2.12. Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia

Olen iloinen, että pääsen esittelemään tämän kirjan, tai ylipäätään minkä tahansa Ljudmila Ulitskajan kirjan. Hänen kuvaamansa ihmiset elävät milloin missäkin marginaalissa tai eriskummallisissa olosuhteissa. Tapahtumat saattavat saada yliluonnollisia käänteitä. Paikka on yleensä Neuvostoliitto, ja aika jota eletään on siis historiaa.

Ljudmila Ulitskaja kuvaa ihmisiään lämpimästi, pieni hymynkare silmäkulmassa. Esimerkiksi käy Zinaida, joka kuvataan raihnaiseksi ja valuvapoimuiseksi. Zinaida voi olla yksinkertainen, mutta hän luottaa äitivainaan neuvoon, että Jumalanäiti auttaa kyllä. Apu tulee, kyllä vaan. Tästä voi päätellä, että kaikki mitä tapahtuu, ei tapahdu tämänpuoleisessa vaan tuonpuoleisella on merkitystä.

Entäs Sonetška, joka uppoutui kirjojen maailmaan jo varhaisessa lapsuudessa, ja josta tuli kirjastonhoitaja. Ainaisesta lukemisesta hänen takapuolensa oli muovautunut lituskaksi. Nenä taas muistutti päärynää. Palvelutiskillä iltavuorossa himolukija Sonetška tutustuu vahingossa kauhtuneen harmaaseen taiteilijamieheen Robertiin. Epätodennäköinen kirjastoromanssi johtaa, enpäs kerrokaan mihin.

Ljudmila Ulitskajan (s. 1943) ominta aluetta on Moskova, missä hän on asunut nuoruudestaan lähtien, opiskellut, ollut töissä Moskovan yliopistossa ja missä hän asuu edelleen. Ulitskajan kirjojen Moskova on sodanjälkeistä Moskovaa. Siellä melkein maalaismaisissa esikaupungeissa, kujilla, toreilla ja hautausmaiden liepeillä elävät Ulitskajan köyhät sukulaiset, valittu kansa.

Teksti: Eija Poteri, tietoasiantuntija.

Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta