Tiedote

Koronaviruksen vuoksi maailman mediatutkijoiden konferenssi siirtyi Pekingistä Tampereelle

Kaarle Nordenstreng/ Kuva: Jonne Renvall
Emeritusprofessori Kaarle Nordenstreng iloitsee siitä, että Suomi ja Tampere saavat mainetta mediatutkijoiden konferenssista, jonka tamperelaiset saivat järjestettäväkseen pikavauhtia. Kuva: Jonne Renvall
Kansainvälinen media- ja viestintätutkijoiden konferenssi siirtyi pikavauhtia Pekingistä Tampereelle. Ensi heinäkuussa Tampereelle odotetaan yli tuhatta alan tutkijaa. Pekingiin abstraktinsa lähettäneestä yli 1800 tutkijasta valtaosa on vahvistanut osallistuvansa Tampereelle, ja kutsun uudelleen avaamisen jälkeen uusia ilmoittautuneita virtaa jatkuvasti lisää. Uudelleen ilmoittautuminen päättyy maaliskuun alussa.

Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, emeritusprofessori Kaarle Nordenstreng toteaa, että näin suuren konferenssin siirto Tampereelle vain viisi kuukautta ennen tapahtumaa on onnellinen sattuma, kun Tampere-talossa ja yliopistolla oli tilaa ja kaupungin 3000 hotellipaikoissakin oli väljyyttä.

– Suomi ja Tampere sekä maamme mediatutkimus saavat tästä jakamatonta goodwillia, myös kiinalaisilta, jotka olivat hartaasti valmistelleet konferenssia Pekingiin. Siirtosopimukseen kuuluu, että he järjestävät vastaavan konferenssin kahden vuoden kuluttua Pekingissä; ensi vuoden kokouspaikaksi on valittu Nairobi.

Viestintätieteiden yksikön päällikkö Iiris Ruoho Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta toivottaa kansainväliset viestintä- ja mediatutkijat tervetulleeksi.

– Tämä vaatii meiltä hieman lisäponnisteluja, mutta teemme parhaamme konferenssin onnistumiseksi. Viestintätieteistä mukana valmistelussa ovat mediatutkimus sekä journalistiikan ja viestinnän tutkimus. Koska medialla on kasvava rooli arkielämässä, kulttuurissa ja eri instituutioiden toiminnassa, uskon konferenssin kiinnostavan alan tutkijoiden lisäksi myös laajemmin suomalaista akateemista maailmaa.

Nelipäiväisen konferenssin aikana järjestetään pari sataa erilaista tilaisuutta. Luentojen lisäksi seminaari-istuntoja on järjestämässä yhteensä 33 jaostoa ja työryhmää. Osaan seminaari-istuntoihin voi osallistua myös virtuaalisesti.

– Olin mukana järjestämässä pohjoismaista mediatutkijoiden konferenssia 2017 Tampereelle, ja se onnistui erinomaisesti, joten eiköhän me tästäkin selvitä mainiosti, etenkin kun tukena on yliopiston kokenut kongressitoimisto, miettii paikallisen järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja, yliopistotutkija Sinikka Torkkola.

IAMCR (International Association for Media and Communication Research) -järjestössä on lähes 3000 jäsentä 102 eri maasta. Järjestö on perustettu 1957 Unescossa. Järjestön puheenjohtajana on tällä hetkellä professori Janet Wasko Oregonin yliopistosta Yhdysvalloista ja sen sihteeristö toimii Montevideossa Uruguaissa.

Järjestön verkkosivut: https://iamcr.org/

IAMCR Tampere2020: https://tampere2020.iamcr.org/

Lisätietoja:

Kaarle Nordenstreng, paikallisen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, p. 050 5665340
Sinikka Torkkola, paikallisen järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja, p. 040 1909785
Teija Waaramaa, Tampere2020-projektipäällikkö, p. 050 3187176