Hyppää pääsisältöön

16.12.2021 Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas. Viisikymmentä saarta, joilla en ole koskaan käynyt enkä tule käymään.

Julkaistu 16.12.2021
Tampereen korkeakouluyhteisö
Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas.
Kirjailija & Teos: Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas. Viisikymmentä saarta, joilla en ole koskaan käynyt enkä tule käymään. Alkuteos: Atlas der abgelegenen Inseln ISBN: 978-952-305-119-5 Kustantaja: Poesia Kuva: Poesia / Andreas Schmidt
Tykkäätkö tutkia karttoja? Keräiletkö anekdootteja, joilla viihdyttää lounaspöydässä muita ruokailijoita? Haluatko lukea kaukomaista mutta et halua joutua matkakuumeen valtaan koronapandemian ja ilmastonmuutoksen kurittamassa maailmassa? Jos vastasit kyllä ainakin yhteen kysymykseen, kannattaa tarttua Judith Schalanskyn kirjaan Kaukaisten saarten atlas: Viisikymmentä saarta, joilla en ole koskaan käynyt enkä tule käymään.

Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlasta on kutsuttu kaunokirjalliseksi karttakirjaksi. Se kertoo nimensä mukaisesti viidestäkymmenestä kaukaisesta saaresta, jotka sijaitsevat kaukana kaikesta, ovat vaikeapääsyisiä ja yleensä myös harvaanasuttuja tai kokonaan asumattomia. Jokaiselle saarelle on omistettu oma aukeamansa, jonka toisella sivulla on saaren kartta ja toisella saaren perustiedot. Saaresta kerrotaan mm. sen tarkka sijainti, pinta-ala, mahdollinen asukasluku, lähimmät naapurit sekä muutama aikajanalle sijoitettu tapahtuma saaren historiasta. Aikajana kertoo yleensä sen, milloin saari on löydetty tai nähty ensimmäisen kerran sekä mihin ajankohtaan sijoittuu aukeamalla kerrottu välähdyksenomainen, saaren historiaan liittyvä tarina. Schalansky kirjoittaa kirjan esipuheessa, että saari tarjoaa näyttämön, sillä kaikki saarella tapahtuva kiteytyy kamarinäytelmäksi keskellä ei mitään. Alkuperäiseltä nimeltään karttakirja eli atlas onkin theatrum orbis terrarum, maailman teatteri.

Kirjan esipuhe on otsikoitu ”Paratiisi on saari. Samoin helvetti.” Kertomusten perusteella suurin osa saarista muistuttaa enemmän helvettiä kuin paratiisia. Ranskalle kuuluva Tromelin Intian valtameressä on saari, jolle haaksirikkoutui vuonna 1761 ranskalainen kauppalaiva, jossa oli miehistön lisäksi 60 orjaa Madagaskarilta. Haaksirikon jälkeen ranskalaiset merimiehet rakensivat laivansa jäänteistä veneen, jolla lähtivät saarelta omien sanojensa mukaan hakemaan apua jättäen orjat saarelle. Merimiehistä ei kuitenkaan kuultu enää mitään, vapautuneet orjat olivat jääneet oman onnensa nojaan pitämään yllä nuotiota. Mutta viidentoista vuoden kuluttua saapui kuninkaallisen laivaston laiva ja jäljellä olevat vapautuneet orjat - seitsemän naista ja poikavauva - pelastettiin. Saint-Paulilta, myös Ranskalle kuuluvalta Intian valtameren saarelta, löytyi haaksirikon yhteydessä vuonna 1871 kaksi miespuolista asukasta, joista toinen kutsui itseään päälliköksi ja toinen alamaiseksi. Heidän tehtävänään oli vahtia neljää venettä ja pitää kirjaa valaanpyytäjistä, vaikka kukaan ei käynyt alueella. Huhuttiin, että saarella oli asunut myös kolmas mies, jonka päällikkö ja alamainen olisivat kuitenkin murhanneet ja syöneet.

Valoisampiakin tarinoita löytyy. Tyynessä valtameressä sijaitsevan Rapa Itin saaren yhteydessä kerrotaan ranskalaisesta pojasta, joka oppi unessa uuden kielen, jota kukaan muu ei osannut tai edes tunnistanut oikeaksi kieleksi. Mutta aikuisena yksinäinen ja syrjäytynyt mies alkoi kierrellä merimiesten suosimissa kapakoissa puhumassa tuntematonta kieltään. Yhdessä kapakoista kieltä kuullut merimies tunnisti kielen ja kertoi sitä puhuttavan syrjäisellä polynesialaisella saarella. Ja kuinka ollakaan, kyseisen kaupungin lähiössä asui nainen, joka puhui tuota kieltä. Niin mies löysi viimein jonkun, jonka kanssa puhua rapan kielellä, ja he muuttivat yhdessä asumaan Rapa Itin saarelle. Mikronesiaan kuuluvalla Pingelapin saarella osa asukkaista on täysin värisokeita väistyvän geenimuodon päästyä leviämään, kun suurin osa saarelaisista oli kuollut taifuunin aiheuttamassa nälänhädässä. Värisokeat pingelapilaiset kertovat näkevänsä harmaassa maailmassaan sen, mikä jää huomaamatta värejä näkeviltä: muotojen ja varjojen, rakenteiden ja kontrastien runsauden.

Vaikka Judith Schalanskyn atlas ei aiheutakaan akuuttia matkakuumetta, lyhyet välähdykset kaukaisten saarten elämästä herättävät uteliaisuuden ja halun tietää niistä enemmän. Schalanskyn mainitsemasta Beringinmerellä sijaitsevasta Saint Georgen saaresta voi lukea enemmän Aura Koiviston Mies ja merilehmä -kirjasta (2019), jossa paneudutaan luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokkaaseen tutkimusmatkaan. Toinen kiinnostava kaukaisesta saaresta kertova kirja on Karolina Ramqvistin Karhunainen (2020), mutta tätä saarta ei löydy Judith Schalanskyn atlaksesta.          

Teksti: Kaisa Kulkki, tietoasiantuntija.

Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta