Johtajuussymposiumin turvallisuusnäkökulmat kiinnostivat tuhansia – tapahtuman tallenteet katsottavissa

Turvallisuutta monipuolisesti käsitelleet keskustelut ja asiantuntijapuheenvuorot tekivät Johtajuussymposiumin järjestäjän, tutkimusjohtaja Pasi-Heikki Ranniston mielestä tilaisuudesta erittäin onnistuneen.
– Hienot seminaarit sekä asiantuntevat luennoitsijat ja paneelien vetäjät loivat tapahtumasta eloisan ja mielenkiintoisen, Rannisto toteaa.
Ranniston mielestä tapahtuman parasta antia olivat tekemisen meininki ja kohtaamiset niin sidosryhmien, opiskelijoiden kuin tutkijoidenkin välillä:
– Johtajuussymposium on ehdottomasti saavuttanut paikkansa yhtenä yliopistomme syksyn päätapahtumista. Uskon, että se saa jatkoa tulevaisuudessakin.
Yle Areenassa Johtajuussymposiumin striimejä avattiin useita tuhansia kertoja. Lisäksi paikan päällä saleissa oli yhteensä noin 500 osallistujaa ja Johtajuussymposiumin verkkosivujen striimin kautta tapahtumaa seurasi noin 400 katsojaa.


Tapahtuman tallenteet katsottavissa kuukauden ajan
Tämänvuotinen Johtajuussymposium järjestettiin yliopiston keskustakampuksella sekä Nokia Arenan Paidiassa. Symposium striimattiin livenä tapahtuman verkkosivuille ja Yle Areenaan.
Rannisto antaa kiitoksensa muiden yhteistyökumppaneiden ohessa myös Ylelle, joka mahdollisti tapahtumalle laajan yleisön ja seminaarien seuraamisen jälkikäteenkin.
Tampereen korkeakouluyhteisö on mukana Yle julkaisualustana -pilotissa, jossa julkaistaan hankkeen kumppaneiden yhteiskunnallisia sisältöjä Yle Areenassa. Johtajuussymposium oli kumppanushankkeen ensimmäinen pilotti, jonka toteuttajana oli yliopisto.
Johtajuussymposiumin tallenne on katsottavissa kaksi viikkoa Johtajuussymposiumin verkkosivuilla. Yle Areenassa tallenteet ovat katsottavissa kuukauden ajan. Areenasta löytyy omat tallenteet Juhlasalin seminaareille ja Paidian seminaareille.
Lisätiedot:
Katso Johtajuussymposiumin tallenne tapahtuman verkkosivuilta