirjallisuuden journalististumista. Viime aikoina julkaistuissa kirjoissa on runsaasti toimittajataustaisia kirjailijoita. Paneelia vetänyt Mäkelä kuvailee:

– Nykykirjallisuudessa on kaksi toisistaan selvästi poikkeavaa dominanttia. Ensinnäkin on vahva omaelämäkerrallisuus sekä journalistisuus, kuten true crime, ja tarinatalouden suosimat koskettavat kertomukset mullistavista yksilökokemuksista.

– Toisaalta suosittua on spekulatiivinen fiktio, kuten ilmastodystopiat ja uudenlaisten poliittisten järjestelmien kuvittelu. Yhteistä näille on moraalisten kysymysten etualaistuminen ja aika vakava todellisuussuhde – olemme siirtyneet ainakin osittain pois postmodernistisista päättymättömistä leikeistä, Mäkelä jatkaa.

Kaikesta huolimatta keskustelijat kokivat, että kirjallisuuden samankaltaisuuden surkuttelun sijasta, on parempi kiinnittää huomiota enemmän diversiteettiin sekä etsiä ja hakea kirjallisuutta, joka poikkeaa normista. He näkivät, että yhteiskunnan moninaistuessa moninaistuvat myös aiheet ja ajatukset siitä, mitä kirjallisuus voi olla. Tulevaisuuden kirjaan keskustelijoilla oli vahva luotto, vaikka kirjan muodon arveltiinkin jatkuvasti muuttuvan.

– Itse haluaisin lukea tulevaisuudessa yhä enemmän kirjallisuutta, joka ylittää yksilötason ja kertoo elämäämme ohjaavista rakenteista, kuten kasvottomasta rahasta, vallasta ja biologiasta. Tämä tarkoittaisi samalla tarinatalouden lakien haastamista, Mäkelä summaa.

Henkilö katselee kirjoja pöydällä, joka on täynnä kirjapinoja. Taustalla runsaasti messuihmisiä sekä pöytiä, jotka ovat täynnä kirjoja.
Kuvassa runoilija Tuukka Pietarinen. Kuva: AaKoo / Feather On The Move.

Kirjallisuus on Suomessa useimmiten keskiluokkaista

Köyhyys, rikkaus ja kirjallisuus -paneelikeskustelussa todettiin, että Suomessa yhteiskunta on jatkuvasti koulutetumpaa ja sitä kautta kirjallisuutemme yhä keskiluokkaisempaa. Keskiluokkaisessa kirjallisuudessa korostuvat henkiset asiat, kuten yksinäisyys. Jännitteet ja ongelmat tulevat siis muualta kuin rahasta, mikä välittää viestiä taloudellisesta turvasta.

Keskustelussa kirjailija Katja Raunio, Tampereen yliopiston akatemiatutkija Hanna Kuusela ja dekaani Juho Saari pohtivat, että nykykirjallisuudesta puuttuu sekä köyhyyden että rikkauden kuvausta.

Keskustelijat näkivät rikkauden tai etuoikeuden kuvailun olevan kirjallisuutta, jossa ei haeta samastumispintaa suurelta yleisöltä, koska harva voi tai haluaa samastua etuoikeuksiin. Köyhyyttä kuvaavassa kirjallisuudessa nähtiin ongelmallisuutta siinä, että relationaalinen kuvaus ihmisen ja yhteiskunnan väliltä usein puuttuu. Kummassakin tapauksessa romaanin henkilöt usein joko tippuvat tai nousevat keskiluokkaan.

Kokemuskertomusten mahdollisuus rakenneongelmien kuvaajana koettiin heikoksi. Keskustelussa toivottiin, että romaania voitaisiin tulevaisuudessa käyttää enemmän taloudellisten rakenteiden ja pääoman liikkeiden kuvaajana, vaikka kirjallisuutta voikin olla hankala nähdä rakenteisiin vaikuttavana asiana.

Sosiaalinen media ja kirjallinen julkisuus

Tampereen yliopiston toisen vuoden kirjallisuusopiskelijat Sofia Blomberg, Ria Huhmarkangas ja Sanja Halmetoja pohtivat Some ja kirjallinen julkisuus -paneelikeskustelussa muun muassa sitä, voiko kirjailija saada myytyä kirjojaan ilman sosiaalisen median presenssiä. Keskustelussa tuli esille, että nuorten ja nuorten aikuisten maailmassa sosiaalinen media tuo kirjailijat samastuttavaksi ja helposti lähestyttäväksi.

– Tuskin kukaan haluaa lukea huonoa kirjallisuutta, mutta jos sen on kirjoittanut kiinnostava persoona, kirja voi sitä kautta vaikuttaa paremmalta kuin se todellisuudessa onkaan. Tunnettua kirjailijaa voi kuitenkin olla vaikea erottaa hänen kirjoittamastaan tekstistä. Tuntemattomamman kirjailijan tekstistä voi ehkä saada itselle enemmän uutta, pohtii Halmetoja.

– Kirjailijaa on helpompi kuluttaa kuin itse kirjaa, koska kirjailijaa voi seurata somessa. Se tekee hänestä helpommin lähestyttävän. Moni varmaan seuraa esimerkiksi Sofi Oksasta somessa, vaikka ei ole välttämättä lukenut hänen kirjojansa, Huhmarkangas sanoo.


Nykyään on todella vaikea olla olematta somessa. Ilman valmista näkyvyyttä somessa, teoksen täytyy olla rajoja rikkova ja merkittävä sekä kustantamoiden halukkaita markkinoimaan ja viemään teosta esille aivan eri intensiteetillä.

Ria Huhmarkangas


– Cancel-kulttuuri on vahvasti läsnä yhteiskunnassamme. Haluamme lukea kirjoja, jotka ovat omien arvojemme mukaisia. Toisaalta kovan kritiikin kohteena oleminenkin voi olla hyvää brändäystä, koska ihmiset haluavat tietää, mistä kohu on syntynyt. En usko, että pelkästään kirjailija on syy kirjan valitsemiselle, sillä Suomessa luetaan paljon esimerkiksi palkintojen perusteella, kertoo Blomberg.

Ria Huhmarkangas, Sofia Blomberg, Sanja Halmetoja
Ria Huhmarkangas, Sofia Blomberg ja Sanja Halmetoja ovat Tampereen yliopiston toisen vuoden kirjallisuusopiskelijoita. Kuva: opiskelijat itse

Kirjailijabrändi sosiaalisessa mediassa

Pohdittaessa kirjailijoiden painetta vastata autofiktiivisen kirjansa päähenkilöä, opiskelijat vastaavat, että sosiaalisen median ajassa paine on todennäköisesti suuri.

– Mikäli selviäisi, että kirjailija eläisi täysin erilaista elämää kuin jollaista brändiä rakentaa somessa, kyllähän siinä voisi helposti tulla sellainen petturuuden tunne, Huhmarkangas arvelee.

 – Somessa asiat ovat aika mustavalkoisia ja siellä on hyvin vähän harmaata aluetta, Halmetoja jatkaa.


On jollain tapaa odotusarvoista, että kirjailija rakentaa julkisen persoonansa käsittelemänsä asian, esimerkiksi koulukiusaamisen vastustamisen, ympärille.

Sofia Blomberg

– Olen huomannut, että autofiktiivisissä teoksissa kirjailijan oletetaan puhuvan julkisuudessa paljon kirjoittamastaan aiheesta, esimerkiksi kiusaamiskokemuksista. On jollain tapaa odotusarvoista, että kirjailija rakentaa julkisen persoonansa käsittelemänsä asian, esimerkiksi koulukiusaamisen vastustamisen, ympärille. Hän joutuu ottamaan paljon kantaa sanomisiinsa, vaikka teos ei olisi ollut puhtaasti totuudenmukainen, Blomberg sanoo.

Aktiivinen läsnäolo sosiaalisessa mediassa on olennainen osa nykykirjailijan työtä

Huhmarkangas, Blomberg ja Halmetoja näkevät, että nykyään voi olla hankala ryhtyä kirjailijaksi, jos ei ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa.

– On olemassa tietyntyyppisiä kirjailijoita, kuten Ilkka Remes, jolla ei ole näkyvää somepersoonaa. Hänellä on kuitenkin vakiintunut lukijakunta, ja hänen teoksiaan myydään paljon. Asia riippuu siis myös kirjailijasta. Näkisin kuitenkin, että nykyään voi olla hankalaa ryhtyä kirjailijaksi, jos ei ole somessa, Halmetoja tuo esille.

Elena Ferranten kaltaisessa tapauksessa markkinointikulmana on mystisyys. Somepersoona on rakentunut siitä huolimatta, että kirjailijan henkilöllisyys ei ole tiedossa. Koen, että valitettavasti nykyään on todella vaikea olla olematta somessa. Kustantamoiden läpi on hankala päästä, ellei ole jo valmista somekantaa. Ilman valmista näkyvyyttä somessa, teoksen täytyy olla rajoja rikkova ja merkittävä. Siinä tapauksessa kustantamoiden on oltava myös halukkaita markkinoimaan ja viemään teosta esille aivan eri intensiteetillä, Huhmarkangas miettii.

– Tämä riippuu myös paljon kohderyhmästä. Väitän, että harva lapselleen kirjan ostava tietää sen kirjailijasta tai kuvittajasta paljonkaan. Lasten- ja nuortenkirjallisuudessa kirjailijoilla ei oikeastaan ikinä ole julkisuuskuvaa. Heidän teoksensa voivat olla todella myytyjä, vaikka kukaan ei olisi koskaan kuullut heistä mitään, Blomberg lisää.

Nuoret ja kirjallisuus

On yleinen näkemys, että nuoret eivät enää lue kirjoja. Syitä tähän on haettu sosiaalisesta mediasta ja sen vievästä keskittymiskyvystä.

– Koen, että nuoret kyllä lukevat ja ovat kiinnostuneita kirjallisuudesta, mutta tämä jää aikuisilta helposti huomaamatta. On totta, että lukutaito on huonontunut ja se on huolestuttavaa. Aiheesta käytävä negatiivinen keskustelu kuitenkin herkästi kasvattaa kuilua vanhempien ja nuorten välille. Tästä syystä onkin tärkeää, että nuoret saavat kirjasuosituksia omanikäisiltään, huomauttaa Blomberg.

– Toimin nuorille suunnatun Lukufiilis-verkkolehden toimitussihteerinä ja teen paljon työtä nuorten lukutaidon ja -innon kasvattamiseksi esimerkiksi tarjoamalla kirjavinkkejä TikTokissa. Videoilla saattaa olla puoli miljoonaa katselukertaa, joten kiinnostusta kirjoihin kyllä on. Suomesta puuttuvat nuoret lukemisen esikuvat. Ei riitä, että vanhemmat ja opettajat suosittelevat kirjoja vaan tarvitaan vuorovaikutusta lukemisesta omanikäisten kanssa, Blomberg jatkaa.
 

Jostain lukeminen on aloitettava. Jos jokin tuntuu helposti lähestyttävältä ja sitä haluaa lukea, niin se on silloin hyvä ja arvokas kirja.

Sanja Halmetoja

– Tarvitsemme nuoria puhumaan lukemisesta. Minusta tuntuu usein, että aikuiset sanovat nuorille, että he lukevat väärin ja vääränlaisia kirjoja. Ehkä he ovat unohtaneet itsekin lukeneensa Viisikkoa ja muuta kirjallisuutta, joka ei ole yhteiskunnallisesti merkittävää. Jollain tavalla se nähdään silti nuorella sukupolvella huonompana asiana, Huhmarkangas toteaa.

– Pyrin kirjastoalalle, jossa lukemiseen kannustamisesta on tullut iso tehtävä. Usein tuntuu, että kirjastonhoitajat haluavat suositella nuorille niin sanottuja laadukkaita kirjoja, joita olisi hyvä lukea. Aivan liikaa panostetaan siihen, että kirjallisuuden pitäisi olla tietynlaista, standardeihin sopivaa. Jostain lukeminen on aloitettava. Jos jokin tuntuu helposti lähestyttävältä ja sitä haluaa lukea, niin se on silloin hyvä ja arvokas kirja, Halmetoja kiteyttää.

Teksti: Essi Niemenmaa