Hyppää pääsisältöön

Eye on TAMK tulee taas maaliskuussa 2023

Julkaistu 21.11.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Eye on TAMK poster.
Tervetuloa osallistumaan TAMKin kansainväliselle viikolle 20.-24.3.2023. Viikon aiheena on ammatillisten verkostojen kehittäminen.

Tällä kertaa Eye on TAMK on suurempi kuin koskaan. Tapahtuma sisältää kaksi ohjelmalinjaa: Teaching/Education (myös muulle kuin opetushenkilöstölle) sekä Educational Leadership.

Kansainväliselle viikolle toivotaan osallistujiksi korkeakoulujen opettajia ja muuta henkilökuntaa eri puolilta maailmaa. Educational Leadership -ohjelmalinjan osallistujiksi odotetaan koulutusalan päättäjiä ja toimijoita.

Ammatillisten verkostojen kehittämistä

Monitieteisten luentojen, esitysten ja työpajojen lisäksi Eye on TAMK 2023 keskittyy verkostoitumiseen. Osallistujat pääsevät kokeilemaan akateemista pikaverkostoitumista, uusien verkostojen rakentamista ja aiempien vahvistamista.

Kansainvälinen viikko sisältää kaksi koulutuksen tulevaisuuteen keskittyvää seminaaripäivää, joissa on tunnetut pääpuhujat.

Koulutuksen lisäksi osallistujilla on mahdollisuus tutustua Suomeen vapaa-ajan ja kulttuuriohjelman merkeissä.

Kansainvälistymistä ja verkostoitumista

Eye on TAMK 2023 tarjoaa täydelliset puitteet kansainvälistymiselle ja verkostoitumiselle TAMKin yhteistyökorkeakoulujen ja kansainvälisten kollegoiden kanssa. Tapahtuma on avoin TAMKin henkilökunnalle ja opiskelijoille sekä kansainvälisille yhteistyökorkeakouluille ja ulkomaisille kollegoille. Tarjolla on paljon verkostoitumismahdollisuuksia ja kiinnostavaa vapaa-ajan ohjelmaa.

Tapahtuma on monitieteinen ja osallistujat pääsevät tutustumaan uusiin aiheisiin, jakamaan hyviä käytänteitä, oppimaan uusia asioita ja löytämään uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Ilmoittautuminen on nyt auki

Tapahtumaan on osallistumismaksu, joka kattaa viikkoa varten järjestettyjen tapahtumien ja palveluiden kulut. TAMKin henkilökunnalle ja opiskelijoille tapahtuma on ilmainen. Lue lisää ilmoittautumisesta täältä.

Puhujien ilmoittautuminen on avoinna 31.11.2022 asti.
Osallistujien ilmoittautuminen on avoinna 31.1.2023 asti.

Lähetä ehdotuksesi luennoksi, työpajaksi tai seminaariksi ja olet tärkeä osa monipuolista ja monitieteistä ohjelmaamme. Vaihtoehtoisesti voit myös ilmoittautua osallistujaksi.

Lisätietoa löydät tapahtuman verkkosivulta.

Teksti: Dimitra Panopoulou-Huovila
Kuva: Minttu Rantanen