Kansanedustajat viittaavat tieteeseen lisätäkseen puheensa painoarvoa
Eduskunnan täysistuntokeskusteluja tutkinut Jukka Syväterä arvioi, että usein tieteen auktoriteettiin viitataan tiheästi poliittisesti latautuneissa, kilpaileviin intresseihin ja arvoihin liittyvissä keskusteluissa. Havainto tukee näkemystä, jonka mukaan poliitikot tyypillisesti viittaavat kaikkiin auktoriteetteihin, joiden uskovat voivan lisätä viestinsä painoarvoa ainakin heidän kohdeyleisönsä keskuudessa.
Syväterän tutkimuksen mukaan vaatimukset perustaa päätökset tutkimustietoon lisääntyivät eduskunnan täysistuntokeskusteluissa 24 vuoden aikana vuodesta 1994 vuoteen 2017.
Syväterä on Tampereen yliopiston Tiedon, tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkimuskeskus TaSTIn tutkijatohtori, ja hänen tutkimuksensa on julkaistu Sosiologia-lehdessä 1/2020.
Syväterä analysoi lakialoitteita koskevia eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoja 144 keskustelua sisältävästä aineistosta, jossa on yhteensä 1708 sivua. Kymmeneltä eri politiikkasektorilta kerätyt keskustelut jakautuvat tasaisesti koko 24 vuoden ajalle.
Vuosien 1994–2013 aineiston on kerännyt Tampere ResearchGroup for Cultural and Political Sociology (TCuPS). Syväterä täydensi aineistoa keräämällä vastaavan aineiston myös vuosilta 2014–2017.
Tieteeseen viittaaminen on retorinen strategia
Tieteen asema poliitikkojen puheissa näyttää vahvistuneen tutkimusjakson aikana siten, että tieteen auktoriteettiin viittaamisen intensiteetti kasvoi. 1990-luvulta 2010-luvulle siirryttäessä vähentyivät selvästi ne keskustelut, joissa ei viitattu lainkaan tieteen auktoriteettiin. Vastaavasti useita viittauksia tieteen auktoriteettiin sisältävien keskustelujen määrä lisääntyi.
Syväterä pitää kiinnostavana havaintoa siitä, että tieteen auktoriteettiin viitattiin vähemmän 1990-luvulla kuin 2000-luvulla, sillä Suomen poliittista kulttuuria on tyypillisesti pidetty esimerkkinä teknokraattisesta poliittisesta kulttuurista.
Syväterä ei ole valmis tekemään suoraviivaista tulkintaa, että tieteen asema olisi vahvistunut poliittisessa päätöksenteossa, vaikka viittaukset tieteen auktoriteettiin ovatkin lisääntyneet merkittävästi. Sen päätelmän hän hyväksyy, että kansanedustajat pitävät tieteen auktoriteettiin viittaamista entistä mielekkäämpänä retorisena strategiana lakiehdotuksia käsittelevien täysistuntokeskusteluiden yhteydessä.
– Vaatimukset perustaa päätökset tutkimustietoon lisääntyvät, samoin väitteet siitä, että hallitus tai muut kansanedustajat eivät niin tee. Keskusteluissa korostunut vaade perustaa päätöksenteko tutkittuun tietoon voi olla tulosta tämän normin vahvistumisesta. Toisaalta sitä on mahdollista tulkita myös kansanedustajien aiheellisena kritiikkinä toistensa puheenvuoroja ja lainvalmistelua kohtaan, Syväterä kirjoittaa.
Tutkimustuloksen voisi ajatella todistavan, että puheet totuudenjälkeisestä ajasta eivät pitäisi paikkaansa ainakaan politiikassa. Syväterän mukaan kansanedustajien tiedeviittausten perusteella ei voi kuitenkaan suoraan arvioida väitteitä, joiden mukaan poliittinen keskustelu olisi viime vuosina siirtynyt faktoihin perustuvasta argumentaatiosta mielikuvien hallintaan.
– Niin tieteen auktoriteettiin vetoamisessa kuin sen kyseenalaistamisessa ja vaatimuksissa perustaa päätökset tieteelliseen tietoon on kaikissa kyse episteemisestä työstä, jolla yhteiskunnallisen kehityksen suuntaan vaikuttamaan pyrkivät toimijat muokkaavat ymmärrystä asioiden tilasta ja siitä, mikä on oikein ja tavoiteltavaa, Syväterä kirjoittaa.
Tieteen auktoriteetti vahvempi kuin uskonnon
Jukka Syväterä analysoi poliitikkojen puheista erilaisia tieteen auktoriteetin lajeja, joihin viittaamisessa ei tutkimuksen mukaan ole aina kyse vain siitä, että päätösten tueksi tai niitä vastaan marssitettaisiin informaatiota.
Tieteen moraalinen auktoriteetti näkyi aineistossa niin, että keskusteluja jäsensi vahvasti normi, jonka mukaan päätöksenteon tulee pohjautua tutkittuun tietoon. Poliitikot eivät Syväterän mukaan vain vetoa tiheästi tieteeseen, vaan he usein myös syyttävät toisiaan tai hallituksen esityksiä tutkitun tiedon liian vähäisestä hyödyntämisestä.
Tieteellä on tutkimuksen mukaan selvästi vahvempi moraalinen auktoriteetti suomalaisissa parlamenttikeskusteluissa kuin vaikkapa uskonnolla.
– Kun joku kansanedustaja toisinaan kritisoi lain valmistelua uskonnollisten näkökantojen sivuuttamisesta, eivät muut näe tarpeelliseksi reagoida tai puolustautua millään tavalla, Syväterä kirjoittaa.
Tieteen moraalinen auktoriteetti näkyy myös siinä, että tieteeseen vedottiin määriteltäessä, millaiset päätöksenteon tavoitteet ovat hyviä ja arvokkaita tai millaisia päätöksistä koituvia seurauksia tulisi välttää, koska ne ovat moraalisesti väärin. Näin päätöksenteossa saatettiin rajata hyväksyttäväksi katsottuja vaihtoehtoja.
Luonnontieteen ja yhteiskuntatieteen auktoriteetit erilaisia
Kansanedustajat saattoivat vedota tutkimuksen mukaan myös tieteen kapasiteettiin perustuvaan auktoriteettiin, jolloin he painottivat tieteen kykyä saada jotain aikaan. Tieteen merkittävään potentiaaliin yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa uskotaan laajasti. Syväterän mukaan tähän käsitykseen liittyy usein vaatimus siitä, että poliitikkojen tulisi tukea tieteen kehitystä ja mukautua sen viitoittamiin vaihtoehtoihin päätöksenteossa.
Tieteeseen vetoamalla saatettiin pyrkiä osoittamaan tietyn toimintalinjan mahdottomuus tai saada jokin päätös vaikuttamaan ainoalta järjelliseltä vaihtoehdolta. Lain säätäminen saatettiin myös todeta tarpeettomaksi siitä syystä, että tietoa ei ole tarpeeksi tai koska lisääntyvän tieteellisen tiedon annettiin ymmärtää lopulta ratkaisevan ongelmat, joita lakiehdotus oli tarkoitettu korjaamaan.
Tieteen auktoriteetti esiintyi myös muodossa, jota Syväterä kuvaa karismaattiseksi auktoriteetiksi. Tällöin johonkin henkilöön tai organisaation kytketään kunnioitusta herättäviä erityispiirteitä, jotka voivat liittyä arvonimiin, asemiin tai maineeseen esimerkiksi ”huippuyliopistoina” tai ”huippututkijoina”. Karismaattiseen auktoriteettiin viittaaminen tuo asiaan Syväterän mukaan erityistä hohdokkuutta ja tärkeyden tuntua.
Poliittisen kommentoijan maine ”nobelistina” antaa painoarvoa myös argumenteille, joilla ei ole välitöntä yhteyttä palkinnon saaneen omaan tutkimusalaan, Syväterä päättelee.
Auktoriteetin lajit liittyvät laajasti eri tieteenaloihin. Syväterä havaitsi sellaisia eroja, että luonnontieteet ja lääketiede esiintyvät suhteellisesti useammin kapasiteettiin perustuvina auktoriteetteina, yhteiskuntatieteet moraalisena auktoriteettina ja oikeustiede sekä kapasiteettiin perustuvana että moraalisena auktoriteettina.
Teksti ja kuva: Heikki Laurinolli
Jukka Syväterä: Tieteen monitahoinen auktoriteetti. Analyysi eduskunnan uutta lainsäädäntöä koskevista keskusteluista. Sosiologia 1/2020. Artikkelin rinnakkaistallenne löytyy Tampereen yliopiston Trepo-julkaisuarkistosta osoitteesta https://trepo.tuni.fi/handle/10024/120255
