Hyppää pääsisältöön

Carlotta Minardi: Opiskelijakulttuurin sydämellisyys yllätti iloisesti Suomessa

Julkaistu 13.7.2022
Tampereen yliopisto
Carlotta Minardi poseeraamassa kierreportaikossa Hervannan kampuksella.
Italialainen Carlotta Minardi oli aina haaveillut ulkomaille lähtemisestä, mutta ajatus vaihto-opinnoista joutui aiemmin syrjään koronapandemian vuoksi. Minardi suhtautui kuitenkin opiskelijavaihtoon päättäväisesti, ja tammikuussa 2022 hän saapui Tampereen yliopistoon työstämään graduaan. Minardi on ihastunut Suomessa etenkin rauhallisuuteen ja ympäröivään luontoon, mutta myös paikallinen opiskelijakulttuuri on ollut todellinen yllätys.

Ennen vaihto-opintojaan Carlotta Minardi ei tiennyt Suomesta paljoakaan. Hän oli kuitenkin aina halunnut päästä Pohjoismaihin, ja hinku maailmalle oli kova.

– Kun sitten näin Suomen mahdollisten vaihtokohteiden listalla, tilaisuuteni oli siinä. Totesin, että ei kun menoksi!

Koronapandemia oli estänyt vaihdon kandiopintojen aikana, mutta vuoden 2022 alussa Minardi löysi itsensä vihdoin Tampereelta. Hän kertoo olleensa ”se outo Erasmus-opiskelija”, sillä hänellä ei ollut enää lainkaan kursseja suoritettavana – opinnoista puuttui ainoastaan gradututkielma. Tilanne oli kuitenkin toimiva, sillä Tampereen opintotarjonnasta ei olisi edes löytynyt hänen maisteriohjelmalleen suoraa vastinetta.

– Opiskelen Milanon yliopistossa Biotechnology for the bioeconomy -nimisessä ohjelmassa, joka keskittyy kiertotalouteen ja biopohjaisten prosessien hyödyntämiseen. Vaihdossa olennaista oli kuitenkin ainoastaan graduprojekti eikä se, mitä tutkinto-ohjelma sisältää, Minardi selittää.

Hän lähti Suomeen ilman tarkempia odotuksia ja yksinkertaisesti onnellisena, että vaihto vihdoin onnistui. Eteläeurooppalaisena Minardi oli tosin varautunut jäätävän kylmään talveen, mutta todellisuus ei osoittautunut lainkaan niin pahaksi kuin hän ennakkoon kuvitteli.

Luonnosta nauttimista ja itsenäiseen opiskeluun totuttelua

Minardi kertoo vaihtonsa olleen mahtava, sillä kokemus on ollut monella tapaa erilainen kuin arki koti-Italiassa. Yksi suurimmista yllätyksistä tuli vastaan heti vaihtojakson alussa.

–  Opintojen aloittamiskokemus oli todella erilainen, sillä täällä on paljon sydämellisempi opiskelijakulttuuri kuin Italiassa. Minulta vei rehellisesti sanottuna varmaan kolme kuukautta, ennen kuin aloin hahmottaa opiskelijajärjestöjä kunnolla. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Minardi on kuullut vaihtokavereilta, että myös kurssien suoritustavat ovat Suomessa erilaisia. Italiassa on totuttu mittaviin, rankkoihin kokeisiin, mutta Tampereen yliopistossa suoritetaan yleisemmin erilaisia kurssitehtäviä.

–  Itse olen saanut kokemusta lähinnä laboratoriotyöskentelystä, mutta sekin on todella erilaista: täällä saa työskennellä paljon vapaammin ja itsenäisemmin, vaikka on vasta opiskelija. Italiassa professorit ja opettajat seuraavat tekemistä tarkkaan ja antavat paljon ohjeita. Sopeutuminen oli alkuun hieman hankalaa, mutta itsenäisyys tuntui loppujen lopuksi kivalta.

Opintojen ulkopuolella Minardia on ihastuttanut etenkin se, kuinka rauhallista Suomessa on. Hän on tehnyt paljon metsäkävelyitä ja viettänyt aikaa järvellä, ja vaihtoaikaan on mahtunut myös lukuisia reissuja. Nurjana puolena Minardi mainitsee lähinnä byrokratian, sillä hän on saanut viime viikkoina huomata, ettei se ole Suomessakaan aivan mutkatonta.

Paluu Italiaan ei ole suunnitelmissa

Minardi aikoi alun perin viettää Suomessa noin seitsemän kuukautta. Kotijoukot saivat kuitenkin keväällä tiedon, johon he osasivat jo varautua: Minardi ei ole hankkimassa paluulippua. Hän oli saanut yliopistolla paikan bioteknologian tutkimusryhmästä, ja kun häntä kysyttiin uuteen, vuoden mittaiseen projektiin, hän tarttui onnellisena tilaisuuteen.

– Päätin jo muutaman kuukauden jälkeen, että haluan jäädä Suomeen, koska täällä on niin hyvä olla. En vielä tiedä, mitä teen tutkimusprojektin päätyttyä, mutta ulkomaille jäämisestä olen varma. Kun valmistun lokakuussa, tahdon hetken aikaa vain olla ja nauttia, joten yritän saada suunnitelmani selviksi kevään puolella.

Muille opiskelijavaihtoa harkitseville Minardi tahtoo sanoa, ettei asiaa kannata miettiä liikoja.

–  Aluksi voi tietysti tuntua pelottavalta, että on yksin vieraassa maassa, ja eteläeurooppalaisia saattaa kammottaa ajatus Suomen talvesta. Mutta tee vain päätös ja lähde. Siitä tulee varmasti mahtavaa – ja tykkäät varmasti Erasmus-bileistä! Ne ovat kaikkein parhaita, sillä niissä tapaa ihmisiä aivan erilaisista maista.

Vaihto-opiskelu Tampereella antoi Minardille joukon ystäviä ja mahdollisuuden jäädä, mutta myös uudenlaista varmuutta tulevaisuuteen ulkomailla.

–  Nyt voin sanoa, että okei, minä pystyn tähän.


Teksti: Reetta Oittinen
Kuva: Jonne Renvall