Hyppää pääsisältöön

Biopankkiviikolla talletettiin tieteelle

Julkaistu 17.10.2019
Tampereen ammattikorkeakoulu
Biopankkiviikolla talletettiin tieteelle
Terveydenhoitajaopiskelija Jenna Lyhteilä kertomassa Biopankin toiminnasta ja keräämässä suostumuksia.
Kolme milliä. Sen verran verta tarvitaan, jotta saadaan DNA-näyte biopankkiin. Tampereen Biopankin teemaviikkoa vietettiin korkeakouluyhteisön kampuksilla syys-lokakuun vaihteessa. Suostumuksia ja kolmen millilitran näyteputkiloita kertyikin mittava määrä. Samalla opiskelijoiden ja henkilöstön tietämys biopankkitoiminnasta lisääntyi. Biopankkiviikolla annetuista näytteistä kertyneen tiedon avulla kehitetään aikanaan parempia hoitomuotoja.

Tampereella vietettiin 30.9.-4.10.2019 biopankkiviikkoa korkeakouluyhteisön kampuksilla. TAMKin sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja bioanalyytikko-opiskelijat antoivat tietoa, keräsivät suostumuksia ja ottivat näytteitä yhdessä Tampereen Biopankin kanssa. 

Moni kantoikin kortensa kekoon ja valjasti DNA:nsa tutkimukseen. – Näytteitä kertyi 313 kappaletta, kertoo tutkimushoitaja Paula Nurmi Tampereen Biopankista. TAMKin terveydenhoitajakoulutuksen opettaja Elisa Airikkalan mukaan tavoitteena oli myös lisätä tietämystä ja antaa uutta osaamista pian työelämään astuville opiskelijoille. 

Opiskelijat saivatkin hyvää tuntumaa biopankkitoimintaan. Terveydenhoitajaopiskelija Jenna Lyhteilä osallistui biopankkiviikkoon useampana päivänä antamalla tietoa biopankin toiminnasta ja keräämällä suostumuksia. 

− Oli mukava nähdä kuinka moni innostui kantamaan kortensa kekoon hyvän asian eteen, vaikkei biopankki olisi aikaisemmin ollutkaan tuttu. Itselleni Tampereen Biopankin toiminta oli ennalta tuttua neuvolatyön pohjalta, mutta siitä huolimatta opin rutkasti uutta tulevaisuuden ammattiani ajatellen.

Talletus biopankkiin on lahja tieteelle

Biopankki on, nimensä mukaisesti, pankki, jonne kootaan ja jossa säilytetään ihmisperäisiä näytteitä ja tietoja suostumuksen antaneilta henkilöiltä. Toimintaa säätelee biopankkilaki. Tampereen Biopankin omistaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Kotimaan biopankeista löytyy korkealaatuisia näytekokoelmia. Jotta merkityksellistä tutkimustyötä voidaan tehdä, niin veri- ja kudosnäytteitä pitää olla kattava määrä.

− Kaikkien täysi-ikäisten näytteet kelpaavat, ikä tai sairaudet eivät estä näytteen antamista, painottaa Nurmi. Tampereen Biopankki alkaa kerätä myös alaikäisten näytteitä lähitulevaisuudessa. 

Perimäsi kertoo tuhat tarinaa

Biopankkien dataa käytetään mm. sydän- ja verisuonitautien, syövän, lapsuusiän diabeteksen ja autoimmuunisairauksien tutkimushankkeissa. Hyvinvoinnin terveyden tutkijoille ja kehittäjille data kertoo monta tarinaa. Koottu tieto auttaa osaltaan ennaltaehkäisemään sairauksia sekä kehittämään uusia lääkkeitä ja hoitomuotoja. 

Biopankkien tietoja voidaan hyödyntää niin paikallisesti Pirkanmaalla kuin vaikkapa kansainvälisesti terveysalan tutkimus- ja kehitystyössä. 

Näytteen matka biopankkiin

Mitä sille kolmelle millille verta sitten tapahtuu? − Näytteet kerätään biopankkiin. Sieltä ne annetaan lääketieteelliseen tutkimukseen pseudonymisoituina eli niin, ettei luovuttaja ole tunnistettavissa, kertoo Nurmi. 

− Halutessaan luovuttaja voi antaa biopankille luvan ottaa yhteyttä, mikäli omasta näytteestä löytyisi jotain, josta näytteenantajan on hyvä tietää. 

Samaa näytettä käytetään eri tutkimuksiin ja joka kerta näytteestä tutkitut tiedot palautuvat biopankkiin. Tulevaisuuden terveyden ja hyvinvoinnin tutkijoiden tietokanta kerääntyy siis vaiheittain. Aikanaan biopankin tiedoista saadaan koostettua uutta tietoa, jonka avulla potilaita voidaan hoitaa yksilöllisesti. 

TAMK profiloituu geenitiedon vastuulliseen käyttöön terveydenhuollossa

Tampereen ammattikorkeakoulu profiloituu geenitiedon vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön terveydenhuollossa. − Luomme Profitu-hankkeessa uutta osaamista ja innovaatioita yhteistyökumppaneidemme kanssa, Airikkala kertoo. − Profitu kehittää myös ammatillista osaamistamme ja ammattikorkeakoulujen opetusta useammallakin koulutusalalla. 

TAMKissa alkaa myös terveyden edistämisen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Sen painopisteenä on terveys- ja genomitiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa ja terveystieteellisessä tutkimuksessa.

Haluatko tehdä talletuksen biopankkiin?

Kirjallisen suostumuksen näytteenantoon voi antaa vaikkapa sairaalakäynnillä. Suostumuslomakkeen saa Tampereen Biopankin verkkosivuilta

Lisätietoja:

https://www.tays.fi/biopankki
Profitun verkkosivut
 

Teksti: Hanna Ylli
Kuva: Elisa Airikkala