Vaihtoehtoja korvauskäytännöille on kolme. Korvaus evätään alkoholin vuoksi, korvausta alennetaan tai korvaus maksetaan täysimääräisesti alkoholista huolimatta.
Tutkimuksen kohteena olivat vakuutustapahtumat, joissa vakuutuksenottaja tai vakuutettu oli vahingon syntyhetkellä joko alkoholin vaikutuksen alaisena tai vakuutustapahtuma oli suora seuraus alkoholin käytöstä. Näissä vahingoissa, joissa alkoholi on ollut syy-yhteydessä vahingon syntymiseen, on lähtökohtaisesti kysymys vakuutetun myötävaikutuksesta.
Tutkimuksessa analysoitiin vakuutustapahtuman syntymekanismia, missä yhtenä osatekijänä oli vakuutetun päihtymyksen aste ja sen vaikutus riskin toteutumiseen. Lisäksi arvioitiin, mikä oli vakuutetun käyttäytymisen moitittavuus yksittäisenä tekona ja tuottamuksen aste juridisena kysymyksenä.
Vakuutuskorvauksen määräytymisessä on ratkaisevaa, löytyykö riittävä syy-yhteys alkoholin ja vahingon välillä ja minkä asteisesta vakuutetun tuottamuksesta vahingon kokonaisolosuhteet huomioon ottaen on kyse. Pääsäännön mukaan vakuutuskorvaus tulee maksaa, jos vakuutetun tuottamus on vähäistä.
Tutkimuksen edetessä ilmeni, että alkoholin käyttöön liittyvissä korvauspäätöksissä korostui juridinen arviointi. Erityisesti vakuutussopimuslaki ja sen 28 §:n 3 mom., jossa on säännös vakuutustapahtuman aiheuttamisesta ”törkeästä huolimattomuudesta” ja 30 §:n 3 mom., jossa on säännös ”mahdollisuudesta alentaa tai evätä korvaus, jos vakuutetun alkoholin käyttö on vaikuttanut vakuutustapahtumaan”, loivat oikeudelliset perusteet korvauspäätösten ratkaisuille. Lääketieteellinen evidenssi siitä, että alkoholin vaikutuksen alaisuus lisää onnettomuusriskiä jo varsin alhaisilla (0,5 - 1 o/oo) veren alkoholipitoisuuksilla jäi esimerkiksi Vakuutuslautakunnan lausunnoissa selvästi sekundääriseksi argumentiksi. Tämä ilmeni siten, että vaikka vakuutetun veren alkoholipitoisuus oli yli 2 promillea, niin se ei yleensä johtanut vakuutuskorvauksen epäämiseen.
Esimerkiksi yksityistapaturmavakuutuksissa Vakuutuslautakunta yleensä suositti korvauksen maksamista täysimääräisenä, vaikka päihtymys oli todettu merkittäväksi. Perusteluna oli yleensä vahinkotapauksen kokonaisarviointi, jonka mukaan törkeän huolimattomuuden kriteerit eivät täyttyneet pelkästään korkean veren alkoholipitoisuuden perusteella. Vahinkovakuutuksissa, kuten palo- ja vastuuvakuutuksissa korvauksia sen sijaan usein alennettiin vakiintuneen korvauskäytännön mukaisesti yhdellä kolmasosalla (1/3).
— Merkittävä yksittäinen tutkimustulos oli, että kaikkein selkein korvauskäytäntö alkoholivahingoissa oli lakisääteisessä liikennevakuutuksessa ja vapaaehtoisessa moottoriajoneuvovakuutuksessa. Niissä korvauksen epääminen ja alentaminen perustuu kuljettajan veren alkoholipitoisuuteen ja siihen, että alkoholi on syy-yhteydessä vahinkoon, Ahteensivu kertoo.
Liikennevakuutuksessa kuljettaja, jonka veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea ei saa korvausta omista henkilövahingoistaan eikä myöskään vapaaehtoisesta moottoriajoneuvovakuutuksesta makseta korvausta, jos kuljettajan veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea. Näissä korvauskäytännöissä on huomionarvoista, että 1,2 promillea on törkeän rattijuopumuksen raja ja rangaistava teko, joten korvauksen epääminen on hyvin loogista. Muissa vakuutuslajeissa promillerajoja ei sovelleta ja alkoholin merkitys arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
Toinen esimerkki selkeästä korvauskäytännöstä ovat henkilövakuutukset, joissa jo vakuutusehdoissa rajataan korvauspiirin ulkopuolelle alkoholista aiheutuvia vahinkoja. Usein myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksissa on alkoholin tai muun huumavan aineen aiheuttamat myrkytykset rajattu korvattavuuden ulkopuolelle.
Yhteenvetona tutkimuksesta voidaan todeta, että varsin usein vakuutuksista maksetaan korvauksia alkoholin vaikutuksen alaisena aiheutetuissa vahingoissa. Liikennevakuutusta ja vapaaehtoista moottoriajoneuvovakuutusta lukuun ottamatta korvauksia evättiin varsin harvoin ja alennukset korvauksiin olivat melko lieviä 1/4 – 1/3.
— Voidaankin pohtia vakuutusteoreettisesta näkökulmasta, mistä tällainen korvauskäytäntö kertoo. Ainakin voidaan todeta, että vakuutetun oikeudet saada korvauksia toteutuvat hyvin, Ahteensivu toteaa.
— Tämä on tärkeä arvo sinänsä, koska vakuutuskorvauksella on yleensä suuri taloudellinen merkitys vakuutetun tai kuoleman tapauksessa muun edunsaajan kannalta.
Aarno Ahteensivu on syntynyt Tampereella. Hän on työskennellyt vuodesta 1997 Tampereen yliopistossa vakuutustieteen oppiaineessa lehtorin tehtävässä.
Kauppatieteiden lisensiaatti Aarno Ahteensivun vakuutuksen ja riskienhallinnan alaan kuuluva väitöskirja Alkoholin merkitys myötävaikutustekijänä vakuutuskorvausten määräytymisessä tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 3.12.2021 klo 12 alkaen Pinni A -rakennuksen Paavo Koli -salissa, Kanslerinrinne 1. Vastaväittäjänä toimii dosentti Raimo Voutilainen Aalto-yliopistosta. Kustoksena toimii professori Lasse Koskinen.
Väitöstilaisuutta voi seurata myös etäyhteydellä
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2185-7