Hyppää pääsisältöön

6.12.2022 Tommi Liimatta: Serkkuteoria

Julkaistu 6.12.2022
Tampereen korkeakouluyhteisö
Kirjailija & Teos: Tommi Liimatta: Serkkuteoria ISBN: 978-951-1-41757-6 Kustantaja: Like, 2022. Kuva: Like / © Toni Harkonen
Tommi Liimatta lämmittelee esseissään 1970–80-luvulla lapsuuttaan eläneiden, heidän vanhempiensa ja serkkukatraiden populaarikulttuurin muistoja. Siinä sivussa hän pohtii sitä sun tätä, ja antaumuksella.

Liimatta myös piirtää unohtuneet yksityiskohdat esiin. Lapsuudenkodissanikin pomppivat levarissa – alaosa puujäljitelmää, kansi savulasia imitoivaa muovia, kuten kirjailija kuvailee – Boney M:n The Magic of Boney M -levyn (1980) diskorytmit. Ja kyllä, levyn kultaisessa kannessa oli avoin säleikkö, joka oli kohta käytöstä repaleinen. Rockaava isäni tuskin pompotteli Boney M:n tahtiin edes jojoa, mutta äitini voitti kyseisen levyn Seura-lehdestä, ja niin sitä diskoiltiin. Äitini myös miksasi minulle työkaverinsa apajilta ensimmäisen C-kasetilliseni musiikkia. Liimatan avustamana oivallan DIY-kokoelmien koostamisen kasetille aikansa kulttuuriseksi ilmiöksi.

Kirja perustuu Liimatan Ylelle tekemään podcast-sarjaan. En ole kuunnellut sitä, mutta kirjan tekstin voi hyvin kuulla mielessään. Liimatan oivaltava ja toteavuudessaan hauska analyyttisyys toimii kirjanakin mainiosti. Aku Ankan taskukirjatkin ruoditaan numeroittain läpi, aah, silkkaa nautintoa. Näitä esseitä voi myös lukea vain silloin tällöin. Voi kurkata vaikkapa joulukuun iltapuhteina, että mitäs se Tommi tänään sytyttelisi, ja sitten antaa ajatuskipinöiden sinkoilla mielessään.

Liimatalla on siis serkkuteoria, jonka mukaan parhaat jutut levisivät serkkuporukassa. Serkusseurassa oli tosiaan taikansa. Monesti maalta kotiin lähtiessämme pohdiskelin haikeana, että miten serkkujen elämä voi vain jatkua, vaikka minä en ollutkaan paikalla. Onneksi väliaikoina pääsin kotikaupungin serkuille juoksuttamaan Daley Thompsonia Commodore 64:llä. Vaikutteina maalaisserkuiltani tuli muun muassa rakkaus sähköurkujen konerytmeihin ja Manowariin. Minulta – kaupunkilaisserkulta – saattoi levitä esimerkiksi idea Liimatankin muistelemasta kanisterilautasta, jolla seilailu (valtionvirastotalon massiivisen rinnetontin jokakeväisessä ”tekoaltaassa”) oli kaveriporukalleni 80-luvulla sitä extremeä. Parhaita juttuja kaikki, kyllä.

Liimatan jokainen lause on taiten rakennettu. Hän toteaakin kirjassa: ”Tehokas lause on ladattu ase, joka paukahtaa lukijan mielessä.” Liimatan tulilinjalle on hyvä asettua, vaikka päässä paukkuu koko ajan.

Teksti: Paula Nissilä, tietoasiantuntija. 

Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta