Hyppää pääsisältöön

Dosentti, TkT, Arkkit. SAFA Satu Huuhka palkittiin Julkisivuteko-palkinnolla

Julkaistu 19.11.2020
Tampereen yliopisto
BEN Huuhka_palkintojenjako-2
Satu Huuhka pitämässä kiitospuhetta palkintojenjaossa. Kuva Petri Annila
Arkkitehtuurin laitoksella yliopistotutkijana toimiva Satu Huuhka palkittiin 5.11.2020 Julkisivuyhdistys ry:n jakamalla Julkisivuteko-palkinnolla. Huuhka sai palkinnon Tekniikka- ja tutkimus -sarjassa.

Julkisivuteko-palkinnon tarkoituksena on kiinnittää huomiota hyvän julkisivun merkitykseen ihmisen elinympäristön osana. Palkinnon avulla halutaan laajentaa yleistä tietämystä laadukkaasta suunnittelusta ja rakentamisesta. Palkittavana voi olla esimerkiksi rakennettu kohde, tutkimus, innovaatio tai korjausmenetelmä tai -tapa. Palkinto voidaan myöntää myös ns. elämäntyöpalkintona henkilölle tai yritykselle, joka on edistänyt julkisivurakentamista. Vuoden 2020 palkinto annettiin toiminnasta, joka merkittävällä tavalla on edistänyt julkisivurakentamista Suomessa.

Arvostelussa julkisivuna tarkastellaan seiniä laajemmin koko rakennuksen ulkovaippaa. Palkinnon kohteita valittaessa kiinnitettiin erityistä huomiota yleiseen merkitykseen arkkitehtuurin sekä tekniikan ja tutkimuksen kannalta, toiminnallisiin, esteettisiin, teknisiin ja taloudellisiin ansioihin sekä ekologiseen ja elinkaaritehokkaaseen kestävyyteen. Tänä vuonna palkintoja jaettiin kolmessa sarjassa: arkkitehtuuri, tutkimus ja kehitys sekä korjausrakentaminen.

Satu Huuhka on jo pitkään tehnyt kansainvälisesti korkeatasoista korjausrakentamisen ja kiertotalouden tutkimusta Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikössä.

Sadun tutkimuksessa yhdistyy niin arkkitehtoninen kuin tekninenkin osaaminen. Hän on suuntautunut jo diplomityönsä aikaan rakenneosien ja materiaalien kierrätykseen sekä uudelleenkäyttöön.

Sadun vuonna 2016 valmistunut väitöskirja tutki Suomen olemassa olevaan rakennuskantaan sitoutuneita resursseja sekä niiden hyödyntämispotentiaalia. Sen jälkeinen tutkimustyö on keskittynyt kestävään rakentamiseen sekä kiertotalouskysymyksiin.

Sadun viimeaikaisiin meriitteihin kuuluvat kansainvälisen tutkimuskonsortion kokoaminen ReCreate -tutkimukseen sekä tutkimustoiminta Karlsruhe Institut für Technologiessa. Satu on mukana myös nelivuotisessa kansainvälisessä Circuit eli Circular Construction In Regenerative Cities (CIRCuIT) -EU-hankkeessa, jota koordinoi Kööpenhamina, Suomessa HSY ja Tampereen yliopisto on tutkimuspartnerina. Lisäksi Satu on aikoinaan palkittu Julkisivuyhdistyksen arkkitehtiopiskelijoille suunnatussa Kerrostalon korjauksen -ideakilpailussa vuonna 2008.

Muut palkitut olivat Huttunen-Lipasti Arkkitehdit Oy arkkitehtuurin sarjassa sekä A-Insinöörien Sisä-Suomen korjaussuunnittelun yksikkö korjausrakentamisen sarjassa.

Teksti: Toni Pakkala